Perinteinen paniikkilähtö
Karin puhelin alkoi laulella hempeitä herätyssäveliä viideltä. Herätys oli aika kivuton. Puettiin kaikessa rauhassa päällemme ja pakkailtiin kamat. Kari otti pienen aamupalan, itse tyydyin mehuun. Sitten kannettiin vielä pienen sekasorron vallitessa kamoja autoihin. Lastaus aloitettiin luonnollisesti Hapsusta. Meininki oli niiiin tuttua. Mutta n. puolessa tunnissa saatiin otus koppiin. Zodina tuli sille kaveriksi suorilla. Karin oli aika ajaa yhdistelmä pihasta ylös. Anna lastattiin toiseen koppiin ja Azartas oli jo lähtenyt matkalleen Sonjan tallilta. Navigaattori kertoi, että reilu tunti menee matkaan aikaa ja totuushan olikin jo tiedossa, että emme mitenkään ehdi ajoissa. Soitin Marjolle, että ei tarvitse hätääntyä, tulossa kuitenkin ollaan.
Tanjalta ja Tiinalta oli tullut tsempitysviestejä ja ihan rauhallisin mielin olimme liikenteessä. Mitä nyt mietittiin salamatoimintaa kisapaikalla ennen starttia. Olimme Eräperkon pihassa 7:40, kun lähdön oli tarkoitus tapahtua 8:00. Sonja oli äitinsä kanssa jo paikalla. Kari juoksi toimistoon, mä aloin repiä tarvittavia varusteita esiin. Kipaisin hakemassa keittiöstä luvan kanssa pari ämpärillistä vettä. Reittiselostusta ei suuremmin kyselty, kartat kuitenkin halusimme. Ne olikin hyvin piirretty ja ajokiellot sun muut oli havaittavissa, joten sillä pärjättiin erinomaisesti.
Hevoset laitettiin porukalla valmiiksi ja ratsastajat selkään. Sonja oli jopa ennen Karia jo Zodinan satulassa. Kari ponkaisi Avialiksen kyytiin ja totesi, että okei, tällainen tapaus. Lähtölupa oli annettu jo 6 minuuttia aikaisemmin. Tästä voi nopeasti laskeskella, että kansliakäynti, vet check, reittiselostus ja valmistelu tapahtui 20 minuutissa. Eli ei näin, ei ikinä näin.
Aloittelivat urakan ihan rauhallisesti 30,5 km:n lenkillä. Myöhemmin joutuivat kuitenkin toteamaan, että alussa ja lopussa on syytä pitää vauhtia yllä, koska osa reitistä oli hidaskulkuisempaa. Reitit olivat erittäin soveliaita ratsastukseen, sillä moottoriliikennettä ei juurikaan samoilla väylillä ollut. Hevoset tuntuivat hyviltä ja halukkailta etenemään. Keli oli oikein oiva, pakkasta nelisen astetta. Otettiin eka huolto n. 11 km:n kohdalle. Katja luki karttaa ja mä ajoin. Työnjako toimi oikein oivasti. Ei ehditty juuri muuta, kuin avata Rangerin takaluukku, niin kielien kalkatus alkoi kuulua. Tehtiin ihan rauhallinen huolto. Olivat tulleet n 15km/h ja se oli ihan aiotun kaltainen vauhti. Hevosille ei juoma maistunut, mutta porkkana-omena tarjotin otettiin ilomielin vastaan. Pakotin ratsastajat juomaan ja pistettiin heidät taas matkaan. Sovittiin, että yritämme tulla tekemään pikahuoltoa vielä n. 5km ennen maalia.
Ohitettiin ratsukot ja päätettiin jäädä kirkolle ottamaan muutama kuva. Tsekattiin samalla, että kaikki on ok. Vauhti oli vähän hidastunut, sillä traktoriurilla ei vauhtia oikein voinut pitää yllä. Ei huollettu, mutta toivotettiin hyvää matkaa. Ajoreitit olivat melkoisen liukkaat ja lipsuteltiin kohti Ojalantietä ja sitähän emme tällä legillä vielä löytäneet. Mutta eipä mitään, kiirehdimme ottamaan ratsastajia vastaan ja sovitussa ajassa tulivatkin. Palauttelivat 5 minuuttia ja kumpikin oli valmis tarkastukseen. Avialiksen syke oli 56, mitään huomautettavaa ei ollut. Mun silmään se kuitenkin vähän niiasi selän kollauksesta. Päätettiin laittaa ratsastusloimi seuraaville lenkeille ja satuloida vähän edemmäs. Zodina meni myös heittämällä tarkastuksesta läpi ja molemmat pääsivät samalla minuutilla tauolle.
Tauolla hevoset söivät ja joivat. Zodina on niin konkari, että sen seurassa vähän kokemattomampikin käyttäytyy järkevästi. Ratsastajat söivät ja joivat ja kävivät vessassa. 40min oli aika sopivan mittainen tauko. Tarkoitus oli päästä 30km:n luokan kanssa samaan aikaan toiselle legille. Suunnitelma piti aika hyvin, sillä Sonja ja Kari pääsivät liikkelle 2 minuuttia pikkuluokan perään. Avitin Karin ratsaille ja harpoin lähtösuoralle kuvaamaan. Sitä ennen kävin vähän tsemppaamassa Tanjaa, joka liikkui mukavuusalueensa rajapinnassa, kun valmisteli Valtoa kisaan. Niin vaan hyppäsi selkään ja paineli muun joukon jatkeeksi 30km:n matkalle. Olin jopa vähän liikuttunut, kun näin kameran linssien läpi, että team Hysterian värit näkyivät suoran päässä ja lähestyivät villiä vauhtia. Selkäännosu ja lähtö olivat siis onnistuneet ja pahin suorituksessa oli ehdottomasti takana.
Toinen lenkki - paras lenkki
Kun Tanja ja Valedro olivat ohittaneet kuvauspaikkani, niin suoran päässä näkyivätkin jo Sonja ja Kari. Lähtivät varsin lennokkaasti liikkeelle. Nyt olikin jo vähän pohdittu, että alkuun reippaasti, sillä hitaat pätkät ovat hitaita ja keskinopeus haluttiin pitää 15km/h:n tuntumassa. Oli sovittu myös, että pidetään huolto Kirkon pihassa (n. 15 km). Varmistin kilpailujen johtajalta, että homma on ok. Aika hienoa huoltaa pappilan edessä. Ajeltiin rauhassa sinne ja koska lenkki oli uusinta ykkösestä, niin ei tarvinnut edes pelätä ratsukoiden eksyvän.
Nyt nähtiin muitakin huoltajia reitillä ja Pablo oli parkkeerannut pirssinsä myös pappilan eteen. Ehdittiin siinä vaihdella tiimivaatteita ja keskustella muutenkin sivistyneesti. Sitten alkoi tapahtua. Kari ja Sonja olivat ohittaneet alemman luokan kulkijat. Olivat yrittäneet pyydellä Valtoa ja Latea kyytiin, mutta eivät kuulemma lähteneet. Sen sijaan saivat imuun nuoret ratsastajat, joista toinen kilpaili kuulopuheiden mukaan risteytyksellä shettis-suokki!! Vietimme oikein huoltoporukalla hiljaisen hetken miettien, miten homma on pistetty alulle. Niin tai näin, niin tämä pieni ja sitkeä kulki näiden vähän kuumempien edessä tai takana lenkin loppuun asti.
Pidettiin taas ihan rauhallinen huolto. Tarjoilin vastentahtoisille ratsastajille pähkinä-hunajapatukkaa, josta osa myöhemmin löytyi maasta ja syyllistä tivattiin vielä kolmannella lenkilläkin. Söivät ja joivat kuitenkin ja Zodinalle alkoi maistua vesi. Avialis ei ollut kiinnostunut juomisesta. Muutenkin vaikutti siltä, että sillä ei oikein ole kuolainjuontitekniikka hallussa. Pistettiin ratsukot liikkeelle ja jäätiin vielä hetkeksi odottelemaan alemman luokan ratsukoita kuvaamista varten. Ja muutenkin on kiva katsella tiimien toimintaa.
Päätettiin Katjan kanssa, että nyt todellakin löydetään myös toiselle sovitulle huoltopaikalle. Helppoa se ei ollut ja ajettiin jälleen hutiin. Ei luovutettu ja perille päästiin. Ja tuolloin todettiin, että siellä virnuili jo muutama huoltaja, jotka olivat vilpillisesti oikoneet! Eivät tietenkään tunnustaneet, niljakkeet! Nähtiin sopivasti, kun luokan 3 ratsukot lähtivät toiselle lenkilleen. Heijattiin heidät matkaan. Sitten otettiinkin omat ratsukot käsittelyyn. Pikkuinen sh-SH oli jätättänyt arabit. Naureskeltiin sitä. Kari kertoi myöhemmin, että nuoriso aina välillä laukkasi ja välillä eteni käyntiä, jolloin tulivat ohitetuksi ja sitten taas pyrähtivät laukoilla karkuun. Hyvähän se on, että nuoret kisailevat kokeneempien kanssa ja saavat vähän referenssiä.
Ratsukot tulivat tauolle, Kari viimeisen puoli kilsaa taluttaen. Sonja päätti siirtää talutuksen tulevaisuuteen. Avialiksen sykkeet olivat heti kohdillaan, 51 lyöntiä minuutissa. Nopeus oli ollut hyvää, n. 15km/h. Zodinan syke oli myös haarukassa, joten menivät taas tarkastukseen peräkanaa ohittaen alemman luokan ratsukoita. katselin tarkastuksen tarkasti. Eläinlääkäri oli todella miellyttävä ja antoi ammattimaisen vaikutelmat työskennellessään. Selosti hevosen esittäjälle koko ajan, mitä havaintoja tekee. Kohteli sekä ihmisiä, että hevosia erittäin korrektisti. Hienoa saada lajin pariin juuri tämän tyyppisiä eläinlääkäreitä.
Avialis ei reagoinut selästä kuin ihan hivenen. Mitään huomautettavaa ei ollut. Päätettiin, että ratsastusloimella jatketaan. Lyötiin palttoota päälle ja annettiin hevosten syödä. Nyt oli vähän kiire ja huutelin väliaikoja, kun muut vaihtelivat satulahuopia yms. Juuri ennen lähtöä tuli muutama ystävä juttusille, mutta turina piti katkaista ja lähteä viimeiselle lenkille. Itse olin jo aika rentoutunut. Kaikki oli mennyt niin hyvin, että olin erittäin luottavainen, jos en jopa varma, että homma viedään kunnialla läpi.
Loppua kohden
Nea ja Kaia tulivat Sonjaa ja Karia vastaan. Kyselivät toisiltaan tilanteista ja totesivat kaikki yhteen ääneen, että hyvin menee. Me odotimme vielä Katjan kanssa hevosten tarkastukset ja hurrattiin hyväksytyt suoritukset. Puolet ERTF:n hevosista olivat hommansa tehneet loppuun hyvillä arvosanoilla. Azartas oli selvästi aika kovilla ja kun ylimääräistä ei ole, niin alkoi viluilla jo tarkastuksen aikanakin. Anna olisi ollut helposti valmis kolmannelle lenkille, joten se on kehittynyt paljon.
Muut luokat alkoivat lopetella suorituksiaan ja odottelivat palkintojenjakoa. Sisulaiseen tapaanhan palkinnot ovat hulppeat. Vähitellen kisakylä tyhjeni. Mietin taas mielessäni, että on se tylyä, kun kovimman työn tehneet tulevat ennen muita, paahtavat reiteillä koko päivän ja saapuvat maaliin traikkuvirrassa puikkelehtien. Ei ole suurta klooriaa eikä suitsutusta. Mieleen tuli Sellan eka 80 km, joka tehtiin ihan yksin ja oli henkisesti ihan tajuttoman rankkaa.
Kolmas lenkki oli oma looppinsa, joten saimme jälleen lukea karttaa ja tienviittoja löytääksemme sovittuun huoltoon. Jäätiin passiin vartioimattomaan tasoristeykseen. Tai olihan se kilpailunjärjestäjän puolesta vartioitu. Sitkeästi siellä toimihenkilö päivysti. Ratsukot olivat jälleen edenneet n. 14km/h vauhtia. Sonja alkoi olla selvästi väsyksissä. Vitsailtiin huollossa ja ripitin sitä ruojaa, joka oli sylkenyt hunaja-pähkinäpatukan tantereeseen.... ja salaa. Kun matka alkaa painaa, niin huollon merkitys on suuri. Silloin jos koskaan on hyvä nähdä tuttu auto ja kuulla sitä samaa jargonia ja asioiden toistelua ja kertailua. Hätyytettiin ratsukot liikkeille. Pistettiin kamat nippuun ja totesin, että annetaan heille vähän etumatkaa ja tarkkaillaan hetki menoa. Halusin nähdä, miten hevoset liikkuvat ja kuinka hereinä ovat. Helpottavaa oli nähdä, että kevysti liikkuivat ja ihan korvat tötteröllä. Meininki oli erinomainen. Ohitettiin hevoset ja suunnattiin seuraavaan huoltopaikkaan.
Viimeinen lenkki oli pituudeltaan 23,5km. Eka kymppi meni ratsukoilta erittäin reippaasti. Toinen huolto oli n. 18 km:n kohdalla ja siihen saimme ratsukoita jonkin aikaa odottaa. Auto oli pahasti keskellä risteystä ja joudun jopa kerran siirtämään sitä, että muu liikenne pääsi ohi. Vähän tympeää oli myös odottaa ratsukoita juuri siinä, mistä kotiin lähtevät trailerit pörräsivät. Kun Sonja ja Kari saapuivat huoltoon, niin liikennettä oli vähän joka suuntaan, joten kamalan kiva ei ollut huoltaa. Juomakaan ei oikein maistunut, mutta ratsastajat vähän tankkasivat. Annettiin selvät ohjeet loppupätkän pienestä lenkistä ja pistettiin parivaljakko liikkeelle.
Tässä kohtaa alkoi meno vähän tuntua hevosten mielestä tylsältä. Ne varmasti jo odottivat, että saavat kurvata kilpailukeskukseen, mutta niiden täytyikin vielä hölkötellä muutama kilometri. Koko kilpailu oli muuten viety läpi todella mukavissa maastoissa, mutta ihan loppuun sattui ikävä pätkä asfalttitietä, jossa liikenne oli vilkasta. Viimeisellä lenkillä oli muutenkin hidasta traktoriuraa, joten keskinopeus laski merkittävästi. Aloin jo huolestua, kun ratsukkoja ei kuulunut maaliin. Pientä hermostunutta steppailua oli havaittavissa. Lopulta onneksi tulivat. Kari oli pahalla tuulella ja alkoi marista, että huonosti on mennyt yms. Hiljensin hänet kuitenkin nopeasti ja keskityttiin siihen, että saadaan hevoset tarkastukseen. Hapsun syke oli heti hyvä. Kari alkoi kuitenkin studata sykkeen pompsahtamista. Myöhemmin todettiin, että turhaan vaalii mielessään sitä viime vuoden yhtä virhettä, vaan se pitää jo unohtaa ja luoda uusia onnistumisia. Jakkekin sanoi, että hän menisi jo. Itsekin olin enemmän huolestunut jäykistymisestä, kuin sykkeestä. Arvottiin vielä hetki ja sovittiin, että Jakke menee Karin kaveriksi. Menin itse rauhoittelemaan Sonjaa, joka hermostuksissaan meinaisi nielaista kielikorunsa kielineen kaikkineen. Zodinan syke oli kahvalla mitattuna 60, joten koitin sanoa rauhoitellen, että ilmoittaa ratsukon heti, kun Avialis tulee tarkastuksesta. Näin tehtiin ja molemmat hevoset saivat puhtaat paperit seikkaperäisestä tarkastuksesta. Vaikka paikalla ei ollut enää ketään muuta, niin kyllä me tuuleteltiin ja halailtiin. Juhlistettiin hetkeä makkaroilla ja letuilla, joita parempia ei löydy ainakaan koko Etelä-Suomesta.
Avialis piti meitä vielä pienesti pinteessä, kun alettiin lastata sitä kyytiin. Pienellä suostuttelulla ja pakottamisella se kuitenkin traikkuun asteli ja pääsimme kotimatkalle. Aika reippaasti ajettiin Urjalaan. Purettiin hevoset ja tavarat ja kiirehdittiin tankille, sillä viisari oli pudonnut jo alle nollarajan. Ei onneksi jouduttu työntöhommiin, vaan päästiin kotiin asti kivuttomasti. Yhdeksältä kannettin tavaroita sisälle. Kari kitisi perinteiset pizzat ja täytyihän mun antaa periksi, vaikka nälkä ei oikeastaan ollutkaan. Hyviä perinteitä ei kannata tietenkään muuttaa.
Kari vielä soitteli Ninan kanssa, että olimme päässeet kotiin ja tarkisti hevosten voinnin. Hyvinä ja pirteinä olivat. Tästä on tosi hyvä jatkaa eteenpäin. Kaudelle on asetettu vähän utopistisia tavoitteita ja niihin pääseminen vaatii täydellisiä onnistumisia ja vähän enemmänkin. Jokainen kilpailu voi olla se, joka torppaa tavoitteet, joten veitsi kurkulla ollaan lähes joka viikonloppu. Tässä sitä varmasti oppii entistä paremmin sietämään paineita ja ottamaan vastoinkäymisiä vastaan. Mutta niitä kannattaa surra silloin, kun niiden aika on. Nyt on hyvä nauttia tästä onnistumisen päivästä, joka toi iloa Tanjalle, Sonjalle, Ninalle ja luonnollisesti meille. Jaettu ilo on ehdottomasti paras ilo ja tuntuu hyvältä olla pienenä osasena iloisessa porukassa. Mekin olemme tosi paljon puurtaneet keskenämme, joten mielettömän nastaa on tehdä juttuja vähän isommalla porukalla. Aika kiinnostavaa nähdä, millainen vuosi tästä tuleekaan kaikkien erilaisten yhteistyökuvioiden ansiosta. Ainakin erilainen!