Päädyttiin siihen, että lähdettiin liikkeelle vasta lauantaina. Saatiin nukkua omassa sängyssä ja ihan riittävät tunnit, herätys oli vasta viiden pintaan ja puolelta olimme jo lähtökuopissa, sillä kamat oli kannettu Pösöön jo illalla. Ei mitään suuri tunteita ja ihan rauhallisella fiiliksellä lähdettiin ajelemaan. Hiottiin vielä taktiikkaa. Ajatus oli, että Perälän perään ja sitten oikeastaan jo ennen taukoa karistetaan muut kyydistä.
Tanjalla oli jokseenkin riittävästi puuhaa hevosten kanssa aamulla ja ehdittiin taas jo hetki teputella Morvassa tennaria tatamiin ennen kuin traikku ja asuntoauto ilmaantuivat näköpiiriin. Eipä muuta, kuin pollet talutukseen ja Tanja juoksi hoitelemaan kansliakäyntiä. Sitten Kari ja Tanja veivät hevoset tarkastukseen. Vähän yllättäen Safeerin liike oli beetä ja Valedrokin sai huomautuksen, että nenässä on räkää.... okkeeiiii.... syke oli Vallulla myös pikkaisen yläkanttiin (48), joten se oli jonkin verran kierroksilla. Minä menin kuuntelemaan reittiselostusta. Ei mitään ihmeitä ollut tiedossa. Tiukasti nuolitetut reitit, yksi mahdollinen reikä ja lukuisa määrä ylikulkuja ja alikulkuja sekä mäkiä pirusti. Ei mitään sellaista, mistä pitäisi olla huolissaan.
Saatiin hevoset mukavasti valmiiksi tiukasta aikataulusta huolimatta. Tanja pysyi yllättävän hyvin nahoissaan ja keskittyi ihan meidän oman tiimin tekemisiin.
Sykemittaritkin saatiin kiinni ja kuolaimet suuhun. Karin selkäännousu oli hivenen vauhdikas, mutta kukaan ei jäänyt alle ja ohjailin ratsukot aika nopeasti liukkaalta ja
pettävältä pellolta kovemmalle alustalle. Tekivätkin järkevän liikkeen ja tekivät kunniakierroksen Morvan pihapiirin ympäri. Kun tulivat taas näkyviin, niin Valedrokin vaikutti jälleen selväpäiseltä. Kipittelin kantamaan vähän vesiä ja tongin Turusen loimivarastoja siinä samalla, kun kyttäilin kelloa. Kun lähtöön oli reilu 5 min aikaa, niin kävelin ensimmäisen pienen alikulun luo ja jäin väijyyn kamerani kanssa. Eipä aikaakaan, niin koko konkkaronkka (7 ratsukkoa) kopsutteli oli. Osalla oli pienoisia vaikeuksia pitää ratsu hanskassa ja osalla oli pienoisia vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Tanjalla oli aika tiukka ilme, mutta ihan oli ratsastaja juonessa mukana. Oltiin vähän Mickelssonien kanssa jo ehditty puhua, että pitäisiköhän laittaa Tanjalle teippi suuhun ja Kari määräisi vauhdin sekä suunnan.
Eka huolto oli sovittu kympin kohtaan. Jotain koomailin kartan kanssa ja lähdettiin pieni pyrähdys väärään suuntaan ja eikö saatu letkakin perään. Kiertoajelua siis. Kun paikka löytyi, niin otettiin oma kolkkamme. En oikein suosi noita yhteishuoltopisteitä ja ihan jo taktisestikin on järkevämpää kahden oman ratsukon kanssa huoltaa vähän muualla, kuin muut. Tulivat kympin paikkaan 37 minuutissa. Eli keskinopeus oli 16,22 km/h. Vähän varoittelin, että vauhti on kohtalaisen reipasta. Samalla ihmettelin, että on se nyt kumma, että koko kööri oli edelleen kasassa. Kyllä ajatus oli, että tuossa kohtaa ratsukoita olisi nipussa enää kolme. Eipä mitään. 3-4 min huolto ja matka jatkui.
Seuraava huolto otettiin 18 km:n kohtaa. Koko huoltoletka päätyi samaan paikkaan. Hetki siinä ehdittiin vaihtaa ajatuksia, kunnes horisontista näkyi ratsukkolauma, kuin karjapaimenet konsanaan rintamarivistössä. Hauskan näköistä ja tulivat ihan reippaasti. Saavuttivat huoltopisteen ajassa 57 minuuttia. Tarkoitti sitä, että vauhti oli entisestään kiristynyt ja ei vaan porukka alkanut harventua. Valto vähän hörppäsi melassivettä. Hivenen kyselin sykkeiden perään, mutta olivat hyvässä haarukassa. Tanjakin oli pysynyt rauhallisena, kun sai seurailla sykkeitä. Sovittiin, että emme huolla enää, vaan suuntaamme Morvaan. Siellä oli hyvin aikaa laittaa paikat valmiiksi.
Ennen kuin 2 tuntia oli täynnä, tulivat ratsukot tauolle 31 km:n taipaleeltaan. Yksi oli jättäytynyt joukosta kauemmas, mutta muut 6 olivat yhtenä ryppäänä. Tässä tehtiin eka ihan selkeä virhe. Mutainen pelto olisi pitänyt ratsastaa perille asti, mutta Tanja ja Kari päättivät taluttaa. Tässä antoivat 5 minuuttia muille eteen. Sen verran pidempään meni, ennen kuin saatiin hevoset tarkastuskuntoon. Sykkeet olivat reippaasti alle, joten nopeamminkin olisi voinut mennä. Jotain ihmeellistä kränää saatiin aikaiseksi ekan tauon aikana. Kari käyttäytyi, kuin olisi vähintään MM-kisasta kyse ja toisella perhekunnalla oli jotain jäsenten välistä pientä neuvonpitoa. Tauko meni nopeasti. Valto sai kuivumisesta beetä ja Safeer edelleen liikkeestä. Molemmat söivät tauolla sen, minkä ehtivät ja herkkuja tungettiin suuhun. Aika nopeasti oli aika taas satuloida. Tällä kertaa Kari pääsi selkään helposti ja olivatkin valmiina lähtöön 5 minuuttia ennen lähtölupaa. Annoin vielä viimeiset porkkanat ja ajatukset siitä, että mieletöntä vauhtia ei tarvitse lähteä, koska etujoukkojen on pakko hidastaa, sillä kukaan ei saa tulla maaliin ennen kuin viisarit ovat asennossa 14:08.
Ihan mielettömän hitaasti eivät liikkeelle lähteneet. Reitti oli ensimmäiset 4 km tuttua hevosillekin ja sen johdosta pää veti kummallakin hyvin. Ennen kuin 3 km oli edetty, tulivat karkulaiset selkä edellä vastaan. Kari oli katsonut jokaisen kurvin ja mutkan tarkkaan ja miettinyt sopivat ajolinjat. Tarkoitus oli joko päästä matkan aikana irti tavalla tai toisella tai ainakin varmistaa, että tulevat ensimmäisinä maaliin. Tanja ei ollut ihan aina jyvällä, miten oli tarkoitus edetä, mutta kulki hyvin mukana ja luotti Karin ohjeisiin.
Eka huolto oli taas kympin kohdalla ja tarkoitus oli, että siinä porukka on taas kasassa. Ja olikin. Eriytettiin huoltoa vähän ja saatiin oma rauhamme. Valto joi ja se oli hyvä. Olivat tulleet fiksusti n. 13km/h. Hevoset olivat varsin tuoreita ja tehtiin pikainen suunnitelmanmuutos, että huolletaan toisenkin kerran n. 16 km:n kohdalla. Keskinopeutta oli hilattu eteenpäin ja nyt kulkivat jo 14km/h vauhtia. Saatiin hyvin pakkaa sekoitettua, kun otettiin huolto taas toiseen kohtaan. Valedro joi taas hyvin. Sykkeet olivat kohdillaan. Muistutin vielä että maaliin ei saa tulla liian aikaisin. Halukkaasti lähtivät hevoset jatkamaan matkaa.
Vielä yrittivät viimeisten kilsojen aikana päästä irti. Ja ohuen ohut kaula olikin saavutettu, mutta voi Sämpyä! Kun neljännen kerran olivat menossa samasta alikulusta, niin se löi jarrut kiinni. Siinä ei kauaa mennyt, mutta juuri sopivasti sen verran, että muu porukka pääsi taas kantaan. Se oli sitten aika lailla siinä. Maaliin oli enää kilometri matkaa. Karilla oli kuitenkin selvä, ruotsalaisilta opittu, taktiikka varmistaa maaliintulojärjestys. Tanja ei kuitenkaan ollut ihan hereillä ja Käkönen pääsi livahtamaan ohi. Näissä kinkereissä ei tulojärjestyksellä juhlittu, mutta tulevaisuuden varalta on tärkeä osata sekin, miten porukka pidetään takana. Mieleen tuli muutaman vuoden takainen mestaruus, jolloin maalisuoralla huudettiin, että ei saa ohittaa, tai en pysty pitämään hevostani. Tähän ei kuitenkaan syyllistytty. Ohi tullaan, jos tullaan, mutta helpoksi sitä ei tarvitse kenellekään tehdä.
Valedro palautui hyvin. Taas piti ensin tarpoa se hemmetin pelto, että päästiin palauttelemaan. Sen verta täytyy sanoa, että jos näitä ihanneaikakilpailuja järjestetään, niin käytännössä pitäisi olla mahdollisuus saada tuotua hevonen
tarkastukseen alta minuutin. Näin pitkillä siirtymillä se ei ole mahdollista. Vähän taas sykkeet pomppivat, mutta n. 9 minuutin kohdalla Valto oli valmis ja syke tuolloin 60, joten vähän liian kauan odoteltiin, mutta toivottiin Sämpyä samaan aaltoon ja muutenkin Kari alkoi empiä ja muistella vuoden takaista hylkäystä, kun syke oli jo enemmänkin kuin kohdillaan, mutta vieraan ihmisen kopeloidessa se pompsahti. Tämä on kyllä huono piirre, mutta inhimillistä tietenkin, että kriittisellä hetkellä ajatukset karkaavat jonnekin vanhoihin epäonnistumisiin. Henkistä kovuutta ei siis meilläkään ole riittävästi. Tai kykyä nollata kaikki mennyt ja tuleva pois mielestä ja keskittyä vain hetkeen, jossa olemme.
Sämpyn kanssa odottelimme vielä muutaman minuutin ja sitten mentiin. Kari näytti jo peukkua ja jäi odottelemaan juoksutusta. Katsoin sen ja totesin, että mitään huomautettavaa ei ole. Sämpy juoksi omalla tyylillään ja siitähän oli rokotettu jo alusta asti. Yritin käydä kurkkimassa tarkastuspapareita. Ymmärrän, että on kiire, mutta jotenkin koen niin, että tiedot pitäisi olla heti saatavilla. Luulin nähneeni, että Valedrolla oli kaikki aata ja Sämpyllä kuivuminen beetä. Olimme kovasti mielissämme. Hevoset ylittivät itsensä. Taktiikka ei pitänyt, kun ei vaan saatu porukkaa hajotettua. Mutta sillä ei ollut niin suurta merkitystä. Harvoin on näin kovatasoista mestaruuskisaa nähty ja tästä on selvästi viisi ratsukkoa valmiina siirtymään kansalliselle tasolle. Jos Morvassa tekee tuloksen keskinopeudella 14,8 km/h, niin ei ole mitään syytä jatkaa kisaamista n. 50 km ihanneluokissa. Kylmää oli kyyti sille tiimille, joka oli ekaa kertaa kokeilemassa kyseistä matkaa.
Pettymys luonnollisesti oli se, että mitalipaikoille ei päästy. Tuuletuskuvia ei tarvinnut tällä kertaa alkaa ottamaan. Ei ollut aihetta. Mahtavaa on, että aluemestaruuskisa on ponnahduslauta nuorille ja tuoreille ratsukoille ja ehdottomasti suon mitalit niille, joille ne kaulaan ripustettiin. Tosin mielestäni sijoja ei pitäisi jakaa, vaan tasapisteissä maaliintulojärjestyksen pitäisi ratkaista, niin kuin muistan jostain lukeneenikin. Nyt on mahkuja sääntömuutosehdotuksia tehdä ja tätä aion ainakin ehdottaa. Pisteytyskin vaatii rukaamista. Pitäisi pisteyttää vain asioita, jotka ovat konkreettisesti mitattavissa. Lopuksi selvisi sekin, että Valedro oli saanut liikeestä lopputarkastuksessa beetä ja Safeer ceetä. Aika uskomatonta. Ymmärrän sen, että eläinlääkärillä on paineet saada ratsukoihin eroja, mutta eihän se ihan reilulta tunnu. Kilpailu oli kuitenkin mitä mainioin. Jokainen tiimi teki töitä tosissaan ja vauhtia pidettiin yllä. Nämä jos mitkä vievät lajia eteenpäin. Morva on loistava paikka järjestää kisoja ja maastot mahtavat. Kenenkään en kuullut valittavan. Toivottavasti Morva pysyy kisakalenterissa ja toivottavasti kisaajat löytävät sinne jatkossa entistä sankemmin joukoin.
Meidän kausi päättyi tähän. Vähitellen on aika vetää vuotta nippuun ja suunnitella uutta.