Perjantai-illan huumaa
Viikko alkoi hämmentävissä merkeissä, kun kuulimme, että tallilla oli taas ollut nuhaisia ja räkäisiä hevosia parin viikon ajan, eikä asiasta oltu nähty aiheelliseksi tiedottaa. Kari veti tyystin herneen nenään ja älyttömältähän tuo toiminta tuntui, kun vastaava juttu käytiin läpi jo keväällä. Verikokeita ei enää ennätetty teettää, joten vähän epävarmoin mielin lähdettiin kisamatkalle.
Fiilikset eivät muutenkaan olleet varsinaisesti katossa, kun lähtöä perjantaina teimme. Kruununa Sella yskähti lastatessa pari kertaa. Sehän ei juurikaan yski, joten vähän pisti miettimään. Ja vielä enemmän pisti miettimään, kun se kisapaikan tallissa piehtaroituaan köhisteli oikein kunnolla.
Tapahtumasarjan johdosta en mennyt alkutarkastukseen mukaan ollenkaan, vaan jäin Morvaan odottelemaan. Lämpöä mitattiin varmuuden vuoksi useaan kertaan. Tarkastuksessa Sesse kuitenkin esiintyi hyvävoimaisena. Syke oli 34 ja kaikki eläinlääkärin arviointikohteet A:ta.
Kun tarkastus oli tehty, niin aloimme oikeastaan vasta viritellä leiriä, sillä olin vetkuttanut puhaa. Pelkäsin niin kovasti, että tamma on kipeä ja ei voi startata. Hämmästelin jo mielessäni, että eikö tämä matalalento koskaan lopu ja voiko olla kaksissa kauden pääkilpailuissa niin huono tuuri, että on kipeänä molemmissa!!??
Syötiin vielä omassa huoneessa iltapala ja painettiin päätä tyynyyn yhdentoista tietämillä.
Early birds
Kyllä touhu tuntuu aina yhtä järkevältä, kun ennen neljää koittaa vääntää itseään sängystä ylös. Vaikka meillä yleensä perheen kesken vitsit lentää, niin aika hiljaista on ennen neljää. Jarko alkoi hiljalleen kantaa kamoja telttaan, Kari laittautui sotisopaansa ja itse häärin otsalamppu päässä pitkin pihaa. Muutama muukin valopää nähtiin ja naureskeltiin touhun älykkyyttä.
Viideltä ajeltiin pistämään hevosta kuntoon. Hyväntuulisena se siellä odotteli. Safkat ja juomat olivat kelvanneet ja kaikessa rauhassa viriteltiin systeemit kuntoon. Huoltopaikat oli sovittu illalla ja Kari antoi silloin myös mulle ja Jarkolle reittiselostuksen. Karilla oli perhosia vatsassa ja pääsi punnitukseenkin, joten ratsastaja saatiin selkään vasta 8 min ennen kuutta. Verkkalivat kaikessa rauhassa. Sella tuntui erittäin hyvältä ja kuunteli kukkista mukavasti.
Kun lähtölupa annettiin, niin Ritva avasi pelin. Ihan samaan kyytiin ei olisi Sellan tarvinnut lähteä, mutta turha on kamalasti taistellakaan. Riemuratsukoiden parivaljakko siis aloitti vähän muuta ryhmää vauhdikkaammin. Joona kuitenkin imi Dalin kanssa eron kiinni parin kilsan sisällä. Sen jälkeen kolmikko kulkikin yhdessä rykelmässä ensimmäisen lenkin, jonka pituus oli 32km ja josta ennakkotietona kerrottiin, että se ei ole kovinkaan nopeakulkuinen leg.
Meille kävi Jarkon kanssa heti pieni hassi. Koska emme kumpikaan olleet reittiselostusta kuulemassa ja karttaan ei oltu huoltokieltoalueita merkitty, eksyimme sellaiselle heti. Lisäksi yleisiä liikennesääntöjä rikkoen ajelimme yksisuuntaista tietä muutaman kilometrin väärään suuntaa. Mutta koska kello oli vasta kuusi, arvelin, että linnaan en ehkä joudu, jos kiinni jäämme.
Eka huolto pidettiin 11km:n kohdalla. Sella vähän uitti turpaa melassivesiastiassa, mutta ei ottanut huikkaa. Pedro kävi nappaamassa muutaman porkkanan ja sitten matka taas jatkui. Mekin jatkoimme Jarkon kanssa matkaa ja edelleen sillä kielletyllä tieosuudella. Ja saimme siitä luonnollisesti myös penaltya. Nöyrästi kuitenkin sanoin, että kartassa ei merkintää ollut. Saatiin lupa jatkaa tie loppuun asti ja lupasimme olla jatkossa tarkempia.
Ratsukot etenivät tahoillaan ja me hakeuduttiin seuraavaan huoltoon. Sen oli määrä olla 15km:n kohdalla. Sinne olivatkin kulkeutuneet jo kaikki muutkin ja paikka oli aika ahdas. Tosi nopea huolto. Sella ei edelleenkään ollut kiinnostunut juomista, ei omista eikä vieraista. Kari hörppäsi vähän juomaa ja matka jatkui metsän siimekseen. Sää oli vielä sopivan viileä, mutta taivas kirkastui jo sellaisella vauhdilla, että tiedossa oli kyllä hikinen päivä.
Seuraava huolto pidettiin 23km:n kohdalla. Pikaisesti perusjutut ja todettiin, että sykkeet laskevat hienosti. Työsyke sovitussa haarukassa ja Ritvan seurassa oli helppo ratsastaa. Kurvasivat taas metsään ja me navigoimme Morvaan. Susanna oli saapunut kilpailukeskukseen ja moni muukin tuttu naama oli ilmaantunut seurailemaan touhuja. Illalla oli jo nähty muiden luokkien kisaajia ja heitä luonnollisesti näkyi touhuilemassa omiaan.
Kolmikko saapui loppuviitoituksella helminauhana vähän jälkeen kahdeksan. Ritva ratsasti ja miehet taluttivat. Suurempaa kiirettä ei kellään ollut, sillä maasto oli jo vaikuttanut sen, että kenelläkään ei ollut tarvetta jäädä suoraan sykkeeseen. Sella ylitti maaliviivan ajassa 8:21 ja ilmoittauduimme sykkeeseen 8:31 ja syke oli 64. Se selvästi pompsahti, kun käveltiin muutama metri portille. Leirissä se oli 60, mikä on otettu tavaksi pitää omana rajana.
Tässä kohtaa oltiin aika ripeitä, sillä Sella oli ensimmäinen hevonen, joka sykerajan alitti ja sai lähtöajakseen 9:01. Pääsi siis muutaman minuutin etumatkalla liikkeelle.
....ja matka jatkuu
Toiselle lenkille Sella starttasi ensimmäisenä ja viitisen minuuttia ennen Joonaa ja Ritvaa. Otettiin eka huolto n. 7km:n kohdalla. Siinä samalla vaihdettiin kuulumisia ja Markku viihdytti kuulijakuntaa, niin kuin hän vain osaa. Odoteltiin ja odoteltiin ja aloin jo huolestua, mutta sitten ajattelin, että ehkä Kari on ottanut järjen käteen ja rauhoittanut vauhtia. 40 minuutin jälkeen Sella kuitenkin ilmaantui metsän siimeksestä ja saapui huoltoon sieraimet suurina. Ihmettelin, että miten se niin puhaltaa ja Kari siinä sitten avautumaan, että oli ratsastanut 2 kilsaa harhaan ja sitten takaisin, eli teki ylimääräisen neljän kilometrin lenkin. Näytin vähän pahaa silmää, sillä juuri oli sovittu, että huoltoihin tuodaan hevonen niin, että ei puhalla ja pystyy juomaan.
Kari jatkoi ratsastamista ja me kaikessa rauhassa pistettiin kamat nippuun. Nelisen minuuttia tarkkailtiin tilannetta ja todettiin, että ketään ei näy tai kuulu ja jatkettiin seuraavaan huoltoon, joka oli 11 km:n kohdalla. Nina ja Eniko olivat hakeutumassa omalle huoltopaikalleen ja vaihdettiin hetki kuulumisia. Sella hölkötteli hetken päästä näkyviin ja pidettiin ihan rauhallinen huolto. Kari oli kuullut jo muutaman kilometrin ajan Dalin hirnuntaa ja kun jatkoivat matkaa, niin Joona putkahti näkyviin. Kari jatkoi käynnissä matkaa ja antoi Joonan saavuttaa, sillä seurassa on helpompi edetä ja väistämätöntähän se siinä vaiheessa oli, että tulevat ohi.
Herrat jatkoivat yhteistuumin eteenpäin. Maasto muuttui entistä mäkisemmäksi ja otettiin muutama ylimääräinen huolto aina huipuille. Vettä virtasi melkoisia määriä ja tehtiin kyllä Jarkon kanssa ihan tosissamme hommia. Lisäksi ajelin pätkiä ihan jokamiesluokkien rallikuskin tyyliin, että ehdittiin aina oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Jarko oli erinomainen kartturi ja kertaakaan ei ajettu harhaan ja aina oltiin ajoissa paikalla.
20km:n kohdalla pidettiin taas isompi huolto. Sella ei oikein juonut mielestäni riittävästi ja tarkastuksessa oli eläinlääkäri oli jo antanut suolistoäänistä beetä, joten olin vähän huolestunut. Nina alkoi kertoa hyvästä kikasta, jolla syömistä ja juomista saataisiin lisättyä. Mulla oli yritys päästä kykkypissalle, mutta jälleen yllätettiin housut kintuissa ja kiireesti harpoin metsästä huoltamaan ja palasin puskaan huoltotoimenpiteiden jälkeen.
Ajeltiin ratsukoiden perässä hetken matkaa. Ritvastakin saimme näköhavainnon ja tiedon, että tulee aika reipasta perässä ja oli ottanut parivaljakkoa kiinni. Joonan ja Dalin vauhti oli Karille ja Sellalle sopivaa, joten etenivät sen, mitä etenivät ja odottelivat, että Ritva liittyy joukkoon.
Sovittiin, että huolletaan hevosia samoissa paikoissa. Reitillä miekkoset pitivät myös pienen tyhjennystauon ja jatkoivat sitten sopuisasti matkaa. Me huoltojoukot odottelimme ratsukoita Keski-Suomen korkeimman mäen päällä ja Markku tarinoi, että nyt jos koskaan veri punnitaan. Nina sekoitteli Sellalla ja Zodinalle boosterit. 30km oli täynnä toista lenkkiä ja pahimmat nousut kiivetty.
Ritva oli tehnyt tosissaan töitä mäkisosuudella ja pienenä yllätyksenä saapuikin “vuoren” huipulle ensimmäisenä. Koko kolmikko oli kasassa, huollettiin kaikki omiamme pieteetillä. Selvää oli, että mestaruus ratkotaan tämän kolmikon kesken, koska takaa ei enää samaan vauhtiin noustaisi. Mun mielestä olisi voinut vähän ruveta varmistelemaan, mutta Karille se ajatus ei oikein sopinut pirtaan.
Viimeiset 4km kulkivat kolmikkona. Lopussa Kari ja Joona taluttaen ja Ritva ratsain. Kaikki saivat tehdä töitä hevosen palautumisen eteen. Sella pääsi taas ensimmäisenä tarkastuksesta läpi 12 minuutin huilin jälkeen ja syke oli 60. Tilanne vaikutti siis varsin hyvältä. Suolistoäänistä tuli edelleen B, mutta kaikki muu oli arvioitu A:ksi. Sella oli vähän voipunut, mutta ei mitenkään poikki. Helle ja raastava maasto eivät olleet suinkaan sitä vielä lannistaneet. Kun alettiin valmistella hevosta seuraavalle lenkille, kuulimme Metkun kaatuneen ja Jaanankin vähän loukanneen itseään. Ratsukon taival siis päättyi toisen lenkin puolen välin tuntumaan.
Toinen lenkki oli pituudeltaan 34km. Se oli korkeuseroiltaan ja raskaudeltaan Sellan tähänastisen uran rankin. Ratsukko käytti lenkkiin aikaa 2:40.
Ei kahta kolmannetta
Toinen tauko oli pituudeltaan 40 minuuttia ja se tuli ihan tarpeeseen. Ensimmäisen lenkin lopulla silmäilin vasenta takakenkää, että se ei enää ihan ollut kohdallaan. Ensimmäisellä tauolla ei mitenkään ollut mahdollisuutta kenkää vaihtaa, joten toinen lenkki oli mentävä sillä, mikä kaviossa oli osittain kiinni. Kengityskamat kulki auton lavalla, joten jos tiukka paikka olisi tullut, niin sitten reitillä olisi kenkä vaihdettu. Onneksi kesti tauolle asti ja kun tauko oli vähän pidempi, niin seppä Kärkkäinen veti nahkaessun päälle ja alkoi naputella. Kisayleisöä luonnollisesti kiinnosti, kun ratsastaja alkaa kesken kilvan kengityshommiin. Sella otti toimituksen kuitenkin asiallisesti ja saatiin ratsastaja ajoissa selkään ja liikkeelle. Ihan pirteästi tamma lähti vielä hölkällä taipaleelle. Tiedossa oli, että kolmas ja neljäs kierros pitävät sisällään eniten korkeuseroja, mutta olisivat vauhdikkaita lenkkejä, jos hevosesta olisi vara jotain vielä rutistaa irti.
Kun kenkä oli vaihdettu ja hevonen syönyt sekä juonut mielensä mukaan, alettiin taas laitella tammaa lähtökuntoon. Karin FRWD oli pätkinyt koko matkan ajan ja kunnollista tietoa ei siitä missään vaiheessa saatu ulos. Turha kapistus siis. Mukanahan se kuitenkin kulki ja toki antoi reaaliaikaista tietoa sykkeistä matkan edetessä.
Ensimmäisenä Sella lähti taas taipaleelle. Vähän tahmeasti, mutta ensimmäisessä mutkassa siirtyi raviin ja matka pääsi alkamaan. 18.5km ei ennakkokäsitysten mukaan ollut kohtuuton vääntö, vaikka tosiaan korkeuseroja huomattavasti. Me jäätiin Jarkon kanssa hetkeksi pähkäilemään, sillä saatiin Ritvalta pari vinkkiä huoltoihin. Mulle tuli vähän huoli, että lähtiköhän Kari oikein ja siinä sitä ihmeteltiin vielä, kun ratsukko jo viuhahti meistä ohi. Sitten tulikin kiire. Aloimme Jarkon kanssa pyrkimään mäen päälle ja nousu oli niin jyrkkä, että hetken jo mietin, tarvitaanko nelivetoa.
Kun saatiin auto sopivaan paikkaan, niin Lampisten huoltoauto paineli ohi. Hetki siinä odoteltiin ja riivittiin pajusta kerppuja, jos Sella olisi halunnut niitä. Sitten Kari tulikin. Annoin satikutia, sillä tamma puhalsi melkoisesti, vaikka oltiin sovittu, että nyt vauhdit alas ja hevonen hyväkuntoisena viimeiselle lenkille. Puheet tuntuivat menevän kuuroille korville, sillä aina kun silmä vältti, niin vauhti kiihtyi!
Vähän ennen kymppiä pidettiin toinen huolto. Muita kisaajia ei edelleenkään oltu nähnyt, joten mitään väliaikatietoja ei ollut antaa. Pidettiin ihan rauhallinen huolto ja Sellalle maistui oikeastaan kaikki, mitä tarjolla oli. Kerput ja niitetty heinä oli jo heivattu jonkkaan, sillä ne eivät kiinnostaneet yhtään. Kari antoi myös Sellan käyntiosuuksilla nappailla reitiltä kaikkea, mikä maustui. Lisäksi Sella otti samasta purosta hörppyä aina, kun se ohitettiin, joten tankkaus onnistui kyllä aika kivasti.
Sella ja Kari lähtivät loppulenkille ja me jäimme Jarkon kanssa aloillemme. Ritvan huolto taas ajeli ohi ja rekisteröi tietenkin sen, mikä meidän meininki oli. Kun taas reilu puolituntinen oli kulunut, niin ratsukko ilmaantui huoltoon. Kulkivat Ritvan kanssa taas oikeastaan samaa matkaa. Tehtiin huoltotoimenpiteet ja kaahattiin kiireesti kilpailukeskukseen. Ritva ja Kari saapuivat molemmat tauolle taluttaen. 18.5 km oli edetty vähän alle kahdessa tunnissa, joten vauhti ei kuulosta jälkikäteen ajatellen kovalta, mutta maasto oli niin rankka, että yhtään kovempaa ei olisi oikeastaan ollut varaa mennä.
Sellan palautuminen vei aikaa 8 minuuttia ja tarkastuksessa syke oli 60. Mitään ihmeitä ei tarvinnut palautumistauolla tehdä. Vähän väsyneeltä tamma luonnollisesti jo vaikutti. Annettiin sen syödä ja juoda. 10 minuuttia ennen starttia oli uusintatarkastus, johon hevonen vietiin satuloituna ja valmiina jatkamaan. Takapää oli vähän tauon aikana jäykistynyt, joten liikkeestä B. Syke oli edelleen 60 ja se oli mielestäni vähän huolestuttavaa. Ehdotin Karille, että ottaisivat viimeisen lenkin todella rauhallisesti ja huollettaisiin 5 km:n välein. Suunnitelmasta toteutettiin puolet.
Viimeinen pisara
Pedro avasi viimeisen osuuden reippaasti. Sella lähti pari minuuttia perään huomattavasti tahmeammin. Olisin niin kovasti toivonut, että Kari olisi lähtenyt varmistelemaan hopeaa. Se ei kuitenkaan mitenkään käynyt isännälle. Huollettiin aika tarkkaan 5km:n välein ja pidettiin kohtalaisen pitkiä huoltoja. Sella sai syödä ja juoda kaikkea, mitä se halusi. Parhaiten maistui hanavesi ja kaura.
Kun kymppi oli matkaa takana, niin pyysin, anelin ja komensin, että vauhdit alas. Sella vaikutti väsyneeltä ja sen katseesta oli kadonnut jo se normaali innostunut pilke. Toiveideni mukaisesti ei kuitenkaan tapahtunut, vaan n. 14 km:n kohdalla Kari oli jopa vähän saavuttanut Ritvaa. Mua kiukutti ja tivasin sykkeitä. Karin mielestä ne laskivat ihan hyvin. Taitaa kuitenkin olla niin, että työsykkeen seuraaminenkin oli vähän unohtunut ja kertaakaan ei malttanut huollossa odottaa niin kauan, että sykkeet olisivat laskeneet selvästi alas.
Pari kilsaa ennen maalia otettiin viimeinen huolto. Kari ei kuitenkaan siinäkään malttanut rauhassa odotella ja tsekata, että sykkeet ovat kohdillaan. Lupasi kuitenkin kävellä viimeiset kilometrit. Sykkeen lisäksi itseäni huoletti takapään liike. Jatkuva nouseminen ja laskeutuminen ei voinut olla vaikuttamatta ja koska edellisessä tarkastuksessa oli saatu B, olin huolissani siitä, että 30 min palautumistauko voi koitua takapään jäykkyydeksi.
Ritva ja Pedro lähestyivät maalia erittäin hitaasti kävellen. Oli siis selvää, että Pedrokaan ei enää ollut parhaimmillaan ja matka oli ollut rasittava myös sille. Pienet loppulaukat ratsukko kuitenkin otti ja he ylittivät maaliviivan innokkaan yleisön kannustamana. Kari lähestyi myös maalia ja Sellakin kulki käynnissä. Rauhallisesti ylittivät myös maaliviivan ja aloitimme palauttelun.
Aika nopeasti huomasimme, että syke ei lähde toivotulla tavalla laskemaan. Lisäksi olin huolestunut siitä, että takapää jäykistyy, kun hevonen seisoo paikallaan. Lopetimme sykkeen tarkkailun ja keskityimme valelemaan viileällä vedellä. Kun aika oli täynnä, ilmoittauduimme tarkastukseen. Eläinlääkäri mittaili sykettä pitkään ja hartaasti ja sen oikein aisti, että hän olisi todella mielellään julistanut ratsukon toiseksi, mutta kun syke takoi 70 iskun tuntumassa, niin hän ei valitettavasti voinut sitä tehdä. Oikeastaan muuta huomautettavaa ei ollut. Suolistoäänet vähän heikot, liikkeet vähän jäykät, mutta muutoin hevonen oli ok.
Kari oli tietenkin suunnattoman pettynyt ja poistui puoleksi tunniksi omiin oloihinsa. Jarkokin oli harmissaan ja moni ystävä ja kilpakumppani kävi harmittelemassa tapahtunutta. Itse en niinkään vaipunut murheeseen. Moni juttu meni ihan mahtavasti: kukkis toimi ja ajoi asiansa, rankka maasto ei tehnyt hevosesta puuhevosta ja muutoinkin se olisi reissun jaksanut, jos Kari olisi vain malttanut viimeisillä kierroksilla vähän höllätä. Ja muu tiimi teki juuri, niin kuin oli sovittu, joten saimme olla tyytyväisiä omaan panokseemme. Karin ratkaisu oli poiketa sovitusta, joten hän sitten ihan itse kantaa vastuun lopputuloksesta. Jotain pientä mussutusta piti, että hän ei voinut hiljentää, kun ei tiennyt missä seuraavat ratsukot olivat. Ikävä kyllä meillä oli niin pieni tiimi liikkeellä, että ketään ei ollut väijymässä takaa tulevien etenemistä. Mutta koska emme takajoukkoja missään vaiheessa nähneet, oli mielestäni selvä, että eivät ole lähestyneet tai uhkaamassa kakkossijaa. Joten sekin muussutus oli aivan aiheetonta.
Kari sai koottua itsensä sopivasti palkintojenjakoon ja kävi tietenkin miehekkäästi onnittelemassa mitalistit. Kovasti käytiin vielä kaikkien kanssa päivää läpi ja seurailtiin huvittuneina voittajatiimin juhlintaa. Vähitellen alettiin laittaa leiriä nippuun ja viimeisten joukossa Sella houkuteltiin koppiin ja vietiin Lampisten tallille yöpuulle. Jarkon kanssa purettiin teltta ja tarha ja sitten olimmekin valmiita saunalle ja iltapalalle. Uni tuli aika nopeasti ja yhteistuumin päätettiin, että meidänkin aika vielä tulee.
Jälkipuintia viikkoa myöhemmin
Hevonen on palautunut hyvin ja olen taas käynyt läpi kestävyysurheilun lainalaisuuksia. On selvää, että vauhtia olisi pitänyt jo alusta asti pudottaa. Mäet olivat kuitenkin niin kovia, että ne vääjäämättä veivät voimia ja energiaa siinä määrin, että ihan loppuun asti ei Sella jaksanut.
Lisäksi Karin olisi pitänyt tamman urakkaa keventää. Eli 1-2km lopputaluttelut ennen taukoja eivät riittäneet, vaan olisi pitänyt näin poikkeuksellisissa oloissa taluttaa ja juoksuttaa vierellä huomattavasti enemmän. Ja jos ei muuten, niin ainakin viimeiselle kierroksella.
Se on jännä juttu, että kilpailutilanteessa Karin usko hevoseen jotenkin ylikorostuu ja todellisuuskin asian suhteen vähän hämärtyy. Ja toisaalta mun ikävähkö papatus menee korvista ihan suoraan läpi. On tietenkin hyvä, että haluaa voittaa ja uskoo tiimiin, mutta pieni hippunen realismia voisi olla hyvä juttu.
Jarkosta on tullut todella korvaamaton huoltohommissa. Hoitaa duuninsa hyvin ja paljoa ei tarvitse enää hoputtaa ja komentaa muutenkaan. On ihan loistava juttu, että autossa kulkee kaksi kartanlukutaitoista ihmistä. Muutenkin meillä kyllä synkkaa noissa huoltohommissa hyvin.
Vähän useammin meidän olisi ehkä pitänyt huoltaa. Jatkossa täytyy miettiä, että kuumassa kelissä ja kovassa maastossa huollot olisi melkein tehtävä 5km:n välein. Nopeahan sitten täytyy olla, mutta kahdella huoltajalla reitillä nopeatkin huollot onnistuvat.
Jos sitten haluaa ruveta kikkailemaan, niin tietty voisi olla porukkaa enemmänkin reitin varrella ja erilaisia tehtäviä kullakin, mutta touhu alkaa silloin jo olla aika ammatillista. Vettä saisi kisapaikalla olla aina valmiina enemmän ja ihan sellaisia perusrutiineja voisi muutenkin hieroa ja hioa loputtomiin. Kaikessa voisi vähän parantaa, joten työtä on vielä tehtävänä ja tavoitteita saavutettavana. Paremmin nämä SM-kilpailut menivät, kuin vuosi sitten, joten edistystäkin on tapahtunut.