Tällä kertaa lähdettiin liikkeelle lauantaina
Meillä kävi tuuri ja tulin kysyneeksi majoitusasioita oikealta henkilöltä. Päästiin hevonen ja ihmiset samaan paikkaan suhteellisen lähelle kilpailukeskusta. Meidän piti lähteä kahdeltatoista kotoa, mutta Kari alkoi taas kiireen iskiessä sohlaamaan ja lähtö viivästyi. Tallilla kupattiin tunti. Kävin moikkaamassa Sellan ja Hopon ja laittelin Urholle eväät mukaan. Muumi käveli suorilla sisälle kaurakupin perässä ja päästiin matkaan.
Navigaattori ajelutti ihan mistä sattuu, joten aikaa kului puoli tuntia arveltua enemmän. Tunnelit saivat aluksi Urhon hermostumaan ja se vähän kolisteli kopissa. Siedättyi kuitenkin nopeasti. Yksi tauko pidettiin ja haettiin vähän evästä. Lopulta pääsimme kohteeseen. Otin hevosen hetkeksi talutukseen ja Kari katsoi, miten liikkui. Kaikki oli kunnossa. Tsekattiin paikat ja Kari laitteli hevosen valmiiksi. Mari ja Heidi lähtivät kavereiksi ja tekivät n. 5 km:n hölköttelylenkin. Kävivät askellajit läpi ja Karin mielestä hevonen uhkui karskia alkuvoimaa. Boostattiin tavanomaisin toimin ja päätettiin, että startista maaliin mennään kuolaimettomilla.
Kun hevoset oli hoidettu, niin Urhokin pääsi vielä tarhaan. Annoin sille vähän heinää ja sullottiin Heidi takatilaan ja ajeltiin hämärän hiipiessä kohti maatalouskoulua ja kilpailukeskusta. Minna siellä hääräsi. Tea oli koiran kanssa apujoukoissa. Mun kävi vähän sääliksi, kun ymmärsin, että Minna oli pörrännyt täysillä kierroksilla jo aamusta asti. Ei ole kyllä ihan kohtuullista, että noin yhden ihmisen voimin kisoja järkätään. Toki kisapäivänä on porukkaa enemmän, mutta toivottavasti oli ollut vähän aiemminkin.
Laiteltiin oma paikka valmiiksi. Heidi auttoi hommissa ja puolessa tunnissa meillä oli varmaan kaikki kunnossa. Kiiteltiin Minnaa ja toivotettiin hyvää loppuiltaa ja kiirehdittiin takaisin majapaikkaan. Otettiin hevoset sisälle ja puuhattiin siinä vähän niitä ja näitä. Nälkä oli kova ja siirryttiin herkkupöytien ääreen. Makoisaa pitsaa ja ihania leivonnaisia. Seura oli hauskaa ja iltaa olisi voinut istua vaikka kuinka pitkään, jos ei olisi ollut tiedossa, että aamulla nostamme kytkintä ennen kuutta. Ihan pakko oli toivottaa hyvät yöt ja viestitella vielä Turusen kanssa viimeiset kuulumiset ja sitten ottaa lukua.
Kisasunnuntai vie mehut
Puoli kuuden aikaan alettiin aukoa silmiä. Kari kävi omistajan elkein kaivelemassa pakastimesta kylmäyssuojia ja muutenkin olimme kuin kotonamme. Aamulla ei enää naurattanut kylppärin eksoottinen kylpylälaitos, kun silmät ristissä kävin vessassa. Illalla se vielä herätti hilpeyttä. Kissakaan ei monkunut ruokaa, vaikka niin varoiteltiin. Hipsittiin pihalle ja talliin. Kolistelija kolisteli muutaman kerran, mutta komensin sitä ja kun oli hetken hiljaa, niin annoin sovitusti heinät. Urho oli juonut illalla ja yöllä todella hyvin. Hetken se empi tohtiiko lähteä niin varhain mihinkään, mutta ilman suurta draamaa saatiin se koppiin. Kovin oli pimeää ja vähän myös koleaa. Turunen oli jo ilmoittanut heränneensä ja kuittasin viestin, että meillä oli hevonen kopissa.
Söin ajomatkan aikana mangorahkani ja joudun kellottamaan syömisajan, koska tämän tyyppisistä asioista juuri on kinaa aina kisapäivinä. Karin väittämän puolen minuutin sijasta syöminen vei multa seitsemän minuuttia aikaa. Jotain muutakin huomautettavaa oli, mutta onneksi matka oli lyhyt ja löydettiin perille pimeästä huolimatta. Kun kurvattiin koulun pihaan, niin johan siellä innokkaat toimihenkilöt parveilivat. Ell oli vähän myöhässä, joten otin hevosen hetkeksi talutukseen ja Kari hoiteli toimistoasiat. Reittiselostusta kuunneltiin kolmisin korvat hörössä. Heti oli selvää, että ratsastajan pitää todellakin lukea karttaa ja autossakin olisi hyvä olla kartturi. Onneksi Turtsa oli tulossa.
Tungettiin hevostarkastukseen ekana, niin kuin aina yritetään tehdä. Ei mitään huomautettavaa. Vähän pyöräytettiin silmiämme, kun aamulämpöä kysyttiin. Siten ell totesikin itse, että ei ole pariin vuoteen kisoissa käynyt. Syke oli yläkanttiin 44 ja myös siitä ell totesi, että hevonen taitaa tietää, mitä tuleman pitää. Kello oli jo 7:20, kun homma oli ohi, eli saatiin aloittaa satulointi samaan hintaan.
Lennokas lenkki 1
Verkoissa Urho oli ihan rauhallinen oma itsensä. Kävivät askellajit läpi molempiin kierroksiin, kaikki oli kunnossa. Arvottiin ratsastusloimen kanssa, mutta jätettiin se pois. Kun lähtölupa tuli, niin hevonen lähti totuttuun tapaan reippaasti. nyt Kari kuitenkin vähän piti ohjia käsissä ja etenivät n. 19km/h vauhtia. Ekalla 2km:n mittaisella asfalttipätkällä porukka vähän rakoili ja Kari tuli huoltoon (n. 8.5 km) parin minuutin keulassa. Se oli aika lailla sitä, mitä haluttiinkin. Nopean huollon aikana syke laski kuuteenkymppiin ja siitä oli hyvä lähteä jatkamaan. Ratsastaja vähän joi ja käytettiin kolme rinseä. Muutama porkkanapalanen meni hevosen suuhun.
Turunen ajoi ja minä navigoin. Kyyti oli aika kylmää sekä ratsukolla että meillä. Seuraava paikka (n. 15 km) löytyi hyvin ja 20 minsaa myöhemmin ratsukko olikin jo näköpiirissä. Koska meillä nyt oli jo välimatkaa, niin saatettiin pitää hyvät, rauhalliset huollot. Pitkän kaavan kautta. Kari totesi, että kolme rinseä viilentää liikaa ja käytettiin vain kaksi. Vähän juomaa ratsastajalle ja vähän tuoretta hevoselle ja matka jatkui. Hetki arvottiin reittiä ja Kari oli jo lähdössä väärään suuntaan, mutta sitten huudettiin takaisin ja ohjattiin oikealle tielle. Pieni viivyttely osoitti, että takajoukot olivat yli 5 minuuttia perässä. Sitten selvisikin, että kympin jälkeen oli tapahtunut valitettava tippuminen ja irtohevonen oli vielä juossut asfaltille ja kaatunut. Olimme luonnollisesti huolissamme koko porukka.
Seuraavaa huoltopaikkaa emme meinanneet löytää. Meni tihrustamiseksi ja oikein kahden auton porukan kanssa ihmeteltiin karttaa. Huoltojoukkoihin oli saatu uusi mies, joka teki muhun hyvän vaikutuksen, kun osasi avata suunsa ja käyttää päätään. Yhteistuumin löydettiin paikka yhden ylimääräisen koukkauksen jälkeen. Tässä vaiheessa ei onneksi ollut kiirettä, sillä eroa huoltopisteillä oli 10km, joten ihan heti ei Kari ollut tulossa. Aika tarkkaan lasketusti tulikin. Vauhti oli vähän laskenut ja se oli ihan hyvä asia. Huollettiin taas kaikessa rauhassa. Mollattiin tietenkin porukalla ratsastajaa. Kari kertoi, että oli ollut aika jännä paikka, kun peuraperhe oli liittynyt seuraan. Olivat putkahtaneet ihan Urhon turvan eteen ja pomppineet siinä etujoukkoina hetken. Nämä ovat niitä elämyksiä, joita vain tämä laji voi tarjota. Samaan aikaan me huoltojoukot keskustelimme harrastusmetsästyksen tarpeellisuudesta. Näkemyksiä oli moneen lähtöön. Meidän perheessä ei pyssyttely ole oikein suosiossa. Mieluummin katselemme peuroja ratsastuslenkillä kuin lautasella. Mutta menee ne tarpeen tullen lautasellakin.
Huolto kaikessa rauhassa, ratsastaja kävi hätäpissalla, niin kuin asiaan kuuluu. Ei mitään ihmeitä. Homma eteni toivotulla tavalla. Rinsetettiin vain yhdellä, koska sykkeet olivat matalat ja hengitystiheys rauhallinen sekä hevonen suhteellisen viileä.
Jatkettiin matkaa. Jäätiin viiden kilsan päähän muistuttamaan lopun pätkän ylämaan karjasta. Ja kertomaan tietenkin taas arvioitu välimatka takajoukkoihin. Ero oli kasvanut entisestään. Karjalauma oli vähän villinä, mutta hevonen ei niistä suuremmin hermostunut. Hienosti se kyllä ottaa haastavat tilanteet ja tietenkin luotto ratsastajaan on kova. Kuten myös toisin päin. Kari luottaa Urhoon kuin vuoreen.
Me ehdittiin sopivasti kilpailukeskukseen ja minä maalilinjalle, kun alkoi tulla. Turunen oli yrittänyt lähteä munkkiostoksille, mutta se jäi haaveeksi. Kari tuli talutellen. Tanja heitti filtin pepulle ja otti satulan. Mä löin kahvan Karille ja heitin thermatexin päälle ja otin hevosen. Hiljakseen käveltiin leiriin. Käyteltiin ehkä 10 litraa vettä, lähinnä siistimiseen ja syke oli valmis. Mitttauksessa se oli 56 ja kaikki arviointikohteet aata. Oltiin jo kepeästi tauolla, kun muut luokan ratsukot tulivat lenkiltä. Eka lenkki 38km meni aikaan 2:16, keskinopeus 16,7km/h
Urho vähän söi, ei juonut. Kari sekä söi että joi. Turunen haki munkit ja mutustettiin niitä hyvällä halulla. Äijä oli käsi sipsipussissa sen aikaa, kun huilittiin. Tauko oli ensimmäiseksi tauoksi pitkä, koska se oli 40 min. Nopeasti se kuitenkin meni, mutta ihan ajallaan oli ratsastaja selässä. Laitettiin nyt ratsastusloimi, sillä keli oli muuttunut tuuliseksi ja jollain tavalla koleaksi. Kari vähän protestoi, mutta antoi sitten periksi. Tarkoitus oli, että ratsukko lähtisi 30km:n luokan kanssa samaan aikaan mutta eka lenkki meni vähän aiottua nopeammin, joten Kari lähti 4 minuuttia ennen kolmekymppiläisiä liikkeelle. Joten yksin meni toisenkin lenkin. Vaikka ei haluta massaratsastusta, tai vetää letkaa perässä, niin ihannetila ei tietenkään ole, että reiteillä ei ketään muuta näe. Varsinkin 2 km:n asfalttipätkä tuntui tympäisevän ratsastajaa, kun se oli edessä jokaisella lenkillä. Pienestä on ihmisen tyytyväisyys kiinni.
Mukava 2. lenkki
Hevonen lähti ihan vetävästi liikkeelle ja me häivyimme Turusen kanssa reitille. Hyödynsimme oikeastaan samat huoltopaikat, kuin ekalla lenkillä, vaikka matka oli vain 21,5km. Eka huolto oli samainen n. 8 km.n kohta ja siihen tulivat tällä kertaa maltillisemmin 38 minuutin ajassa. Sykkeet olivat matalat ja rinsetettiin parilla dubbelilla ja tehtiin taas pitkä huolto. Ratsastusloimen alla oli lämmintä ja kuivaa, joten annettiin sen olla. Urho joi ihan vähän. Kari joi reippaasti. Olimme kaikki kauhistelleet liukumajälkiä asfaltilla, onni oli ollut myötä. Matka jatkui hyvässä hengessä. Ineksen huolto ehti tulla paikalle, muita ei nähty.
Seuraavakin huolto oli sama. Sama parikymmentä minuuttia otti, kun tulivat siihen, Olimme keränneet tuoretta ja hevonen nappaili sitä tyytyväisenä. Rauhallinen huolto ja kuskikin pysyi aika rauhallisena. Mielestäni alkoi jo kuitenkin ajaa hevosta ja se oli minun näkökulmastani turhaa. Turvavali oli ihan riittävä ja saisimme takuulla viedä kisan loppuun ihan omaan tahtiimme. Karin mielessä alkoi kajastella SM-kvaalit. Ääneen ei puhunut mitään, kun tiesi, että alan kitkeä ajatusta pois mielestä ja käskenyt keskittyä vain hakemaan suoritusta.
Jäätin vielä väijyyn vähän ennen karjakaistaa. Tehtiin nopea huolto ja Kari papatti, että emme nyt sitten ehdi olemaan pysäyttäjinä, jos lehmien luona käy jotain. En oikein ymmärtänyt, mitä siinä nyt muka voisi käydä, mutta ekalla lenkillä Urho oli stopannut mustien kohdalla ja halusi nyt tulla siitä heittämällä ohi. Ei tosiaan ehditty kuin saada auto parkkiin, niin johan sieltä tultiin juoksujalkaa ja sarvipäät juoksivat mukana tukat hulmuten.
Huollettiin nopeasti ja muistutin, että asfaltilla ei ole pakko ravata, koska sitä oli lopussakin pieni pätkä. Meillä oli kiire taukopaikalle. Vettä oli riittävästi ja kaikki muukin oli kunnossa. Ehdittiin oikeastaan kävellä maalilinjalle, kun jo tulivat. Aika hyvin olimme tällä kertaa aikatauluttaneet ja seisoskelua ei oikeastaan ollut missään, mutta aina olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tanjasta oli ihan suunnaton apu.
Tarkastukseen mentiin taas oikeastaan ihan suoraan. Vettä ei käytetty paljoa, sillä se oli aika kylmää ja keli oli kaikesta huolimatta jo syksyisen koleaa. Suurimmat ravat pyyhittiin pois ja kevyesti kasteltiin kaulaa. Tarkastuksessa kaikki oli ok. Ihopoimusta tuli A-, mitä sekin sitten tarkoittaa, mutta omaan silmään se olisi ollut B. Helpottava tieto oli kuitenkin se, että hörppäsi juuri viitisen litraa huuhteluämpäristä ennen kuin menimme tarkastukseen. Urho oli jo hyvän matkaa huilinut, kun oman luokan ja alemman luokan ratsukot tulivat tauolle. Jotain se närppi suuhunsa. Turunen hinkutti taas kinttuja puhtaaksi ja rasvaili pienet naarmut, joita aiemmat lenkit olivat kinttuihin tuoneet. Sitten alkoi olla aika laittaa satulaa selkään. 30 minuuttia kului nopeasti, niin kuin aina. Toinen lenkki 21.5km meni aikaan 1:33, keskinopeus 13,8km/h
Kulkee- ei kulje- kulkee-ei kulje
Katselin verkassa, että hevonen oli aavistuksen jäykän oloinen. Kävin jo komentamassa, että jos ei halukkaasti lähde lenkille, niin rauhallisemmin sitten. Ketään ei lähtenyt ihan heti edellä, eikä perässä. Vartin päässä takana oli seuraava lähtijä. Sen jälkeen muita olikin tulossa tasaisena nauhana. Pidettiin takaosa lämpimänä siihen asti, kunnes lähtökäsky tuli. Turunen oli täytellyt vedet ja taas mentiin. TT on ihan älyttömän hyvä rallikuski ja vähintäänkin yhtä tehokkaasti karisti muut huoltoautot, kuin Urho muut ratsukot. Harvoin tulee tunne, että kuski ajaa kovempaa, kuin itse ajaisin, mutta tällä kisareissulla kyllä tuli. Rangeri sai runtua. Samaan aikaan toisaalla sai vähän Urhokin.
Päätettiin jäädä asfaltin alkupäähän odottamaan. Äijä oli taas niin paljon kitissyt, että kahden kilsan asfaltti puuduttaa. Jotain me siinä sitten istuttiin autossa ja vissiin syötiin ja juotiin tai juoruttiin vaan, niin eikö peilistä näkynyt, että nythän ne tulee. Singottiin ulos autosta, niin eikö äijä siellä huutanut ja hosunut, että pois alta, nyt kulkee. Koitin inistä, että ajateltiin vähän piristää teitä. Tässä vaiheessa Karin ilme jo tummeni, että nyt ei sitten enää kulje, kun hevonen näki auton! Sätti meitä, kun olimme tien tukkeena. Noh, äkkiäkös sitten nostimme kytkintä. Kun ohitimme ratsukon, niin nosti peukkua, taas kulki. Vaikka mä en edelleenkään tykännyt siitä, että ravasivat asfalttiosuudet joka kerta.
Mentiin taasen samaan n. 8 km:n kohtaan odottamaan. Turunen oli kuulevinaan kavioiden kopseen ja hyppäsimme salamana ulos autosta, mutta tällä kertaa se oli harhakuvitelmaa. Laiteltiin kuitenkin kaikki valmiiksi. Ineksen huolto tuli paikalle ja arvasin, että se saa Karin hermostumaan. Näin juuri tapahtui. Saapui huoltopisteeseen vähän toista lenkkiä nopeammin, mutta ensimmäistä lenkkiä hitaammin. Urho joi ihan vähän ja söi muutaman porkkanan. Kari sai suklaata, että olisi hyvällä tuulella. Ei oikein ollut.
Lähdettiin seuraavaan paikkaan. Kolmas lenkki oli uusinta toisesta lenkistä, joten onhan se aina vähän tylsää ratsastaa samaa kieppiä. Uutuuden viehätys on poissa. Sama parikymmentä minuuttia meni, kun saatiin ratsukko kiikareihin. Ollin huolto sahasi siinä paikasta toiseen. Emme olleet jutuissa, mutta ihmettelimme vähän, oliko Oltsu jo tulossa. Kerättiin tuoretta ja availtiin colapulloa. Hölkällä tulivat. Annoin vähän palautetta, että voisivat rauhoittaa ennen huoltoa, että saisimme hevosen juomaan. Rauhallinen huolto. Turunen taputteli perälihoja ja totesi ne pehmeiksi. Vähän nihkeästi hevonen lähti liikenteeseen, mutta kun lähdimme perään, niin hölkillä jatkoivat, välillä laukaten. Karin kehonkieli kertoi, että teki aika paljon töitä. Se ei ole kivan näköistä. Huutelin ohituksessa, että löysäisi jo vähän. Peukkua vaan vastaukseksi, mutta puristusta oli kyllä päällä.
Otettiin vielä nopea huolto ennen ylämaan karjaa. Mä olin puskassa, kun ratsukko tuli ja saatiinpa taas hupia siitä asiasta. En tiedä, onko se nyt niin hauskaa, kun ei ehdi edes vessassa käydä. Tässä kohtaa huomattiin, että satulavyö on täysin auki. Väliin olisi mahtunut koko kämmen poikittain. Kari alkoi tapojensa mukaan känistä, että ei tarvii kiristää. Me oltiin Turusen kanssa sitä mieltä, että todellakin tarvitsee. Onneksi kiristettiin vyö!
Siirryttiin jälleen pörröisten sarvipäiden tuntumaan. Hetken päästä ratsukko sieltä heilahti näkyviin. Ihan reippaasti Urho sieltä tuli häntä pystyssä edelleen. Lehmät lähtivät laukkamaan vastakkaiseen suuntaan ja kaikki oli hyvin. Vähän vielä pidettiin neuvoa siitä, onko tässä nyt enää kiire vai ei. Kun ratsukko lähti liikkeelle, niin Urho vähän kompuroi yhteen kuoppaan ja sen jälkeen otti muutaman epäpuhtaan askeleen. Turusen kanssa jäätiin oikein väijyyn. Hyppäsin ulos autosta ja tiirailin liiketta. Kerroin Karille, että nyt viimeistään on aika siirtyä käyntiin, sillä emme ole ihan varmoja, liikkuuko hevonen puhtaasti. En tiedä, menikö vieläkään jakeluun. Ukko jotain kähisi, että halusi sen ja sen mutkan taakse, että takajoukot eivät saa enää näköhavaintoa. Ymmärsin toki sen ja osittain myös jaoin tämän näkemyksen. Ymmärsin myös sen, että edelleen Karia kaihersi se, että aluemestaruuskisoissa oli sääntöjen vuoksi pakko hidastaa niin paljon, että takajoukot tulivat niskaan. Mutta se ei tällä kertaa ollut mitenkään mahdollista, sillä ketään ei näkynyt reitillä tulevaksi ja matkaa maaliin oli puolentoista kilometrin verran. Kävellen ratsukko siitä lähti ja kävellen tuli näkyviin maalisuoran päässä. Ymmärtääkseni käveli myös näkymättömissä olleen pätkän.
Maalilinjalle ehdittiin hyvin. Halusin saada hevosen mahdollisimman nopeasti tarkkiin. Todella rauhassa tulivat. Muutama katsoja toivoi maalilaukkaa, mutta totesin perinteiseen tapaan, että meidän tiimi pyrkii tekemään ratkaisut reitillä, ei maaliviivalla. Kun homman pelaa oikein, niin ei tarvitse lopussa rykiä. Liike näytti ihan hyvältä maalisuoralla. TT heitti taas rätin pepun päälle ja nappasi satulan pois. Mä ojensin äijälle kahvan ja peittelin hevosen loimella. Syke ei ollutkaan nyt ihan niin matalalla, kuin oltiin odotettu. Kari hermoili, sillä loppusuoralla se oli ollut jo 70. Nyt sahaili välillä 70-80. Hevonen otti hyvät hörpyt huuhtelusaavista, joi taas n. 5 litraa. Vettä ei tohdittu valella, sillä keli oli kolea ja pelkäsin jäykistymistä. Sienellä vähän kasteltiin kaulaa. Taluttelin pienen ympyrän, kasteltiin sienellä kaula ja mitattiin syke. Toistin tämän kolmasti ja sitten syke oli aika tasaisesti 60. Kari alkoi tavanomaiseen tapaan studaamaan tarkastukseen menemistä. Lähdettiin hiipimään portille. Kun päästiin kentälle, niin Urholta tuli valtava pissa. Ajattelin, että siitä se sahaaminen sitten varmaankin oli johtunut. Syke mitattiin heti ja se oli 62.
Kari teki vähän huh huh, elkeitä. Ell totesi, että hevonen pidättää yleensä hengitystään, kun pissaa ja heti sen jälkeen syke saattaa pompsahtaa ja laskee sitten reilusti. Kiinnitin huomiota, että selästä, satulan
takaosan kohdalta saatiin reaktio. Ell:n mielestä se ei ollut mitään ja lihaksistosta tuli puhtaasti A. Omaan silmään reaktio oli huolestuttava ja johtui mielestäni siitä, että satulavyö oli melkein 20km täysin auki. Ihopoimusta sama A-, vaikka tällä kertaa se omaan silmään oli parempi kuin edellisessä tarkastuksessa. Liike oli A ja siinä seisoi voittaja. Kolmas lenkki oli menty aavistuksen nopeammin kuin toinen lenkki ja lopullinen ratsastusaika oli 5:20:46 ja keskinopeus 15,2 km/h.
Tietenkin Kari kapsahti kaulaan ja tavanomaiset onnittelurutiinit seurasivat. Voitonjuhlia enemmän olo oli helpottunut ja molemmat olimme sitä mieltä, että vähän toisin olisi homma pitänyt hoitaa. Otettiin siis aika tyynesti. Kari alkoi samoin tein kantaa kamaa autoon ja me puunattiin Turusen kanssa hevosta. Laitettiin kylmät kinttuihin ja lähdin sitä taluttelemaan. Liikkui ihan kivasti ja oli mukavalla tuulella, vaikkakin selvästi väsynyt ja olisin toivonut, että eka 80km kisa olisi ollut sille helppo, nyt se oli ollut väsyttävä kokemus. Nappaili kuitenkin tuoretta ja hinkutteli itseään ihan normaaliin malliin.
Kamat oli nopeasti nipussa. Takajoukot olivat suoriutuneet lopputarkastuksesta ja luokat olivat valmiita palkintojenjakoon. Kari ja Urho kävivät pokkaamassa palkinnot. Ja täytyy nyt ihan mainita, että poikkeuksellisesti tarjolla oli myös vihreä kirjekuori, joka sisälsi 100€ rahnaa. Ei hullumpaa. Muutenkin järjestelyt rullasivat hyvin ja ainakaan meidän osalta ei tällä kertaa ollut nurinoita. Mikä taitaa sekin olla harvinaista.
Hevonen saatiin aika mukavasti koppiin Turusen seurustellessa toisaalla. Sitten mentiin vielä munkkikahville ja hörpittiin Tanja tuomat kuoharit. Pullo oli pieni, mutta vielä siitä riitti kilpailujen johtajallekin kupillinen kiitokseksi hyvin tehdystä työstä. Kotimatkalla käytiin kisaa läpi ja kriittiset pisteet titenkin löytyivät helposti. Ensinnäkin suojitus pitää ottaa ohjelmaan, joka kerta on jotain kolhua tullut matkan varrella. Toiseksi se älytön läpinä satulavyön kireydestä saa luvan loppua. Kari myönsi, että ihan tahalteen ei pyytänyt vikalle lenkille edes vyötä kiristämään. Toivottavasti oppi jotain. Vauhdinjakoon myös pientä huomautettavaa. Vähän tasaisemmin olisi voinut mennä, kun hevosella ei aikaisempaa kokemusta näin pitkästä lenkistä ollut. Mutta toisaalta tietenkin saatiin se oma rauha tekemiseen, niin homma rullasi kivasti. Turunen on loistava apu ja kolmella tämän tyyppiset kisat hoituvat, jos kaikki tietävät tehtävänsä ja hoitavat ne. Hyvinhän tämä meni, mutta ei ihan niin helposti, kuin olisi haluttu. Petrattavaa jäi seuraavaan kertaan.