Kello pirahti aamulla neljältä. Aika hiljaisissa tunnelmissa porukat hörppivät aamukahvejaan. Viimeiset kamat autoihin ja viideltä lyötiin ovet kiinni.
Tallilla Kari haki heinää, sinkoilimme hetken sinne ja tänne ja sitten saimme jonkin järjestäytyneen toiminnan käyntiin. Pojat alkoivat jakaa hevosille heiniä ja mä otin Hopon käsikynkkään ja vein sen traileriin. Oltiin ajateltu, että otetaan varman päälle ja käytetään houkutuslintua. Kari oli viritellyt uuden led-lamppusensa ihan älyttämän tyhmällä tavalla ja kumpikaan hevosista ei meinannut mennä aluksi koppiin ja jouduin Hopollekin vähän murisemaan.... ja äijälle myös. Eikä me löydetty tallin pihavaloja ja muutenkin touhu oli melkoista sokkailua. Mutta suunnitellussa aikataulussa päästiin liikkeelle, eli kuudelta oli autojen nokat kohti Sastamalaa ja Hopo palautettu takaisin talliin mutustamaan sääliheiniä.
Ensimmäinen pysähdys olikin sitten jo Jokelassa, koska Rangerin porukan eväät olivat jääneet Pösöön. Bussipysäkillä kipitin viemään aamupalaa kyytiläisille ja samalla todettiin, että traikun piuhat oli kytketty vähän väljästi, sillä oikean puolen vilkut ja jarruvalot eivät oikein toimineet. Pientä säätöä siinä busarilla pimein päin fikkarit päässä. Mutta sitten matka jatkui rattoisasti.
Iittalan Shellillä pidettiin pieni vessatauko. Keli oli hyytävä: pientä tihutusta ja kostean koleaa tuulta. Tiimitakit eivät meinanneet millään pitää porukkaa lämpiminä, vaan kiivaasti kaiveltiin lisäloimea niskaan. Sellalle tarjottiin juotavaa ja syötävää ja sitten matka jatkuikin.
Otettiin Jarkon kanssa ohituskaista käyttöön. Siinä huumassa sitten ajoinkin peltipoliisin haaviin ja punavalo vilkahti. Nähtäväksi jää, menikö tästä huvista myös myös kortti hyllylle. Aika tyhjillä teillä sai kuitenkin ajella ja meitä vähän huvittikin, kun tiellä Illoon oli jonkin sortin ruuhka. Ja kaikkihan me sitten käännyimme samaan pihaan. Minä harpoin kilpailukansliaan selvittelemään paperiasioita ja naputtelin samalla kisajärjestäjien sekkareita oikeaan aikaan. Kun palailin autolle, niin Jarko olikin lähtenyt jo opastamaan hevoskuljetusta traikkuparkkiin.
Itse otin hevosen talutukseen, pojat painelivat omia reittejään ja Kari ajeli Texun lähelle vet gatea, jonka tuntumaan oli pitkien luokkien taukopaikoille tilat. Rakennettiin kevyt camppi. Pojat kantelivat vähän vettä ja me mentiin Sellan kanssa ensimmäiseen tarkastukseen. Kaikki meni niin kuin pitikin ja sen jälkeen oli vuorossa reittiselostus. Minä jäin hevosen kanssa ja “miehet” menivät kuulemaan sanaa. Evästivät tullessaan, että vain yksi huoltokieltoalue ja muuten kaikki oli täysin selvää.
Vähitellen laitettiin Sella valmiiksi, suunniteltiin huoltopaikat. Jarkon homma oli olla kartturina. Juha virallisena kuvaajana ja meikäläinen koordinaattorina, niin kuin aina. Karin tehtäväksi jäi siis noudattaa sovittua suunnitelmaa ja pitää järki päässä. Sellan tehtävä oli tälläkin kertaa hölköttellä reippaasti eteenpäin meidän kaikkien muiden avustuksella.
Startti tapahtui kello 8:00. Sannan oli tauti kaatanut petiin, joten osallistujamäärä kutistui entisestään, mutta vauhdikas porukka oli jäljellä. Meillä oli hakusessa Sellalle helpohko suoritus, joten ihanneaikaluokka sopi erinomaisesti.
Eka huolto otettiin n. 5km:n kohdalle. Mitään huoltoa ei tarvittu, joten kannustettiin vaan kovasti ja lähdettiin siirtymään seuraavaan huoltoon. Vähän reilun kympin kohdalla pidettiin isompi huolto. Nyt jo vähän viilennettiin hevosta ja tarjoiltiin tietenkin porkkanaa ja omenaa. Juoma ei maistunut hevoselle, mutta ratsastaja otti muutaman huikan. Kaikki oli mukavalla tolalla, vaikka Sella ei varsinaisesti meno päällä. Vähän tahmeasti se Karin makuun kulki, mutta vetohommiakin teki, jos niitä pakosti tarjottiin.
Seuraavalle tauolle huoltoauton matka oli vain muutaman kilometrin, mutta ratsukot taivalsivat jälleen kymmenisen kilometriä. Huoltohenkilökunta oli kutakuinkin umpijäässä. Autossa olisi ollut lämmintä, mutta urheasti päivystetiin pihalla. Seurana meillä oli Lillin huolto, joten taukoamatonta tarinointia oli tarjolla. Kyllähän se niin on, että sepät ovat seppiä ja jokaisella taitaa olla miljoona tarinaa kerrottavana. Jos aurinko olisi edes vähän hellinyt, niin odottelu olisi ollut oikein viihdyttävää.
Vihdoin ratsukoiden saapuminen kantautui korviimme ja päästiin taas jorinan sijaan toimimaan. Rutiinihuolto ja matka jatkui taas.
Mietittiin, että otetaan vielä pikahuolto 5 km ennen “maalia”. Keräiltiin vähän tuoretta, huljuteltiin ja tarjottiin juotavaa. Samalla tsekattiin sykkeen kehitystä ja nopeastihan se putosi. Työsykkeet olivat koko ajan niin alhaisia, että huolta palautumisesta ei oikeastaan ollut.
Kiirehdittiin kilpailukeskukseen ja kun saatiin paikat valmiiksi, niin ratsukot alkoivatkin jo lähestyä maalilinjaa. Kari hölkkäsi taluttaen tauolle. Olivat käyttäneet 31 km:n lenkkiin aikaa 2:12 (14.1 km/h). Jarko nappasi satulan heti ja pistettiin muodon vuoksi kaulalle muutama litra vettä. Syke oli suoraan 66 ja odotettiin taas se pakollinen, eli syke kuuteen kymppiin. Sitten tarkastukseen. Palautuminen otti aikaa 3min. Syke eläinlääkärin mittauksessa 56 ja hengitystiheys 10. Kaikki arviointikohteet Aata ja ei muuta kuin palttoota päälle ja hevonen tankkaamaan.
Tauon 30 minuuttia vilahti taas ohi hetkessä. Pojat kävivät täyttämässä rinset. Kari kävi vessassa ja söi vähän. Kun Jarko pääsi irti vesihommasta, niin piti Sellalle seuraa ja mietti jo toisen lenkin huoltopaikkoja. Itse siirtelin
tavaroita paikasta toiseen ja sekoittelin herkku-coctailin Sellan makuun. Huolehdin, että sekä ratsu, että ratsastaja söivät niin paljon, kuin mahdollista ja huoltajatkin saivat jotain suuhunsa. Sitten olikin jo aika laittaa Kari selkään ja ratsukko matkaan. Kari pääsi ensimmäisenä liikkeelle, mutta oli kai sitten niin euforisessa tilassa, että kämmäsi ensimmäisen juoksuhuollon ja sen lisäksi meinasi paahtaa väärälle reitille. Mä jotenkin niin arvasin, että eksymisen vaara oli olemassa, joten kerrankin oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Koska omaan koomailuun meni pienoinen etumatka, niin ratsukot olivat taas yhdessä nipussa. Ja juuri kun päästiin nauramaan äijän taitoa eksyä reiteiltä, putosimme itse kartalta sellaisella tavalla, jota ei mun huoltajaurallani ole koskaan ennen tapahtunut. Me tehtiin sellainen klassinen ympyrä ja toki saatiin vähän myös Tapsalta apua täydellisessä eksymisessä. Lopulta totesin, että ainut järkevä tapa saada huollettua ratsukoita ja olla eksymättä, olisi ajaa reittiä vastavirtaan ja jossain vaiheessa hevosten olisi tultava vastaan. Muutama huolto meni tietenkin jo sivu suun, mutta tällä kertaa Kari ei suuremmin panikoinut. Melkoista kyytiä päästelin menemään ja Jarko luki nuotteja. Eka huolto saatiin tehtyä vasta lähes 14 km:n kohdalla. Tosin, myöhemmin kuulin, että ei ollut juhlaa muillakaan. Tapsa oli todennut meidän reitinvalinnan farkulle liian haastavaksi ja Liisan oli täytynyt poiketa tankille, joten hurjaa huoltamista ei reitillä nähty.
Loppumatkalle otettiin vielä pari vikkelää huoltoa. Sitten siirryimme kilpailukeskukseen ja pian Kari tulikin taas hölkäten tauolle. 1:35 (15.16km/h) oli käytetty aikaa. Palautumiseen meni 4 min. Vähän enemmän jouduttiin käyttämään vettä, ennen kuin saatiin syke taas sovittuun. Sitten tarkastukseen ja syke mittauksessa 50, hengitystiheys 10. Toiseen lenkkiin käytetty aika oli siis kokonaisuudessaan 1:39 (14.55 km/h).
Tauko meni taas kuin siivillä ja oli aika tarkkaan edeltäjänsä kaltainen. Marjo kävi tosin kyselemässä Karilta jotain pientä tietskarivinkkiä. Sitten alettiinkin taas laittaa hevosta valmiiksi. Pakattiin myös auto nippuun, että lähtökäskyn jälkeen päästiin salamana liikenteeseen. Jarko oli taas katsonut huoltopaikat ja hyväksyttänyt ne Karilla, joten kaiken piti olla erinomaisen selvää. Lilli ja Teija pääsivät ensimmäisinä liikkeelle, joten kisaamista piisasi ihan loppuun asti.
Kolmannella lenkillä olisi Sellalla riittänyt vauhtia, mutta tällä kertaa Kari ymmärsi vähän passailla. Jokaisellahan on oma tyyli edetä ja Sellalle oikeastaan ehkä parhaiten sopii edetä yksin. Seurakin toki kelpaa, mutta sitten mielellään vetoapua. Pahinta on perässä hiippaileva matkakumppani. Kotimaan kisoissa aika harvoin sattuu kovavauhtisia vetäjiä porukoihin, joten Sellankin pitäisi oppia nikottelematta vetämään, vaikka maailman tappiin asti.
Rutiinihuoltoja 17km:n lenkille kaksi. Ei mitään mainittavaa huolta tai muutakaan. Vika huolto otettiin aika pitkä, sillä sovittiin, että ei huolleta ennen maalia. Jaana koitti vähän lähteä karkuun, mutta Kari hölkötteli karkulaisen kiinni Ritvan oppien mukaisesti ja rauhallisella askelluksella ja jatkoi kohti maalia. Lilli ja Metku jäivät näköetäisyyden ulkopuolelle ja tyytyväisin mielin saatiin Sella ensimmäisenä maaliin.
Viimeinen lenkki (17km) oli keskinopeudeltaan niin rauhallinen (12.9km/h), että neljä minuuttia riitti taas palautumiseen. Lopputarkastukseen mentiin levollisina ja mitään huomautettavaa ei taaskaan ollut. Omaan silmään liike takana vähän jäykkä, mutta keli olikin ollut kammottavan kolea. Syke oli 52 ja hengitystiheys 8.
Koko 73 km:n lenkki taittui ratsastusaikaan 5:09. Keskinopeudeksi muodostui siis 14.17 km/h. Aika lähelle siis sitä, mitä ennen kisaa oli kyselijöille vastattu: ”12:n ja 15:n väliin”. Suoritus oli hallittu ja tasapainoinen. Suurimmat kömmähdykset saatiin vältettyä ja isoja yllätyksiä ei tullut. Sellaista normaalia pientä sähläämistä ja vauhdinjaossa voisi olla vielä säädettävää ja kaikkea pientä, tietenkin, aina. Tähän kohtaan nyt kuitenkin sitä, mitä tarvittiin, kahden katkeran hylkäyksen jälkeen.