Tämänkertaiset kinkerit alkoivat jo torstaina, kun talonvahti saapui Suonpäähän. Perjantaina aamulla pakattiin eväät ja viimeiset tavarat. Tällä kertaa kävi niin, että juuri mitään ei jäänyt kotiin! Eikä meillä myöskään ollut ihan mahdoton kiire, kun oli lähes kaikki hommat aikataulutettu.
Tallillakin saatiin jutut hyvin kuntoon. Sella oli pysynyt puhtaana, kun purua on nyt kintereiden hiertymisen vuoksi ollut paljon. Pikkaisen oli täytynyt kikkareeseen pedata ja korvan takaa hinkattiin kakkaläntti pois. Sitten lastaushommiin. Uusi metodi, näyttää ennen lastausta ilmansuunnat, toimi erinomaisesti ja Sella meni ihan ensimmäisellä yrittämällä autoon, vaikkakin hätäläjä piti heti pusata.
Matkaan päästiin jopa etuajassa ja iloisella mielellä. Mutta kun matka eteni, niin sää heikkeni ja aika ikävässä tuulessa ja tihkussa päästiin kantamaan kamoja ja purkamaan hevosta Vesilahdella. Kelit olivat kuin marraskuussa. Kukkahattutätejä kun olemme, niin aika kolkolta tuntui jättää prinsessa jaba-boxiin, vaikka purua oli paljon ja saumat teipattu jesarilla. Järveltä tuuli kuitenkin melkoisen navakasti ja pressukatto vain tuulessa läpsytteli. Tuolloin jo päätettiin, että jos ei tallipaikkaa saada, niin viedään tamma kotiin kisan jälkeen, ettei sen tarvitse märkänä yöpyä ulkokarsinassa.
Pamppailtaessa kilpailukeskusta ympäri, bongattiin norskien bungaloovi ja juuri kun olimme aikeissa koputtaa oveen, niin ilmeisesti kuulivat kotoisan kinaamisemme siitä, kumpi koputtaa ja avasivat oven. Iloinenjälleennäkeminen ja halistelu käyntiin ja kuulumisten päivitys. Käytiin katsomassa heidän hevostaan ja kierrettiin mestat. Sitten vielä yhteinen kahvihetki ja heti fiilikset nousivat koleasta kelistä huolimatta varsin lämpimiksi.
Ilmoitetusta poiketen eläinlääkärin tarkastukset pidettiin kaikissa luokissa jo perjantaina. Ensin 160km:n luokka ja siitä alenevasti luokka kerrallaan jokainen kävi esittelemässä hevosensa. Jokaisen tarkastuksen jälkeen kuulutettiin kisalupa annetuksi. Näin myös Sellan kohdalla, vaikka hapannaamana jälleen esiintyikin. Selän lihaksista typykkä sai beetä, kaikki muu oli aata. Ell arveli, että kuljetus ja kolea keli olivat vähän laittaneet selkää pimakaksi. Neuvottiin pitämään selkä lämpimänä ja silloin muistettiin, että BoT-lämmitin oli kuitenkin jäänyt kotiin. Päätettiin, että annetaan Sessen nukkua toppaloimi päällä, niin pysyy lämpimänä.
Sella veti karsinan pohjalle laitetun pressun välittömästi rullalle kuopiessaan piehtarointipaikkaa. Kisajäjestäjät joutuivat jälleen hommiin, kun yhteistuumin vedettiin pressua suoraksi ja lisättiin purua. Ja heti sen jälkeen täytyi tamman taas päästä piehtaroimaan uusiin puruihin. Sen jälkeen keskittyi jo heiniinsä. Vedettiin yläluukkua korvaava läpyskä paikoilleen ja lähdettiin ajelemaan Tanjan perässä majapaikkaamme.
Päästiin saunaan ja iltateelle ja saihan Kari saunaoluenkin, jonka tyytyväisenä hörppi, vaikka ei ehkä ihan kisapäivän aattoon sopinutkaan. Mukava oli rupatella kodikkaassa ilmapiirissä vähän niitä ja näitä ja ei ehditty edes hypettää suuresti seuraavan päivän kisaa. Yöunet jäivät vähän liian lyhyiksi, mutta huomattavasti pidemmiksi, kuin siinä tapauksessa, että olisimme kotoa käsin kisa-aamuun valmistauduttu.
Kun kilpailut Vesilahden Ratsastuskoululla pyörähtivät käyntiin kuudelta, olimme me vielä aamupalapöydässä. Huonosti mikään upposi, mutta jotain nestemäistä ja helposti nieltävää kuitenkin ja sitten keräilimme suurimman osan kamoistamme, kiitimme emäntää ja poistuimme vähän jo perhosia vatsassa paikalta. Tiet olivat aivan peiliä ja erittäin varovasti piti heppiksellä ajella, jotta päästiin turvallisesti kilpailukeskukseen. Yöllä jäätyneeseen maahan sateli jäätävää tihkua, joten ihan rehellinen pääkallokeli oli kyseessä. Ehdin siinä jo naputtaa Tiinalle tekstari, että malttia kaasujalan kanssa, kun oli Hyvinkään kohdalla tulossa.
Kisakeskuksessa harpottiin kiireesti Sellan luo. Yöllä se oli juonut aika hyvin ja syönyt todella tunnollisesti. Loimen alla se oli lämmin, mutta jesarilla korjattu loimi oli taas antautunut. Annoin väkkärit ja lisää heinää. Juomakuppi oli täynnä purua jostain kumman syystä. Tamma oli hyvällä tuulella ja tosi kiinnostunut siitä, mitä sisäpihalla tapahtui.
Vähän seitsemän jälkeen saapui Tiina ja sai heti tietenkin nipun hommia hoidettavakseen. Kannettiin vettä ja käytiin laittamassa huoltopiste valmiiksi vet gaten tuntumaan. Ohjeet olivat reittiselostuksessa olleet selvät ja tiesimme tarkkaan, missä saa huoltaa ja missä ei. Laiteltiin valmiiksi juomavesi ja huuhteluvesi, sekä viilennysvesi, jos sellaista tarvittaisiin. Sovittiin jo heti alkuunsa, että takapää pidetään lämpimänä, sillä viima ja kolea keli varmaan jättäisivät jälkensä. Lisäksi sovittiin, että lämpimällä vedellä huuhdellaan hiet pois ja selän alueelle ei laiteta kylmää vettä myöskään missään vaiheessa. Muutoinkin oli selvät koreografiat vet gaten toimintaan mietitty valmiiksi ja kerrattiin ne vielä.
Etukäteen oli opiskeltu muiden osallistujien aiemmat tulokset. Virhearvio oli siinä, kun arvioimme venäläisen tiimin kovaksi ja voitonhaluiseksi. Oltiin aika varmoja, että Ritva lähtee pitämään Pedron kanssa hyvää vauhtia ja mietittiin, että siihen kantaan. Arveltiin, että venäläinen varmaan lähtee kyytiin mukaan. Ilmeistä oli, että virolaiset menevät keskenään ja ERTF:n hevoset keskenään. Olin kaavaillut, että ekan lenkin voisivat mennä n. 14km/h ja tokan sitten laskettaa aika huoletta ihan sitä, mitä irti pyytämättä lähtee ja vikan lenkin suunnitelmat tehtäisiin sitten lennossa.
Meillä eivät kellot olleet ihan synkassa kilpailuajan kanssa ja lähtö tuli pikkaisen yllätyksenä ja pyytämättä. Ratsukko oli toki paikallaan hyvin verkanneena. Tiinan kanssa olimme kuvaushommissa, joten Kari käytti avuksi Jennyä saadakseen ajolasit päähän ja peppuloimen auton lavalle. Koitettiin pelata varman päälle ja pidettiin ratsastusloimea päällä ihan viimehetkille asti.
Kun lähtö tapahtui, niin venäläinen ratsukko oli jäädä suomalaisen salaman jyräämäksi, sillä Ritva (aka Mummeli) singahti ohi vasemmalta ja samaan aikaan Kari (aka Äijä) viuhahti ohi oikealta. Siinä olivat russkie tovarishchi ihmeissään. Muutenkin olivat olleet jo alusta asti enemmän kuin kuin vieraalla maalla, mutta sitkeästi kulkivat joukon mukana loppusuoralle asti. Startti sujui mallikkasti ja kaikki hevoset oli hyvin lämmitelty ja hyvä niin, sillä heti kärkeen hevoset saivat kilkutella 2.5 km asfaltilla.
Meillä ja virolaisilla oli eka huolto 10 km:n kohdalla muilla tiimeillä 9 km:n kohdalla. Kymppiin Sella ja Pedro tulivat 36 minuutissa. Lampisten tiimissä oltiin sitä mieltä, että vähän pitäisi kiristää ja Suonpään tiimissä oltiin sitä mieltä, että vähän pitäisi höllätä. Sellalta laski sykkeet nopeasti, kun hetkeksi pysähtyi ja se vaikutti muutekin hyvävoimaiselta ja innokkaalta menemään. Pedro ehti ottaa pienen kaulan, mutta sen Sella imi luonnollisesti heti kiinni ja jatkoivat matkaa yhdessä. Vuorovedolla, sovussa ja toinen toistaan huomioiden ratsukot jatkoivat matkaa kohti kääntöpaikkaa.
Jäimme Tiinan kanssa samaan pisteeseen odottelemaan ratsukoita takaisin kääntöpaikalta. Lampiset olivat käyneet edellisenä iltana kellottamassa, että ehtivät huoltaa myös kääntärillä. Koska ekologinen minäni ei iloitse siitä, kun ajellaan edestakaisin, olimme päättäneet, että en lähde hana pohjassa ajamaan kääntärille. Päätin pitää pääni ja noudattaa hyväksi havaittua huoltoväliä (10km) ja huoltaa samassa paikassa sekä mennessä, että tullessa.
Toka huolto oli 20.7 km paikkeilla. Tuolloin osasimme kertoa kärkikaksikolle, että muu joukko tulee yhtenä ryppäänä n. 2 minuuttia perässä. Ratsastajat olivat tyytyväisiä eroon ja olivat toki pääjoukon nähneetkin palaillessaan kääntöpaikalta samaa reittiä, jota olivat menneetkin. Mitään erityistä huolta ei ollut, matka sujui hyvin ja hyvällä vauhdilla, sillä aikaa oli käytetty 1h 10 min. Ainut harmi oli Karin vessahätä, mutta arveli kestävänsä tauolle asti.
Me pakkailtiin kamoja ja odoteltiin viitisen minuuttia pääjoukkoa tulevaksi, mutta eivät ennättäneet paikalle. Sitten Rangerin kytkin nousi ja aika rivakasti ajettiin kilpailukeskukseen. Laitettiin vet gatea edeltävä huoltopaikka lopulliseen kuntoon. Kovin pitkään ei ehditty ihmetellä, kun ratsukot alkoivat näkyä. Ritva ratsain ja Kari sopimuksen mukaan viimeisen kilsan taluttaen. Vähän ehkä oltiin taas hitaita, mutta todettiin, että syke on ok ja astelimme kentän portista sisälle. Vielä vet gaten edessä tsekkaus kahvalla, sykkeet hyvät ja ilmoittautuminen tarkastukseen. Omaksi tehtäväkseni jäi huolehtia loimista ja Kari esitteli hevosta. Kolmen minuutin jälkeen (käytännössä käveltiin ämpäreille ja riisuttiin kamat) oli syke 56/56. Selän kireys oli liikkeessä pehmennyt, niin kuin arvelimmekin, ja muutoinkin hevonen oli hyvä, vaikka musc.mem arvioitiin beellä.
Puolen tunnin tauko meni jälleen heittämällä. Kari ehti käydä veskissä, vähän syödä ja juoda. Sellakin ehti käydä vessassa, vähän piehtaroida, syödä ja juoda. Kymmenen minuuttia ennen startta lainattiin taas mummelin jakkaraa ja Kari nousi selkään. Ritvan restart-aika oli minuutti ennen Karia, mutta koska meidän kaikkien kellot olivat jotenkin ihan eri ajassa kuin lähtöpaikan kellot lähti Kari liikkeelle puoli minuuttia myöhässä ja Ritva puolitoista minuuttia myöhässä. Reippaasti hölkällä lähtivät parivaljakkona menemään. Lenkki oli ykköslenkin toisto, joten eksymisvaaraa tai muutakaan reittiin liittyvää virhearviointia ei ollut odotettavissa.
Toka lenkki oli hyvin edeltäjänsä kaltainen. Nähtiin huoltopaikalle ajaessa, miten takajoukko alkoi muodostua nauhaksi. Joona vähän kiristi vauhtia, mutta kärkikaksikko kirrasi vauhtia myös juuri sen verran, että takaa ei enää tultaisi yllättäen ohi.
Lenkki oli Sellalle helppo, sykkeet olivat koko ajan melko alhaalla. Huollot pidettiin samassa paikassa, vaikka Sella todella mielellään joi toisessa paikassa norskien vettä ja kääntärillä Lampisten vettä. Muiden vedet sitten ilmeisesti ihan tosi paljon maukkaammat. Omassa huollossa otti porkkanaa ja vähän valeltiin vettä kaulalle. Hiki ei juurikaan ollut, sillä viileä ja kostea ilma piti huolen viilennyksestä. Takasen ruhjekaan ei häirinnyt matkaamista.
Kun palailivat kääntäriltä, niin huomasivat ihan omin silmin, että ero pääjoukkoon kasvaa, joten mitään hätää ei ollut sen suhteen, että saavuttaisivat. Sekä hevonen, että ratsastaja olivat hyvissä voimissa, vaikka selvää oli, että mitään jakoa ei Ritvan ja Pedron kanssa ollut. Toka lenkki meni ihan käsikirjoituksen mukaan. Kilometri ennen maalia Kari hyppäsi selästä ja hölkkäsi hetken ja tuli sitten tyylikkäästi taluttaen tauolle. Ritvan perässä, joka tuli ratsain loppuun asti, niin kuin grand old ladylle sopiikin.
Tarkastuksessa vähän sählättiin, sillä Karia jälleen kerran häiritsi se, että joku katsoi ja koitti pikkaisen päästä livistämään tarkastusalueelle ennen kuin homma oli selvä ja jouduin vähän murisemaan. Meille sopii selvästi paremmin systeemi, missä on oma aidattu alue, jossa palautellaan, kuin se, että kieputaan vain jossain ämpärin äärellä. Huljuteltiin lämmintä vettä Sellan päälle, että päästiin esittelemään se puhtaana. Vatsakin toimi normaalisti ja peräpäätä ei tarvinnut edes siivoilla. Säätämisen takia homma otti aikaa 6 min. Sykkeet aiheuttivat hilpeyttä: ennen juoksutusta 52 ja juoksutuksen jälkeen 48! Kaikki arviointikohteet ell arvioi aaksi. Näin ollen pääsimme erittäin hyvällä mielellä 40 minuutin tauolle.
Normaalit rutiinit ja tällä kertaa oltiin niin tarkkoja kellon kanssa, että Kari oli jo lähtöviivan tuntumassa silloin, kun Pedro karautti baanalle kolmen minuutin etuajalla. Oltiin jo sovittu, että mitään takaa-ajoa ei pistetä käyntiin, meistä ei vielä ole haastajiksi ja jälleen kerran olisi tiimille tärkeämpää saada hyvä suoritus, kuin tyhmä hylkäys. Tähän päätökseen vaikutti myös se, että helposta kakkoslenkistä huolimatta Sella ei ollut kovinkaan innostunut lähtemään enää kolmannelle lenkille, vaan se vähän jumitti karsinaan, kun olin ottamassa sitä ulos. Pieni empiminen, mutta kuitenkin merkki siitä, että suurin into oli jo poissa.
Tyynesti tamma odotteli lähtölupaa. oikea kenkä vähän irvisteli, mutta näytti kuitenkin olevan kiinni. Kengityspakki tietenkin Teksun takapenkillä, jos käyttöä olisi. Kun lähtölupa annettiin, niin kiltistä Sesse lähti ravilla perään ja mielessä meillä kaikilla, että varman päälle ja tarkasti viedään homma loppuun asti.
Kolmannen lenkin ekat 9 km olivat samat, kuin aiemmilla lenkeillä. Otimme huollon siihen, jossa reitti vaihtui, ettei vain kävisi vanhanaikaisesti ja ratsastaja eksyisi reitiltä. Mutta koska sama kohta oli ohitettu jo moneen kertaan oli ratsastajallekin mielessä, miten reitti kulkee. Vauhti oli pysynyt aika samana, kuin aiemmallakin lenkillä, mutta koska Sella joutui kulkemaan yksinään joutui Karikin vähän ratsastamaan enemmän. Ritva tuli tauolle pari minuuttia ennen Karia. Huollettiin rauhassa ja laitettiin ratsastusloimi päälle, että voivat rauhassa himmailla loppua kohti. Takajoukot eivät saavuttaneet ollenkaan, vaan ero kasvoi entisestään, joten oli varaa höllätä hyvissä ajoin. Kun hevonen ja ratsastaja väsyvät, niin virheiden ja loukkaantumistenkin riski kasvaa. Siitä syystä haluan, että vikalla lenkillä voidaan ottaa rauhassa, tehdä hitaat huollot ja saada ratsukko helposti ja hyvillä mielin maaliin. Voidaan kuin jo vähän nautiskella.
Ritva lisäsi aavistuksen vauhtia huollon jälkeen ja näköyhteyskin katosi. Otettiin vielä yksi huolto viitisen kilometriä ennen maalia. Takakenkä kilkkasi jo melkoisesti, mutta päätettiin sen kestävän loppuun asti. Rauhassa huollettiin. Sella joi hyvin ja halukkaasti, vaikka kuolaimet tuottavat sille edelleen ongelmia. Ratsastusloimi oli liian liukas ja kieppui menossa mukana juuri ja juuri. Täytyy ostaa raskaampi versio seuraaviin koleisiin kisoihin.
Jatkoivat rauhassa vikan pätkän ja me kaasutettiin kilpailukeskukseen aika vauhdikkaasti. Ritva ylitti reippaasti maaliviivan viittä vaille kolme ja Kari toi Sellan käynnissä maaliin minuuttia yli kolmen. Olivat kävelleet jo hyvän tovin ja ihanan levollisesti veivät homman loppuun.
Oli tarkoitus palautella rauhassa koko 30min, mutta kolea keli ja tuuli saivat meidät toisiin aatoksiin. Huuhtaistiin se lämpimällä vedellä ja viiden minuutin jälkeen syke oli valmis ja lähdimme viemään tammaa tarkastukseen. Sykkeeksi saatiin ennen juoksutusta 52 ja sen jälkeen 56. Lihaksissa oli jo kireyttä ja selkäkin vähän reagoi, joten pariin kohtaan tuli beetä. Liikkeet, mieliala, kuivuminen ja kaikki muu oli kirkasta aata ja oikein erinomaisen hyvällä mielellä päästiin vet gaten portista ulos.
Oikeastaan ainut asia, josta saimme selvän huomautuksen oli Karin ratsastustrikoot, joissa valmistajan logo näkyi liian kookkaana. En ollut korva oikeaan suuntaan suunnattuna, kun nuhtelu alkoi ja kun sain keskustelusta kiinni, niin luulin huomautuksen tulleen siveettömästä asusta. Totta on, että trikoot ovat aika törkeät, jos miesratsastajalla on lantiomallinen ratsastustakki, mutta olin siltä aika yllättänyt nootista. Hetken kuunneltuani tajusin, että kyse on logosta, eikä muuten vain päätuomarin silmää häirinneestä asuvalinnasta. Jonkin verran nauratti, kun myöhemmin kerroin, että luulin huomautuksen tulleen balettitanssijamaisesta pullotuksesta.
Kiireesti lyötiin palttoota tamman päälle ja päästettiin se piehtaroimaan bajamajaansa. Samalla siinä totesimme, että Lissu Harmo oli ilmaantunut paikalle ja ottanut oman karsinansa käyttöön. Eli doping-karsinan. Pedro oli ensimmäinen asiakas ja luokan viimeisenä maaliin tullut venäläinen Camelot toinen. Koskaan emme ole aiemmin tapahtumaa nähneet, joten piti taas mennä konkareita haastattelemaan ja kyselemään, miten homma toimii.
Noin tunti maaliintulon jälkeen saivat Pedro ja Seljanka kutsun paraskuntoisimman tarkastukseen. Me istuimme omalla porukalla heppiksessä siemailemassa kuohuviiniä hyvän suorituksen ansiosta. Sellaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa lähteä uudelleen ikävään säähän. Se näytti normaaliakin tympeämpää ilmettä ja löi juoksutuksessa liinat täysin kiinni. Kun ei nappaa, niin ei nappaa. Mitäpä siinä saattoi muuta, kuin nauraa. Pedro sentään vähän yritti. Meidän herranterttunen yritti ainoastaan saada leipäpalasia taskustani ja yltiöpäistä rapsutusta ja ihailua.
kun virallinen osuus oli ohi, poistui Tiina paikalta ja me aloimme kysellä, löytyisikö Sellella sijaa majatalosta, eli pääsisikö se toiseksi yöksi lämpöiseen talliin. Sijaa ei löytynyt, joten aikaistimme aikataulua ja seitsemän kieppeillä aloimme pakata tammaa autoon. Oli niin paljon jännää nähtävää ja komeita valkoisia hevosia, niin lastaus otti pienen tovin. Mutta kaura oli riittävä houkutin tulla autoon.
Käytiin vielä kääntymässä iltajuhlapaikan risteyksessä, mutta totesimme pihatien sellaiseksi, että sinne ei hevosautolla olisi asiaa. Kari soitti Sannalle, kiitti kaikesta ja ilmoitti, että otamme suunnaksi Tuusulan. Matka sujui hyvin. Ennen kymmentä olimme Mäntsälässä ja ennen yhtätoista kotona. Vaikka uni hiipi todella vahvasti silmään, niin hoidettiin tallihommat supernopealla vauhdilla ja Hopokin sai huomiota osakseen.
Kaksi viikkoa myöhemmin...
Kun kisoista on hetki kulunut aikaa, niin voi tarkastella reissua jälleen yhtenä kokonaisuutena. Ja aina sitä vaan löytyy juttuja, joita olisi pitänyt tehdä toisin, vaikka paljon on sellaistakin, mikä meiltä sujuu tosi hyvin. Sitten on vielä iso määrä asioita, joihin ei vaan voi vaikuttaa, mutta jotka ovat varsin merkittäviä.
Sellaista mihin ei itse voi vaikuttaa on esimerkiksi sää. Tuollaiset koleat kelit eivät ole meille kellekään kyllä parhaat mahdolliset. Sellakin on niin lämpöhakuinen, että ei tykkää lihakset hyvää ottaa vetoa ja viiman vastaan. Lisäksi asfalttikisoja ei ole kiva kiertää. Vaikka tammaa on totutettu koviin alustoihin, niin eihän se hyvää tee, että kovalla alustalla täytyy juoksujalkaa mennä. Nyt kun kotimaan yleisimmin käytetyt reitit alkavat olla tuttuja, täytyy ihan kylmästi alkaa karsia sellaisia kisoja pois, joissa reitit ovat pääsääntöisesti kovat.
Karin ongelma on edelleen, että ei pysty keskittymään ainoastaan omaan tekemiseen. On jo aattona ylikiinnostunut muiden tekemisestä ja usein juuri kriittisellä hetkellä keskittyminen herpaantuu ja tunnetilat vievät voiton järjestä, kun alkaa tarkkailla muiden tekemistä ja etenemistä. Vaatii työstämistä ja mentaalipuolen treeniä, että Kari oppii keskittämään kaiken energiansa oman tiimin tekemiseen. Mielenhallintaa ja rusinoiden syömistä!
Taukoajan hyödyntäminen on ehkä sellainen asia, jota pitää jatkossa miettiä. Koska pidän suunnittelusta, niin varmana täytyisi myös taukojen toiminta suunnitella toimimaan tietyn kaavan mukaan. Tämä tosin vaatisi sen, että tiimi on aina sama ja jokaisella ihan selkäytimessä se, mitä omiin toimiin kuuluu, koska tehtävänjakoon ja neuvotteluun ei tauoilla enää ole aikaa. Jokainen kilpailukeskus on erilainen ja tauon toimet siitä syystä myös joka kerta vähän toisistaan poikkeavat.
Sellan kanssa pitäisi kotona tehdä juoksutusharjoituksia aina treenilenkkien kanssa. Se edelleen näyttää todella tympeää ilmettä juoksutuksissa ja ei siedä ollenkaan eläinlääkärin kylmää stetaria nahallaan. Ihan farssi oli paraskuntoisimman juoksutus, kun ei tamma suostunut oikeastaan ottamaan yhtäkään kunnollista juoksuaskelta. Turha turvautua pihisemiseen ja puhisemiseen, vaan kyllähän sen juosta pitäisi silloin kun liikettä pyydetään.
Kokemus on nyt opettanut, että kisapaikalle meidän täytyy mennä jo kilpailua edeltävänä päivänä. Silloin pakkaaminen, lastaaminen ja matkustaminen evät ole ollenkaan niin stressaavia, kuin kilpailupäivän aamuna. Mutta jos paikanpäälle menee ennakkoon, niin sitten pitää hevosella olla hyvä karsinapaikka odottamassa. Parasta on, jos voi kilpailukeskuksessa yöpyä ja ihan ideaalia olisi, jos voisi itsekin nukkua samassa paikassa, missä hevonen yöpyy. Jos säät suosivat, niin telttamajoitus on ihan oiva ratkaisu.
Tiiminä saimme palautetta, että pelaamme reilua peliä ja otamme kilpakumppaneita huomioon. Se tuntui erityisen kivalta. Alusta asti on koitettu toimia niin, että emme ole kenellekään harmiksi ja tuloksia tehdään omia rajoja testaten, eikä toisiin vertaillen. Jos tällä metodilla joskus mainittavaa menestystä tulee, niin se ei ole itseisarvo, vaan onnistunut suoritus on.
Muutoin kisa vietiin läpi hyvällä huumorilla ja rennolla otteella, muutamaa pientä herpaantumista lukuun ottamatta. Vaikka aina tilanne on jännittävä, niin on opittu suhteellisen hyvä harmonia ja hermojenhallinta. Ja Sesse tietenkin myös saanut rutiinia omaan suoritukseensa. Hyvin se vetää.