Taso 2.1, 30km ihanne
Alkujaan oli tarkoitus, että Kari käy Valedrolla vähän herkistelemässä matkalla kohti Haanjaa. Jossain vaiheessa matkan varrella keksittiin, että Hanna voisi lähteä Urholla kaveriksi. Saataisiin Urholle hyvä treenilenkki ja Hannalle ensimmäinen kisakokemus. Tanja on tehnyt Valton kanssa jo pitkään valmisteluja ajatellen Viron kisaa, mutta Urho lähti kisaan aika kylmilteen. Viimeinen viikko toki trimmattiin niin kuin tapana on.
Ennustettiin sadesäätä aamusta iltaan ja meidänkin kisavarustus oli sen mukainen: saapasta, sadetakkia ja sadeloimea oli merkittävästi pakattu mukaan. Ehkä nämä ennakoinnit kannattivat, sillä sade alkoi vasta, kun olimme jo tyytyväisinä kotimatkalla. Keli oli oikeastaan ihan ihanteellinen. Ei liian kuuma ei liian kylmä ja tuultakin oli vain nimeksi. Pohjat olivat hyvässä kunnossa ja Rekolan pihapiiri kesti hevosten painon. Toisin olisi ollut, jos vettä olisi satanut aamusta iltaan.
Päästiin kivuttomasti ajoissa liikkeelle ja matka eteni joutuisasti. Tankkauksen yhteydessä tavoitettiin Senaattorin kalusto. Loppumatka taivallettiin yhdessä. Hanna ilmoitteli, että duunit oli mennyt snaidsti pitkäksi, mutta hänkin oli matkalla ja kohtapuoliin kohteessa. Ajettiin traikku parkkiin, purettiin Urho maltillisesti ulos pieneen pöpelikköön ja lähdin taluttamaan sitä puolen kilsan päässä olevaan kilpailukeskukseen. Otin muutaman juoksutuspätkän ja olin kohtalaisen tyytyväinen. Ei ihan priimaa, mutta riittävää kuitenkin. Hanna liittyi joukkoon ja käytiin vielä juoksutusta ja tarkastuspaikan toimintaa läpi. Oli suunniteltu, että Hanna esittää hevosen alkutarkastuksessa ja jos Urho juoksee yhtään laiskasti, niin sitten lopputarkastuksessa Kari juoksuttaa. En ennättänyt tarkastusalueelle ollenkaan, kun jäin toimihenkilöiden kanssa juttelemaan siitä, mahtaako joku valittaa jostain päivänselvästä asiasta. Kari ja Hanna kuitenkin hoitelivat homman. Ei mitään huolestuttavaa, mutta ell oli kuullut sydämessä sivuäänen. Se pitää tutkia paremmalla ajalla. Vastaavasta ei ole aiemmin tullut mainintaa ja Urhoakin on jonkin verran tutkittu ja kuunneltu.
Turusen karavaani oli luonnollisesti vähän myöhässä ja ökytraikussa oli lyönyt jarrut päälle. Ehtivät kuitenkin paikalle siinä vaiheessa, kun reittiselostus alkoi. Kari liftasi Mikan kyydissä traikkuparkkiin ja me mentiin Hannan kanssa reittiselostukseen. Urho jäi toimihenkilön haltuun. Kun reittiselostus oli pidetty, niin Valtokin ehti paikalle. Veivät sen tarkastukseen ja vähitellen aloimme laittaa hevosia kuntoon. Kiire tietenkin seuranamme, niin kuin aina. Jotain pientä sählinkiä siinä oli, mutta oli sovittu, että Hanna heitetään ensin selkään. Näin tapahtui. Varttia vaille kymmenen iski jalan jalustimelle. Urholla siinä muutama pieni kyykkäys oli ennen tätä, mutta ei mitään mainittavaa. On vaan päästään ja suustaan niin herkkä. Kun ratsastaja oli selässä, niin ehkä minuuttia myöhemmin myös Kari oli selässä. V kävi kuumana. Tarjolla oli aika vauhdikkaita avoja ja sulkuja huolimatta siitä, oliko joku edessä tai alla. Hetken kuluttua Kari vei Valedron bondamaan Urhon kanssa ja lapanen rauhoitti viriilimmän kaverinsa. Tässä vaiheessa siirryin vähän kauemmas napsimaan lähdöstä muutaman kuvan.
Oli vähän kaavailtu, että annetaan joukon lähteä ja sitten harjoitusmielessä Kari ja Hanna voivat napsia kilpailukumppaneita, ohittaa ja jättää taakseen. Olisi ollut molemmille hyvää treeniä. Porukat lähti kuitenkin niin rauhallisesti liikkeelle, että hommasta ei tullut mitään. Ja Karin kilpailuviettikään ei sitten ananut myöden jäädä pidemmäksi ajaksi odottamaan. Ja muut menivät kuulemma liian hiljaa. Se varmasti myös oli mahdollista, sillä tavoite oli mennä 32 km:n lenkki lähes tarkalleen 16km/h ja näin ollen tavoitteena oli, että ovat maalissa kutakuinkin 12:00. Mun mielestä olisivat voineet vaikka antaa muille 10 min eteen, mutta Karille se ei ilmeisesti ole ollenkaan mahdollista. Lisäksi kävi ilmi, että Hanna on myös niin kovalla kilpailuvietillä varustettu, että hänellä ei ole samaa pidättelyefektiä kuin Turusella. Kauhulla kuvittelen sellaisia ihan oikeita kilpailuja, missä Hanna ja Kari olisivat yhdessä! Kari sanoi toteuttaneensa tavoitteen ekan puolen kilsan aikana ja oli kovasti tyytyväinen itseensä. Näkemyksemme erosivat hivenen toisistaan.
Kun startti oli tapahtunut, niin lähdin etsiskelemään Harjua ja Pöntistä. Kahvituvasta tietenkin löysin ja heillä ei ollut kiireen häivää. Mulla oli joukkueen ainut kartta, joten olivat meikäläisestä snadisti riippuvaisia. Lähdettiin huoltorundille n. 9 km:n kohdalle. Mulla alkoi jo hiki kihota hiusmartoon, kun asfalttiosuuden pientareella näkyi vain lukuisia kavionjälkiä, mutta hevosista ei tietoakaan. Pressu vaan lepatti, kun yritin tavoittaa ratsukoita. Lopulta ensimmäinen joukko oli saavutettu, mutta arvelin, että omat ratsukot olivat varmaan kärkipäässä. Juuri ja juuri tavoitimme heidät ennen huoltopistettä. Aika nopea huolto, lähinnä kikkailtiin Hannan kanssa huuhtelupullon käytössä. Kaikki jutut pitää opetella ja tämä on yksi niistä.
Ratsukot jatkoivat matkaa vähän maltillisemmin, sillä edessä oli reitin vuoristorataosuus. Hivenen himmasivat siten, että pitkän ylämäet menivät ravissa ja jyrkät alamäet käynnissä. Pakollinen käyntipätkä hidasti vauhtia ja palasivat huoltopaikalle n. puolen tunnin ratsastuksen jälkeen. Kokonaisaikaa oli tuolloin käytetty tunti ja keskinopeus oli 17km/h. Kari oli hämmentynyt, että joku tuli kiekalta heitä nopeammin ja pyyhkäisi ohi. Ei meinannut päästä asiasta millään yli, kehotuksista huolimatta. Eikä päässytkään ennen kuin olivat taas keulilla. Lapsellinen äijä.
Huollossa todettiin, että TT oli noudattanut oivasti vanhaa viidakon mr-sanontaa. Oli löytänyt mahtavat suojat ja ottanut ne koekäyttöön kisoihin. Väärin! Hiertymä oli jo tosiasia ja pikaisesti Tanja teki tassupyykin, mutta todettiin hevosen liikkuvat puhtaasti ja eritoten innokkaasti, joten matka jatkui. Ja jatkuikin vauhdikkaasti. Hanna keikkui mukana parhaan kykynsä mukaan ja tykkäsi touhusta kuin hullu puurosta. Sykevyö näytteli mitä sattuu, joten ihan hyvän fiiliksen varassa mentiin.
Minä lähdin takaisin kilpailukeskukseen. Matkalla vastaan tuli Salopään traileri, joten totesin harmissani, että heidän hommansa oli loppunut kesken. Myöhemmin kuulin, että perheellä oli muutakin mielipahaa. Nyt kun näitä valituksia on tullut ja itsekin sain epäasiallisesta käytöksestä syytteitä, niin jokaisen kannattaisi tietenkin miettiä, miten kilpailupaikalla käyttäytyy. Myös kilpailijoita ja huoltajia koskee säädös epäurheilijamaisesta käytöksestä. Toimihenkilöiden sättiminen on asia erikseen, mutta ei toki sovi toista kilpailijaa tai kilpailijan huoltajiakaan kilpailutilanteessa häiritä. Soisin kuitenkin, että mihinkään valituskierteeseen ei lähdettäisi, vaan jokainen katsoisi peiliin ja miettisi ihan vaan sitä omaa käytöstään kilpailutilanteessa ja suorituspaikoilla. Mulla yleensä pää pysyy viileänä, mutta Karilla saattaa hirttää kiinni ja tästäkin on puhuttu. Silloin kun sapettaa, niin kannattaisi vaan purra hampaat yhteen ja poistua paikalta.
Paluumatkalla näin myös alimman luokan ratsukoita. Huhuilin tutuilta kuulumisia ja reippaina olivat. Nuorissa on ihana into ja hinku eteenpäin. Vähän kypsemmissä on suunnaton ilo siitä, että ylittää itsensä ja tekee jotain ihan uutta ja jopa vähän uskomatonta. Mahtavaa sakkia ja tämän lajin pariin eivät ihan lapaset lähde. Jokainen, joka lähtölinjan ylittää saa olla äärettömän ylpeä itsestään! Se on jo jotain sellaista, mistä moni vain haaveilee.
Tanja ja Pasi ehtivät vielä eksyä, kun heillä ei ollut karttaa. Huolsivat kertaalleen. Olivat ratsastajille ilmoittaneet, että maaliin on noin kilsa. Kari ja Hanna eivät noteeranneet huoltajan julistusta, koska heidän elektronisten laitteidensa mukaan matkaa oli taitettu häthätää 28 km. Maalipaikalla huomioitiin, että ratsukoita on tulossa. Vilkaisin maalikelloa ja totesin, että no can do, aikaa oli lähemmäs 20 minsaa jäljellä. Lähdin kävelemään ratsukoita vastaan merkki päällä. Kun kurvasivat mutkan takaa, niin samalla tajusivat olevansa maalisuoralla. Annoin aika reippaasti palautetta. Inisivät vastaan, että ovat tulleet tasan sitä vauhtia, mitä sovittiin. Tanja saapui paikalle ja tekivät vielä yhden huollon. Urhon syke oli 67 ja Valton jotain samaa luokkaa. Urho oli tyyni, mutta Valedroa alkoi hermostuttaa, kun mitään ei tapahtunut. Kävelin takaisin maaliin ja kerroin kilpailujen johtajalle, että terveisiä ratsastajilta, reitistä puuttuu pari kilsaa. Näin saattoi ollakin, joten ei sen suurempaa sanktiota tiedossa. Määrätyssä ajassa ylittivät maalilinjan ja hevoset vietiin suoraan tarkastukseen. Pientä huomautettavaa oli. Lieviä kuivumisen merkkejä ja jo aiemmin mainittu sivuääni oli edelleen läsnä. Valtolla myös jotain pientä. Kari juoksutti molemmat ja huoltoalueella saimme juhlia toisen ratsukon onnistunutta debyyttiä ja toisen viimeistelytreeniä ennen hevosen ensimmäistä kv-kisaa. Luonnollisesti otimme ilon irti.
Palkintojenjako odotettiin ja sitten kiirehdimme kotimatkalle. Mitään suurta analyysiä ei tarvinnut tehdä. Hyvää treeniä. Pientä huolta ja mietittävää jatkoon, tietenkin. Karin yltiöpäisyyttä käytiin luonnollisesti läpi ja sitä, että tietyssä tilanteessa puhe ei vaan tunnu menevän läpi. Moni juttu muuttuu ja asioita tietoisesti muutetaan, mutta vaikea on päästä äijän pään sisälle silloin, kun joku tunne läikähtää vahvasti yli. Niin tai näin. Kotimatka meni joutuisasti, Urho pääsi vielä tarhaan käppäämään ja me saatiin valoisan aikaan pitsaa pöytään.