Taso 3
Iltatoimet
Perjantaina tehtiin se virhe, että tehtiin kumpikin lähes normaali työpäivä ennen reissua. Tässä tapauksessa se tarkoitti sitä, että kamat oli pakkaamatta, aikaa kului ja päästiin vasta viideltä liikenteeseen. Urho meni hyvin koppiin, joten aikaa ei suttaantunut siihen. Jotain pientä oli hukassa ja jäi kokonaan reissusta pois ja jotain säntäilyä siinä oli vielä ihan loppumetreillä, mutta liikenteeseen kuitenkin päästiin ihan hyvällä meiningillä. Heinähommien suhteen meillä oli ollut väärinkäsityksiä, mutta onneksi Turunen tuli jälleen turvaksi ja toimitti paalillisen heinää urhon nakerrettavaksi kisapaikalle.
Muistelin, että matka Jämsään olisi ollut pidempi, mutta aika kivuttomasti se eteni. Käytiin läpi tavoitteita ja sitä, miten siihen pyritään. Meiltä puuttuu kv-kvaaleista toinen 80km suoritus ja sitä nyt lähdettäisiin hakemaan. Lisäksi tietenkin on halua saada tietää hevosen nykytila, koska syksyn jälkeen on tehty paljon ja ainakin toiveissani olisi, että 80km olisi helpompi, kuin Paimiossa, jossa hevonen oli selvästi kisan jälkeen väsynyt ja viimeinen 20km olivat vaikeita sekä ratsastajalle että hevoselle. Kahdeksalta oltiin perillä Savion tallilla. Urho pääsi ulos ja kävelin sen kanssa sohjoisella kentällä sen aikaa, kun Kari kanteli kamaa ja laitteli karsinaa kuntoon. Turunen tupsahti paikalle ja oli apukäsinä jälleen korvaamaton. Minä hinkutin taluttelun jälkeen hevosta puhtaaksi, sen minkä pystyin. Olisi tehnyt mieli pestä koko otus, mutta jätettiin se nyt kuitenkin tekemättä. Urho sai valtavan kasan heinää, kuivaa ja kosteaa. Palan painikkeeksi melassivettä ja tavallista vettä. Väkkäreihin runsaasti suoloja ja boostereista boostia. Sitten oli aika sanoa hyvää yötä ja kääntää nokka kohti vanhaa myllyä, jossa toimi saman niminen ravitsemusliike. Pitsaa haettiin, mutta burgereita saatiin. Hyvä setti hiilareita alle ja vielä colaa päälle. Kiva hetki intiimillä porukalla "perheen" kesken.
Kymmenen jälkeen tungettiin tavaroinemme Mummelin tupaan. Linda kekkuloi hereillä, koska oli ilmoittanut, että ei mene nukkumaan, ennen kuin näkee meidät. Einekin oli stewardin ominaisuudessa paikalla. Siirryttiin suoraan ravintolan pöydästä Mummelin pöytään ja juotiin vielä valtaisat kupposet eksoottista teetä, josta vähän kaikki epäilimme, että ei ollut teetä ollenkaan. Kuulumisia tietenkin vaihdettiin ja Kari meinasi mennä Markun viereen köllöttämään, mutta lopulta löysimme omaan huoneeseemme, jossa olemme aiemminkin yöpyneet. Uni tuli hetkessä, tosin Karilla se tarkoittaa kamalaa kuorsausta, niin oma uneni oli vähän katkonaisempaa.
Aamutoimet
Viideltä Karin puhelin päivitti itse itsensä ja mun yö olikin sitten siinä. Tarkistin facebookista, miten uuttulaiset olivat matkansa aloittaneet. Jännä paikka heilläkin, kun kuljetusmatkaa on jonkun verran ja aiempaa pidempi matka ratsastettavanakin. Eikä asiaa helpota, että ovat itse nimenneet aluemestaruuskilpialut tavoitteeksi, joten kvaalit täytyy hankkia ja kisoissa rempata. Varaa ei ole hylkäyksiä ottaa, joten oikeastaan kaiken täytyy onnistua valmentautumisessa ja kilpailutilanteessa. Aika paljon vaativat itseltään.
Kari alkoi touhuta kuudelta. Hän kävi varaamassa paalupaikan huoltoalueelta. Sitten lähdettiinkin tallin suuntaan. Hevonen oli syönyt valtavan heinäkasansa ja juonut hyvin. Otettiin varman päälle ja vietiin se väkkäreiden avulla koppiin ja sai syödä aamupalaansa siellä, kun Kari kantoi tavarat autoon. Tallissa oli aamutoimien ansiosta vähän rauhatonta. Urhokin juoksenteli ympäri karsinaansa, kun kavereita vietiin ulos. Ineksen hevonen oli vielä enemmän hermona, joten ajattelinkin, että parasta ottaa poitsu pihalle tallista. Kopissa se keskittyi pääasiassa syömiseen. Kari oli hermostunut, mutta muuten kaikki oli hyvin.
Hevonen purettiin kilpailukeskukseen ja traikku vietiin takapellolle, jonne se sitten upposikin oikein huolella. Minä taluttelin hevosta ja se oli ihan oma tyyni itsensä. Kenttä oli vaan aika upottava paikkapaikoin ja Urho vähän kompuroi. Meille tuli pieniä ongelmia kun hevosen kanssa ei saanutkaan kulkea parkkialueelle. Olin ajatellut kantavani kamaa samalla, kun talutan hevosta. Kari oli hukannut toisetkin hanskansa ja käytti aikansa siihen. Eli tavaroiden ja vesien kantamiseen ei oikein ollutkaan ketään tarjolla. Toki heti ilmaantui vapaaehtoisia, kun tilanne huomattiin, mutta suoriuduttiin kyllä. Samalla paikalle tulikin Laura, joka oli lupautunut apuhuoltajaksi ja Tanja, joka myös oli lupautunut joka paikan höyläksi. Kun porukka oli kasassa, niin homma alkoi toimia.
Kiirehdittiin hevosen kanssa tarkastukseen. Se vähän liikehti kylmän stetoskoopin alla, niin ell totesi sen olevan varsin hermostunut. Meitä vähän huvitti, sillä on sitä nähty aika paljon hermostuneempiakin hevosia. Tuli mieleen esimerkiksi Hapsu ja Babolna. Juoksutus meni hyvin ja tasaisesti. Ninakin ennätti antamaan palautetta, että juoksutus on parantunut. Kaikki oli aata, paitsi se hermostuneisuus ja syke 48, joka oli ell:n mielestä korkea. Päästiin kuitenkin tekemään viimeisiä hommeleita ja laittamaan ratsastajaa selkään.
Kilpailun hurmaa
Päätettiin, että otetaan varmaan päälle huollon kanssa ja lähdimme Lauran kanssa vähän ennen starttia jo kohti 7 km:n kohtaan. Arvelin, että saattavat lähteä reippaasti. Turunen lupasi lähettää ratsukon matkaan. Kari jäi startissa viimeiseksi ja tarkoitus oli sellaista 15 km/h vauhtia lähteä, mutta syystä tai toisesta lähtivät sitten kuitenkin vähän reippaammin, eli 17km/h vauhtia. Piti kuitenkin tarkasti kiinni siitä, että vauhti on tasaista ja sykkeet hyvällä tasolla. Hetken päästä Kari huomasi olevansa yksin. ihmetteli vähän, mistä mahtaa olla kyse, mutta jatkoi sitten matkaansa. Mitään pelottavia laitteita, koneita tai rekkoja ei näkynyt, ja ennakkoon jo tiedettiin, että ne eivät aiheuta meille huolta.
Hetken päästä alkoi kuulua laukkaavan hevosen ääntä ja Antti liittyi seuraan. Vähän ajan päästä kuului taas hevosen askelten lähestyvää ääntä ja tällä kertaan porukoihin liittyi Anne. Tällä kokoonpanolla trio ratsasti seuraavat 20km. Tulivat ensimmäiseen huoltoon 25 minuutissa. Eihän siinä suuremmin huollettu, mutta todettiin, että vauhti on sen 17km/h ja lujempaa ei ainakaan tarvitsisi mennä. Pientä pumppaamista oli havaittavissa, mutta Urhoa ei onneksi haittaa, vaikka matkakumppani pumppailisikin. Aina ei askeleet sovi yksiin ja silloin tietenkin erilaisia pyrähdyksiä tulee. Takalenkillä oli aika sohjoista ja Kari arveli ottavansa jyrkät nousut ja laskut käynnissä. Se ei oikein ollut hevosen mieleen, mutta pääsivät kuitenkin asiassa yhteisymmärrykseen. Takajoukko oli reilun 4 min perässä.
Toinen huolto pidettiin n. 20km:n kohdalla. Antti oli jäänyt pidempään huoltoon ja Anne kiirehti Karin kiinni. Tämä kaksikko etenikin loppuun asti yhdessä. Hevoset tulivat hyvin juttuun keskenään ja askelluskin oli yhteensopiva. Keskinopeus oli tipahtanut kuuteentoista ja huutelin perään, että vähän voisi vieläkin hidastaa. Urho söi mielellään kaiken, mitä annettiin, mutta juoma ei maistunut. Se oli myös saanut pienen skraadun oikeaan etujalkaansa, mutta ei tuntunut etenemistä haittaavan. Toivottelimme hyvät loppumatkat ja muistutun lopun pitkistä ja loivista nousuista.
Kiirehdimme Lauran kanssa kilpailukeskukseen. Kävin vaihtamassa uuttulaisen kanssa muutaman sanasen. Olivat yllättävän rauhallisia ja keskittyneitä. Kari ehtikin juuri tulla tauolle, ennen kuin luokka 3. starttasi. Urho ja Roope käyttivät ensimmäiseen 27km:n lenkkiin aikaa 1:40. Palautuminen vei aikaa kolmisen minuuttia. Digitaalisten kellojen ansiosta jokainen ratsukko sai sekunnilleen tarkat ajat tekemisistään ja gps-seuranta oli kahdessa ylimmässä luokassa käytössä. Eläinlääkäri toimi rivakasti ja kun tarkastuksessa oli enemmän väkeä, niin mittasi todella vauhdikkaasti sykkeet ja hoiteli muutenkin hommat kiitettävästi. Aina ei pääse elliä kehumaan, mutta tällä kertaa ei keksitty kyllä kamalasti huomautettavaa. Kaikki arviointikohteet olivat A ja syke 60. Kiire oli tauolle.
Ei siinä ihmeitä ehditty tehdä, mutta äkkiä puettiin hevonen ja ratsastajallekin kelpasi untuvatakki. Juotavat jugurtit ja smoothiet tekivät kauppansa. Hevonen söi halukkaasti ja taluteltiin sitä pari kertaa huoltoaluetta ympäri, sillä tuuli oli todella raakaa ja puuskittaista. Pelkäsin vähän, että hevonen jäykistyy. Ja huolihan se on aina siitäkin, jos ei rastsu juo, vaikka tiedossa jo on, että hyvän tankkauksen turvin Urhokin menee melkoisen pitkän matkaa ilman mainittavaa nestehukkaa. Mukavaa se kuitenkin olisi, että se joisi ensimmäisestä huollosta lähtien muutaman huikan kerrallaan.
Toinen 27 km
Tauko vilahti ohi ja taas oli aika laittaa ratsu matkaan. Luettelin Karille sekuntteja ja Annen kanssa lähtivät yhtä matkaa toiselle 27km:n lenkille. Nyt reitillä olikin jo paljon väkeä, sillä luokka 3 starttasi tosiaan 10 minuuttia aiemmin ja olin aika varma, että Roope ja Urho napsivat matkalaisia kiinni. Kiirehdittiin huoltopaikalle ja ehdittiin paikalle jo seurailemaan alemman luokan saapumista. Olin mielissäni, että Uuttulaiset olivat jättäytyneet kipakasta alkuvauhdista ja tekivät omaa työtään sovitulla aikataululla. Ilmeet olivat vähän kireät, mutta onneksi huoltajalla juttu luisti ihan tavanomaiseen tahtiin.
Hetken sain odotella, niin Kari ja Anne tulivat huoltopaikalle. Kulkivat ihan maltillisesti. Meininki oli hyvää, mutta juoma ei hevoselle mainittavasti maittanut. Samat sävelet olivat Roopella, mutta muuten kaikki oli ok. Me jäimme odottamaan takalenkin taittumista ja Sami lähti vielä toiseen paikkaan huoltamaan. Saman luokan seuraavat ratsukot olivat turvallisen välimatkan päässä. Hevonen kulki reitillä ilman mitään ongelmia. Radan ylitykset ja alitukset menivät kuin vettä vaan. Kari tavoitti uuttulaiset takalenkillä ja nämä lyöttäytyivät porukoihin.
Kun ryhmä palaili meidän huoltopisteeseen, niin olin vähän ihmeissäni, että Anne ja Kari eivät olleet saaneet luokan 3 ratsukoita kiinni, eli pitivät hekin reipasta vauhtia yllä. Olin myös yllättynyt, kun Mari ja Heidi olivat samassa porukassa. Toisaalta se olikin hyvä paikka mennä, niin oli sopivaa vetoa tarjolla. Loppulenkilläkään ei ollut mitään ihmeellistä. Kari tuli taas hyvissä ajoin alas ratsailta ja talutti hevosen yli taukolinjan. Katselin kauhuissani, kun uuttulaiset tulivat hymyssä suin ja hölkillä tauolle. Mietin mielessäni, että saa nähdä kannattiko. Keskityin kuitenkin oman ratsukon vastaanottoon.
Hevonen saatiin valmiiksi muutamassa minuutissa. Huljuttelin vähän oikean jalan skraadua ja lähdettiin tarkastukseen. Anne ja Roope olivat samaan aikaan portilla. Huomasin, että uuttulaiset olivat jo tarkastuksessa, joten kaikesta päätellen homma oli hanskassa. Urhon syke oli reippaasti alle 60 ja kaikki arviointikohteet olivat aata. Lisähuomautuksena tuli, että suolistoäänet olivat erinomaiset. Reippaasti suunnattiin tauolle. Urho söi ja söi ja välillä vähän taluteltiin. Loimia oli reippaasti päällä ja BoT tietenkin alimmaisena. Markku houkutteli meidät makkaralle ja alkoi samalla hieroa hevoskauppoja. Olisi kuulemma sellainen tapaus tarjolla, että oksat pois ja pokaalit kotiin. Ei ollenkaan naisten ratsastettava, vaan just ja prikulleen Karille sopiva. Onneksi piti kiirehtiä uusintatarkastukseen, tai olisi palailtu kotiin kahden hevosen kanssa.
Uusintatarkastuksessa kaikki oli hyvin. Ell totesi, että mitään jäykistymisen oireita ei ollut havaittavissa. Urho juoksi hyvin ja siitä olin kyllä tyytyväinen. Se oli muutenkin koko ajan kartalla siitä, mitä tapahtuu. Huikkasin lähtökannustukset Marille ja Heidille ja alettiin laittaa Karia selkään. Tanja ja Laura olivat apuna, joten homman soljuivat jouhevasti. Toinen lenkki mentiin jo kuolaimettomilla ja kolmannelle lenkillä lähdettiin samalla varustuksella. Kari oli leppoisalla mielellä. Lähtivät Annen kanssa yhtä matkaa liikkeelle. Etumatka oli turvallinen ja näin ollen sijoittuminen oletettavissa oleva asia.
Kolmas lenkki
Aloittelivat viimeisen 27km:n lenkin rauhallisesti. Pidettiin huollot samassa paikassa. Olin toivonut, että vikalle lenkille lähdettäessä olisi ratsukoiden välillä ollut jokin ero suuntaan tai toiseen. Koska näin ei ollut, niin otin jo tauolla puheeksi, että mehän olimme sopineet tavoitteeksi hyväksytyn suorituksen. Näin ollen minkään sortin maalilaukkoihin tms. ei ollut tarkoitus lähteä. Varmistin vielä huollossa, että olimmehan edelleen asiasta samaa mieltä. Olimme.
Molemmat hevoset ottivat vähän huikkaa ja ratsukot jatkoivat rentoina matkaansa. Sami siirtyi taas toiseenkin paikkaan huoltamaan ja me jäimme Lauran kanssa paikoillemme. Siinä ihmetellessä huomasinkin että takajoukot olivat kiristäneet vauhtia ja vähän saavuttaneet kärkikaksikkoa. Ilmoitin Karille, että ei kannata jäädä kävelemään, vaan voisivat edelleen pistää kaviota toisen eteen. Kari kiitti ja kuittasi ja jatkoivat astetta reippaammalla hölkällä.
Kun näimme taas huollossa, niin hevoset joivat jälleen ja Karikin otti huikkaa. Mielialat olivat hyvät ja hevonen vaikutti myös todella pirteältä ja kulki innokkaasti ja pyytämättä. Olin hyvilläni, sillä eka 80km oli sille kuitenkin selkeästi ollut raskas tehtävä. Toki silloin ratsukko taivalsi soolona koko matkan ja nyt oli käytännössä koko ajan seuraa. Ja toki on myös tehtyä valmennuksellisia juttuja kuluneen puolen vuoden aikana. Kaikesta päätellen onnistuneesti.
Ratsastajat pohtivat vielä hetken, onko takajoukkojen mahdollista heitä tavoittaa. Olivat yksimielisiä, että ei ole. Jatkoivat viimeiselle 7 kilometrille ja me huoltajat lähdimme levollisin mielin kohti kilpailukeskusta. Ehdittiin perusrutiinit tehdä ja lähdettiin maalilinjalle odottamaan loimen kanssa. Maalimiehitys mönki ulos autostaan ja arvuuteltiin, kumpi tulee ekana. Sari sanoi ihanasti, että eihän sillä niin ole väliä, kun ovat samaa tiimiä. Ja niinhän se olikin. Meillä on seurassa kyllä hyvä henki, mutta kuitenkin kilpailullinen meininki. Muutama sata metriä ennen maalilinjaa Anne siirtyi laukkaan. Kari antoi ratsukolle pienen etumatkan ja sitten ihan rennosti tulivat perässä. Maalilinjalla eroa oli 5 sekkaa. Eivät ottaneet loimeakaan vaan hölköttivät kiepin huoltoalueelle. Hevonen oli heti valmis. Toisiamme taputellen siirryimme tarkastusalueelle.
Ell kuunteli sykkeen ja alkoi onnitella. Todettiin, että katsotaan se juoksutus nyt kuitenkin ensin. Urho otti pari askelta ja ell totesi, että no nyt voi onnitella. Mukavalta tuntui. Anne ja Roope seurasivat perässä ja sama juttu hellä. Kaikki oli kunnossa ja hyvin ja järkevästi tehdystä työstä saivat kumpikin tiimi palkinnon. Maalilinjalla K vielä ehti huikata, että hevonen on aivan loistava. Nyt se kyllä olikin Urho urhea ja väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Jos tarve olisi ollut, niin nyt se olis vielä yhden lenkin pystynyt helposti jatkamaan. Turunen palkitsi meidän lettusilla ja olihan siinä juhlan tuntua!
Urhoa vähän taluteltiin ja lurutin kinttuja jäisellä vedellä. Vedettiin nuttua nutun päälle ja todettiin, että laitetaan hevonen aika nopeasti koppiin, sillä tuuli oli aukealla hyytävä. Mietittiin vähän, että lähdetäänkö kotimatkalle, mutta sitten ajateltiin, että kyllä me nyt oman seuran kisoissa odotetaan palkintojenjakoa. Näytöltä seurattiin, kun puolitoista tuntia myöhemmin viimeinen ratsastaja alkoi lähestyä maalia. Mainio juttu oli, että kaikki kansallisen luokat ratsukot saivat hyväksytyn suorituksen. 80km ei ole todellakaan mikään lällärijuttu ja hyytävässä tuulessa, Jämsän jäätävissä maastoissa tehtynä tulos on ihan timanttia.
Kiittelimme Mummelin ja muun järjestelyporukan, sekä tietenkin Lauran ja Tanjan, joiden apu oli korvaamatonta. Kotimatka alkoi ja niin kauan kun oli valoisaa, niin oli muutenkin leppoisaa. Mutta kun aurinko laski, niin tuuli muuttui ihan karmeaksi. Karilla takoi takaraivossa mielikuvat talvisesta kaadosta. Ajomatka ei ollut hänelle kovinkaan miellyttävä. Hyvä juttu tässä oli se, että tällä kertaa koppi pysyi pystyssä, joten kuskikin sai positiivisen kokemuksen. Tallin pihassa oltiin puoli yhdeksältä. Kyllä päivän täytyi olla hevoselle todella raskas. Ensin kuusi tuntia kisailua, sitten kolme tuntia matkustusta päälle. Taluttelin sitä umpipimeässä hetken. Kompuroitiin loskassa ja totesin, että ehkä tämä oli tässä. Hevonen jäi talliin heinille ja me kiirehdimme kotiin. Ripustelin kaikista märimmät kamat kuivumaan, Kari kiirehti hakemaan pizzaa ja sen jälkeen oli nukkumatti jo ovella.
Sunnuntain palauttelut
Kuten arvelimmekin, niin aamulla Urho liikkui vaisusti ja jaloissakin oli turvotusta. Meille tuli aamun hämärissä yllätysvieras, joten Kari ei päässyt ihan heti liikkeelle, mutta meni hyvissä ajoin ja talutteli Urhoa reilu puolisen tuntia. Turvotus laski ja hevonen liikkui vetreämmin. Se sai taas bottiloimen pälleen, vaikka selässä tai takalistossa ei mitään huomautettavaa ollutkaan. IP-lämmitin olisi kyllä kiva. Ihmisille myös. Urho jäi tarhaan möllöttelemään ja Kari kävi vielä illalla sitä taluttelemassa. Mä pyöritin pyykkikonetta aamusta iltaan. Kari oli saanut kylmää selkäänsä ja oli myös vähän jäykkänä, mutta iltaa kohde hänkin vetreytyi. Näin sitä oli taas yksi kisareissu takana ja Urholla kv-kvaalit nipussa.