Vaikka oltiin niin onnellisia, että lähtö tapahtuisi vasta iltapäivällä, niin herätys oli silti puoli seitsemältä. Vähän vielä pakkailtiin ja hoidettiin kotihommat ja sitten oltiinkin jo yhdeksältä nykimässä Siwan kahvaa, sillä eväät oli ostamatta sekä ratsastajille, että ratsuille.
Kipakan ostosreissun jälkeen suoriuduttiin tallille aika nopeasti ja kamalan kauaa ei myöskään hevosia valmisteltu. Sellan takasessa oli edelleen vähän huomautettavaa, mutta koska patti on ollut oireeton, niin ajateltiin katsoa, mitä se lenkistä tykkää. Hopolla oli myös takaset vähän pehmeät, mutta yleensä liikutus turvotuksen poistaa, joten päätettiin, että molemmat lähtevät reissuun. Vähän jälkeen kymmenen oltiin jo liikkeellä ja todettiin, että ekat siellä parhaillaan starttailivat päiväänsä.
Parissa tunnissa olimme Kuumassa ja ei oikeastaan ehditty kuin avata luukut, niin Susannakin saapui paikalle. Oltiin ajateltu, että pärjäämme ilman huoltoa, mutta sitten kuitenkin päädyttiin siihen, että otetaan likka avuksi. Samalla hän saa treeniä huoltohommiin ja onhan se nyt kivempi matkaa taittaa, kun joku vähän huoltaa. Ja ihan käytännön jutut on noiden höyrypäiden kanssa aika haastavia, jos ei apukäsiä ole. Joten kaikin tavoin järkevää oli Susanna ottaa matkaan mukaan.
Kari kävi hoitelemassa paperiasiat ja reittiselostus tietenkin skipattiin, niin kuin hyviin tapoihin kuuluu. Tyypit käyttäytyivät tarkastuksessa kuin älykääpiöt. Sella kävi kamalilla kierroksilla ja Hopo spennasi siinä mittakaavassa, että alkutarkastuksen syke oli 56!! Lupasi siis oikein hyvää.
Sää oli kangistavan kamala. Arvottiin siinä tovi, että millä varustuksella liikkeelle lähdettäisiin. Tuuli tuntui menevän luihin asti. Hevosilla ei suurempaa huolta säästä ollut, mutta ei keli ainakaan hellinyt. Hopo oli hikeentynyt matkan aikana, joten vähän olin huolissani, ettei se kylmetytä itseään.
Satulat heitettiin selkään ja annettiin likalle toimintaohjeet. Sitten väännettiin itsemme selkään noin kymmentä vaille lähtökäskyn. Varmaan ihan hyvä idea, että ratsukot pistettiin kiertämään issikoiden ovaalia, mutta kun mukana porukassa oli kuumakallea ihan jokaiseen lähtöön, niin muutaman pukkisarjan ja tasajalkapompun jälkeen päätettiin, että on parempi siirtyä syrjään. Kun kauhukaksikko pääsi syrjemmälle ja sai turvan maahan, niin kaikki olikin hyvin. Lähtöhetken lähestyessä todettiin, että suurin osa on ovaalilla, joten päätettiin lähteä ihan alkupään mukana. Sellalle ei tietenkään olisi kelvannut mikään muu kuin kärkipaikka ja se olikin aivan raivona, kun himmailtiin ensimmäiset kilometrit.
Kun päästin asfaltilta pois, niin päästettiin hevoset hölkälle. Sepä ei tietenkään riittänyt Sellalle, vaan tamma jatkoi temppuiluaan. Kun 5 km oli edetty, niin Hopo oli jo pitkällä ohjalla ja se olisi saattanut voida jopa kävellä, mutta Sella teputti edelleen tasajalkahyppyjään.
Eka huolto meillä oli n. 9km:n kohdalla. Oltiin menty vähän liian kovaa, sillä keskinopeus oli piirun verran yli 12 km/h. Puusillan ylitys otti ehkä minuutin, kun kumpikaan ei olisi voinut mennä ensin yli. Sella homman sitten kuitenkin hoiti tyylillä. Huolto tehtiin kaikessa rauhassa. Susanna oli löytänyt paikan hyvin ja tarjoilut olivat valmiina. Sen verta meillä huolto otti aikaa, että seuraava letka pyyhkäisi ohi. Muahan tuo seikka ei haitannut millään tavalla, mutta Karille tuntuu olevan tavattoman tärkeää se, missä muut menevät ja mitä tekevät. Kuuppa pyörii ja suu käy koko ajan siihen liittyen. Entisenä kilpaurheilijana itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pitäisi keskittyä omaan tekemiseen ja ulkoistaa muut. Kun asettaa omat tavoitteet, niin niiden saavuttaminen ei sitten liity mitenkään muiden menemiseen tai tekemiseen. Karin ratsastustyyliin kuitenkin kuulemma kuuluu kytätä kaikkien muiden tekemisiä. Kehotin vaihtamaan tyyliä.
Muutoin matka meni aika hyvin ilman tappelua ja selkkauksia. Kun puolimatka oli ohitettu, niin oltiin n. 11km/h vauhdissa ja mielestäni siitä oli vielä varaa pudottaa. Jäätiinkin rauhallisen letkan hännille. Pikkaisen vaan pumppasivat, joten olisi ollut parempi mennä omaa vauhtia, mutta toisaalta saatiin helppo paikka porukan perältä. Tässä vaiheessa Sellakin oli jo järjissään. Se oikeastaan rauhoittui ekassa huollossa ja radan ylikin mentiin ihan nikottelematta.
Toinen huolto oli n. 14 km:n kohdalla ja radan ylitys meni toistamiseenkin hyvin. Herkut maistuivat ja Kari otti vähän huikkaakin. Sitten jatkettiin matkaa. Hevoset kulkivat ihan reippaina. Niitä ei kumpaakaan enää suuremmin surettaneet muut hevoset ja meininki oli muutenkin leppoisaa. Mun jalkapöytä ja olkapää toki muistuttelivat olemassaolostaan, mutta mitään sietämätöntä ei ollut ilmoilla.
Olin esittänyt aika selvän näkemyksen, että vika 5 km voitaisiin kävellä kaikessa rauhassa. Karin moinen ajatus teki kuitenkin rauhattomaksi. Meinasi taas tulla pientä sanomista, mutta ajattelin sitten, että pitäkööt tunkkinsa. Käyntiäkin on niin monenmoista. Olin ehkä ajatellut sellaista 5-6 km/h, mutta Karin ja Sellan mielestä 8 km/h oli sopiva tahti. Aika petollinen oli myös paluureitti, sillä vaikka nosuja ja laskuja ei ollut paljon, niin ne olivat kuitenkin aika pitkiä ja Hopo kyllä puuskutti, vaikka askellaji oli käynti. Eipä silti, jos se ei olisi pullistellut ja esittänyt jotain kovista, niin varmaan sykkeet olisivat olleet ihan toista maata, sillä viikko aikaisemmin tehtiin paljon kovempi lenkki ja sykkeet putosivat heti. Mutta minkäs teet, kun on höyrypää, niin sitten vaan on.
Maaliviiva ylitettiin ihan tyytyväisinä. 2:20 käytettiin aikaa. Eli aika lailla se, mitä olin ajatellut, jopa vähän enemmän. Sella meni sykkeeseen heti ja sykkeeksi saatiin 45. Myös sillä oli ihan käsittämättömiä mittauksia alkutarkastuksessa, mutta ainakin lopputarkastuksessa syke oli tavanomainen, mutta hengitystiheys ihan hurjinta tasoa, mitä se on tämän vuoden aikana ollut. Alkutarkastuksessa Sellan hengitystiheys oli 42, kun se yleensä on 8-14. Mutta kai se tällä kertaa hyperventiloi oikein huolella.
Hopon syke oli 10 minuutin jälkeen 62 ja siitä sen olisi ilman muuta pitänyt laskea sallitun rajan alle. Odoteltiin rauhassa koko 30 min. Karin mielestä mitään viilentämistä ei enää tarvittu, kun sää oli jo aika kalsa. Ja eläinlääkärin mittauksessa herra Hoon syke oli 58 iskua minuutissa. Kovasti ell oli pahoillaan, mutta minkäs hän sille olisi voinut. Paitsi ehkä tietenkin kuunnella toisen minuutin. Mutta Hopopa ei tuollaisesta tiedosta ollut moksiskaan, vaan ihan terhakkaana se asteli traikun tuntumaan ja otti miehekkäästi vastaan hoitotoimenpiteen, joita tarjottiin ja sitten pistettiin parivaljakko koppiin ja lyötiin kamat nippuun.
Kari ehti vielä palkintojenjakoonkin ja pääsi pokkaamaan ruusukkeen. Itse seurailin tapahtumaa vähän syrjemmältä ja meinasin saada lampusta päähän, kun pihavalo päätti antautua juuri sillä hetkellä. Se olisi ollut jo melkoinenn show-stopperi. Hopokin sai sinnikkäästä yrityksestä lohdutuspalkinnoksi säkin porkkanaa ja Tyrni Hirnu-nameja. Niitä se osaa arvostaa paljon enemmän, kuin hyväksyttyä suoritusta tai ruusuketta. Ja mä sain syyllistettyä Kari sen verran, että sain hienon joulukalenterin, joita SuMaRa oli myyntiin ottanut. Hienostunut loppu siis kilpailuille.
Muiden tekemisiä ei oikein taaskaan ehtinyt seurata. Se havaittiin, että Nettis pistettiin kotiin puolivälissä, mutta Late ja Emppu saivat hienot suoritukset, vaikka Riitta myöhemmin manaili, että heillä täytyy olla maailmakaikkeuden menohaluttomimmat hevoset. Alea joutui myös jättämään leikin kesken, koska kärsi ilmeisesti kovasti kylmästä kelistä. Joe sen sijaan lopetti kauden hienoon suoritukseen.
Kotimatkalla totesin, että paljon rankempia on huoltokeikat. Voisin siis jatkossa keskittyä ratsastamiseen, sillä siinä ei tarvitse hosua, eikä jännittää, eikä pähkäillä koko ajan jotakin. Eikä varsinkaan ottaa jatkuvaa haukkumista vastaan. Mikäpäs tuossa on reittimerkkejä seuraillessa ja maisemista nauttiessa. Tarvittaisiin vaan se oma talli, jossa niitä kisahevosia voisi pitää vähän useampaakin. Näillä palkoilla ei kovin montaa hevosta vieraalla pidetä.
Kun päästiin tallille, niin taluteltiin tyyppejä hetki ja annettiin niiden piehtaroida kentällä. Sitten ylimalkainen harjaus, heinää taas melkoiset setit turvan eteen ja yöpuulle. Tyytyväisiltä vaikuttivat ja kävin vielä tipauttamassa pari porkkanaa kummankin kuppiin ennen kuin lyötiin valot pois ja ovet säppiin.