1.11.2014 Jokioinen, Kuuma, taso 2.3, 46km ihanne, syke 64
alueluokka

Lähtölista



Tulokset

Perjantaina lastattiin auto pullolleen jakoon menevää kamaa. Kari vielä illalla ihmetteli gps-paikanninjuttuja ja päätin, että otan kannettavan mukaan, niin saadaan kahvioon kisakatsomo. Ihmettelin kyllä mielessäni, että olenko tosiaan ainut ihminen, jolla on tietokone, kun se piti Tuusulasta asti rontata paikan päälle. Noh, oli miten oli, niin meillä oli kaiken kukkuraksi mukana digitaaliset kellot, seurantalaitteet ja mun kone. Aamutoimet menivät ihan rauhallisesti ja mitään jännittyneisyyttä ei ollut ilmoilla. Vähän aikataulusta myöhässä päästiin liikenteeseen, mutta tiet olivat tyhjät ja todettiin jo ennen Järvenpäätä, että pakkasta ei ollut, joten tiet olivat myös sulat. Näin ollen olin helpottunut tiedosta, että myös Kuuman hiekkatiet olisivat varmasti sulat.

Olimme perillä ennen yhdeksää ja saatiin siis laiteltua kellot ja koneet kuntoon. Innokkaimmat saivat toppaliivinsä ja mulla alkoi auto tyhjentyä. En tosiaankaan halunnut ajella rallia hiekkateillä kymmenet toppaliivit kyydissä keikkuen. Seurantanäkymä saatiin erinomaisesti toimimaan ja Kari sai hoidettua vielä ihan vihonviimeisiä muutoksiakin. Ollilla oli tapahtunut haaveri trailerin kanssa ja näin ollen hän tuli paikalle vain purkamaan edellisenä päivänä kasaamansa leiriä. Ehdittiin jopa vähän seisoskella ja löpistä omiamme ennen kuin hommat toden teolla alkoivat.

ERTF:n hevoset saapuivat paikalle vähän yhdeksän jälkeen ja vähitellen alkoi tapahtua. Juhis oli aika kierroksilla heti alkuunsa. Halusin nähdä miten se liikkuu ja Kari totesi jo siinä kohdassa, että hevosessa on aika paljon räjähtävää voimaa, joka ei ehkä kohdistunut juuri sillä hetkellä oikein. Hevonen pörräsi kuin ampiainen. Tarkastuksessa ensimmäisellä mittauksella syke oli 72!!! Muut kohteet A, mutta kuuppa ihan sekaisin. Saatiin vähän aikaa rauhoitella sitä, huonolla menestyksellä, mutta toisessa mittauksessa syke oli 62. Taisi olla korkein alkusyke ikinä. Hopolla on joskus ollut samaa luokkaa, koska se osaa myös helposti kerätä höyryjä päähänsä.

Puolisen tuntia ennen starttia alettiin laittaa hevosta valmiiksi ja se oli kyllä täysin mahdoton. Viskoi päätään niin, että kolhi kaikki lähellä olevat. Pyöri ja hyöri ja käyttäytyi kuin villihevonen. Kari hermostui ja alkoi tiuskia mulle ja mä taas hermostuin viimeistään siitä ja hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Sanoinkin myöhemmin, että ei ehkä ihan mun käsitys mukavasta viikonlopputekemisestä. Omalla satulalla mentiin, mutta sopivan vyön etsiminen oli myös oma episodinsa. Ajattelin, että tästä taitaa kyllä tulla vuoden kohokohta. Se oli mukava juttu, että hevonen ei potkinut.

Kun ratsu oli valmiina, niin oli selkäännousun aika. Varmuuden vuoksi jätettiin riimunaru vielä kiinni, mutta meidän yllätykseksemme selkään pääsi hyvin. Hevonen seisoi paikallaan ja käyttäytyi fiksusti. Päästin sen irti ja lähdin katsomaan, toimiiko seuranta kahvihuoneessa. Kun tulin takaisin, niin kuulin, että radalla verkkaaminen oli sula mahdottomuus. Pientä pukkia ja keulimista oli ollut havaittavissa ja näin ollen Kari päätti siirtyä radalta pienelle tielle. Hevonen viskoi päätään taukoamatta, pyrki pystyyn tai vaihtoehtoisesti pakittamaan milloin mihinkin ojaan. Katselin sitä vähän epäuskoisena ja manasin mielessäni, että tästä ei taida hyvää seurata. Mitään ei ollut ainakaan mulla tehtävissä ja toivoin vaan, että Kari hanskaa tilanteen. Oli aika rajoilla, sen tiesin.

Kun lähtölupa annettiin, niin kukaan ei oikein lähtenyt liikkeelle. Kari oli luvannut ratsastaa Marin kanssa, mutta tässä tilanteessa joutui kyllä keskittymään ihan vaan siihen, että pysyisi selässä. Lähtivät lähes viimeisinä. Lila tiimi taisi lähteä koko porukan viimeisinä ja saivat aitiopaikalta seurata, kun Kari hevosensa kanssa sinkoili asfaltilla tietä laidasta laitaan peruuttamalla ja keulimalla. Se oli kohtalaisen järkkyä katseltavaa. Blokkasin liikenteen siten, että kukaan autoilija ei lähtisi ohittamaan, mutta olihan siellä jollain valtava kiire. Manasin mielessäni ja Kari ehti jo ajatella, että on vain ajan kysymys, kun mätkähtää kanveesiin. Hevonen liukasteli ja lipsutteli asfaltilla. Lopulta pääsivät mäen päälle ja siirtyivät hiekkatielle. Jatkoin omia reittejäni ensimmäiseen huoltoon radan ylityskohtaan. Alku ei todellakaan vaikuttanut hyvältä.

Tilanne ei oikeastaan parantunut, kun kilpailukeskuksesta tuli tieto, että paikantimen mukaan ratsukko 10 painelee pitkin peltoja. Reposka oli jo järjestämässä pelastuspartiota. Totesin, että odotellaan nyt rauhassa. Mielessäni mietin, että jos pellolla joku menee, niin se on irtohevonen. Otin kuitenkin puhelimen käteen ja olin valmiina lähtemään liikkeelle, kun ryhmä ilmestyi näkyviin radan toisella puolella ja Kari oli siinä mukana. Hevonen yhtä hermostuneena päätään viskoen, mutta kuitenkin ratsukko oli todistettavasti yhdessä. Lähdin kaurapurkin kanssa auttamaan yli radan, mutta tulivat yllättävän hyvin porukan jatkona. Samalla sain kuulla, että holtittoman menon ansiosta Kari oli sattunut potkulinjalle. Oliko sitten onnea vai epäonnea, niin kipakka potku ei osunut Juhikseen, vaan Karin sääriluuhun. Kipu oli ihan kohtalainen ja huollossa totesin, että koko etusääri oli veren värittämä. Todettiin nyt kuitenkin, että vaurioihin paneudutaan kisan jälkeen. Kari arveli, että pystyy kävelemään ja juoksuttamaan ja ratsastamaan, joten se siitä. Tyyppi käytti turpaansa ämpärissä ja totesin Karille, että nyt kun selkeäkulkuinen pätkä alkaa, niin ehkä on syytä antaa hevosen vaan mennä. Se protestoi niin kovasti kättä ja kuolainta, että kaikki energia meni riehumiseen. Karille tämä ohjeistus kelpasi hyvin ja näin ollen antoi ohjan pois, kun pääsivät hiekalle.

Olin juuri lähdössä jatkamaan, kun Reposka juoksi koputtelemaan ikkunaa, sillä heidän menopelinsä oli tehnyt lakon. Mulla nyt ei tietenkään ollut mitään vetoliinaa tai akkukaapeleita, joten ainut mitä osasin tehdä, oli tarjota parille tyypille kyytiä seuraavaan huoltopaikkaan. Tea ja Taika ahtautuivat kyytiin. Ohittelimme ratsukon yksi kerrallaan ja vähän ihmettelimme, että mihin Kari oli kadonnut. Lopulta nähtiin, että siellähän he jo viilettävät joukon kärjessä. Peukku nousi ohitettaessa.

Ennätin hyvin radan ylitykseen parkkiin. Hevonen tuli varsin hyvin yli yksinäänkin ja siitä olimme mielissämme. Pieni huolto, kaikki hyvin ja ratsukko jatkoi matkaa. Ratsastaa sai kyllä koko ajan, ei mitään vapaahetkiä, mutta homma näytti aavistuksen vapautuneemmalta, kun kukaan ei ollut edessä, eikä ihan heti perässäkään. Sykkeet olivat olleet ryhmän hännilla yli 150 iskua minuutissa ja kun päästiin muista eroon, niin 130 iskun tuntumassa. Eli arveltiin niin, että tällä setupilla mennään. Tehtiin pari pikaista huoltoa vielä ja kiirehdin maalialueelle. Kari talutti viimeisen kilsan ja sykkeet olivat 70, kun hyppäsi selästä alas. Riehuminen alkoi taas ja varttia myöhemmin syke oli edelleen kutakuinkin sama 70. Välillä alle 60 ja välillä 90. Ihan riippuen siitä, näkyikö kilsan päässä pellolla traktori tai orava puussa. Todella viehättävää. Tilanne ratkesi oikeastaan sillä, että Jakke tuli katsomaan, mitä ihmettä me dusaamme. Syke pysyi vähä pidemmän aikaa sallituissa rajoissa ja sovitiin, että Jakke lähtee tarkastukseen mukaan. Jostain syystä emme yllättyneet yhtään, kun vikana ilmoittautunut pääsikin lähes heti mittauseen. Syke oli 64, joten helpostuksen huokaus. Koko tauko meni tarkastusta odotellessa. Joku antoi luvan, että no grooming alueella sai syöttää ja juottaa ja groomata. Sitten tuli tieto, että taukoa pidennetään. Ell pysyi yllättävän rauhallisena, mutta ei kai tuon ihan noinkaan pitäisi mennä. Anyways, meille jäi taukoon kymmenen minuuttia aikaa, jonka aikana Juhis ehti antaa mulle sellaisen tällin päähän, että hetken näkyi tähtiä ja Kari jo arveli, että en pysty hyppäämään auton rattiin. Mutta eipä mitään, ratsastaja selkään ja starttiin, josta oli jo vajaan minuutin myöhässä.

Toinen kieppi

En antanut paljoakaan eteen ja totesin, että helpommin lähti toinen kierros, kuin ensimmäinen. Hevosella oli pienoinen taipumus kytätä jotain, vaikka kiveä ja lähteä pakittamaan. Muutaman kerran tarjosi sitä ja Kari antoi pohjetta siinä määrin, että reissun edetessä maneeri hälveni. Ilmeisesti muutenkin oli sitä mieltä, että meistä ei oikein ole vastusta ja temputti kyllä huolella. Olimme ihan vietävissä. Mutta yksin liikkui hyvin ja Kari muutaman kerran pystyi jopa irrottamaan ohjasta. Juuri ei ehtinyt kelloa tai kilsoja vilkuilla, sillä hereillä sai olla. Helppo matkavauhti hevosella tuntui olevan siinä 18-20km/h tuntumassa, joten kun vaan matkat pitenevät ja kokemusta kertyy, niin siitä saa loistavan hevosen. Ajelin huvikseni viiden kilsan kohtaan. Ohitin samalla muut ratsukot ja sain muutaman hyvän otoksenkin reitin varrelta. Kumpuileva maasto takasi sen, että Juhis sai aina mukavasti näköpiiriin seuraavan hännän ja saavutti kisakumppaneitaan yksi kerrallaan. Sykkeet olivat hyvät. Annoin huuhtelupullon ja juomapullon ja sitten jatkoivat taas matkaa.

Kiirehdin ensimmäisen ylityskohtaan, joka oli taas vajaan kympin kohdalla. Siihen Porukka tuli jo aika lailla kasassa. Juhis tuli taas hyvin yli, joi vähän ja jatkoi matkaa. Ratsukko siirtyi takalenkillä kärkeen. Olin antanut ohjeet, että lila tiimiä ei kannata ohittaa, sillä kulkevat varmaankin minimiajassa, jonka järjestävä taho oli antanut. Mä yleensä lasken ihanneajat, mutta koska ne oli oikein nettisivuilla julkaistu, niin en vaivautunut, vaan mentiin annetulla aikahaarukalla.

Kari huuteli kesken kaiken, että kaipailee tuoreita pattereita. Otin vähän etumatkaa ja pysähdyin kaivamaan kamoja, mutta paristoja ei löytynyt, joten sai luvan jatkaa matkaa ilman vaihtoa. Tosin paristot kestivät loppuun asti. Laite taitaa vedellä viimeisiään, kun on muutenkin ollut nyt aavistuksen epäluotettava. Kiirehdin seuraavaan huoltopaikkaan. Tea oli jättänyt mun astiat sovitusti ja täydensin juomia. Hetken päästä tulivat ja käytiin pieni keskustelu siitä, että minimiaikaan tähdättäessä käytössä oli vielä 50 minsaa ja matkaa arviolta 7 km. Vähän kummastutti, mutta mietin sitten, että ilmeisesti olivat tulleet vähän liiankin reippaasti takalenkin. Sykkeet olivat kuitenkin ok ja meno muutenkin ihan mukiin menevää.

Kari jatkoi kuitenkin vielä reippaalla hölkällä. Lilat tulivat samaan huoltoon ja ihmettelivät myös aikataulutusta. Perälän vetämä porukka totesi, että he ainakin menevät, sillä eivät todellakaan ole kulkeneet yli 15km/h. Soitin Turuselle, joka kävi kansliassa selvittelemässä asiaa ja sieltä vahvistettiin aikataulu. 10 min oli lisätty, koska taukoa pidennettiin. Ilmoitin asian Karille ja meillä oli taas pienimuotoinen keskustelu aiheesta. Sanoin, että missään tapauksessa Kari ei tällä kertaa ole niiden joukossa pyörimässä maaliviivalla, jotka ovat edenneet matkan liian nopeasti. Liisalla on tapana asiasta helposti huomauttaa ja emme mielestäni nyt kaivanneet sitä. Kinattiin asiasta hetki ja aloin laskeskella päässäni aikatauluja ja totesin, että ei helvetti, kaikkialla ilmoitettu aikataulutus on n. 30 min väärin laskettu. En ole matemaattisesti erityisen lahjakas, mutta en oikein pysty ymmärtämään sitä, että näissä ajoissa on aina klappia! Jos ajat ilmoitetaan, niin ne pitää olla laskettu oikein. Jos aikoja ei ilmoiteta, niin silloin se on jokaisen itsensä laskettavissa ja vastuulla.

Noh, matka jatkui ja Kari alkoi kuulostella, että liike ei ollut ihan priimaa. Ennätin soittaa Seijalle ja ilmoittaa, että aika on kyllä laskettu väärin ja porukka on jo tulossa. Etujoukko lähestyi maalia ja huikkasin heille, että laskuvirhe jälleen kerran ja voivat mennä maaliin. Se olikin hyvä uutinen, sillä olivat todenneet, että jos jäävät hiipimään, niin hevoset jäykistyvät ja paleltuvat itsekin. Kari tuli aikanaan ylitti maaliviivan aika lailla siinä ajassa, jonka kisajärjestäjät olivat antaneet. Hevosen liike ei ollut tuntunut viimeisten kilometrien aikana ihan priimalta ja tarkistettiin, ettei kavioon ollut jäänyt mitään kiveä jumiin. Rauhakseen tulivat. Ratsastavat lilan tiimin sisarukset taisivat tulla vähän myöhemmin. On hieno juttu, että meille on saatu myös omat matkaratsastavat sisarukset, jotka varmasti tsemppaavat jatkossa toinen toistaan ja vielä siihen innostuneet vanhemmat huoltotiimiksi, niin siinä on melkolaisen hyvä kattaus.

Lopputarkastukseen oli taas ruuhkaa. Syke sahaili hetken samasta syystä, kuin aiemminkin, mutta lopulta se asettui hyvin 60 iskun tuntumaan ja aikaakin käytettiin palautumiseen huomattavasti ensimmäistä kierrosta vähemmän. Hevonen tuntui paranevan matkan edetessä. Tarkastukseen ratsukko joutui odottamaan varsin pitkän aikaa. Lopulta vuoro kuitenkin tuli. Muuten kaikki oli ok, mutta hevonen liikkui huonosti ja juoksutus keskeytettiin. Homma oli sitä myöden siinä. Ei tullut varsinaisesti yllätyksenä. Vietiin hevonen syömään ja kollattiin se vielä läpi. Jaloissa ei huomautettavaa, selkä ja takapään lihakset ok. Hieroin arnikaa varmuuden vuoksi. Vatsan seutu tuntui olevan vähän krampissa ja näin ollen haettiinkin sille iltapalaksi vähän kiparia. Illalla kramppi oli helpottanut. Tulimme siihen tulokseen, että suolistoääniä ei oltu kuunneltu missään vaiheessa. Noh, Juhis toki söi ja joikin jotain kisan edetessä, joten en ollut niistä kovinkaan huolissani. Mitään metabolisen oireita ei ollut, mutta ehkä tavaton riehuminen veti kropan kramppiin. Illalla kramppasi Karillakin jalat ja se on myös aika harvinaista. Kengurukyydit varmaan vaikuttivat asiaan.

Kisan jälkeen keräiltiin tietenkin kamat, loimitettiin hevonen huolella ja saateltiin se traileriin. Käytiin juomassa kanttiinikahvit. Kanttiinin pitäjä kehuskeli, että kiva oli ollut seurata kisaa näytöltä. Keräsin laitteiston pois, hain ykkösluokan ratsukolta puuttuvat paikantimen ja pakkasin kamat autoon. Kari haki kellot. Mietin, että on tästä jonkun verran vaivaa. Heipalteitiin ERTF:n porukka ja nostettiin kytkintä. Matkalla puitiin kisaa ja todettiin, että onneksi ei tullut henkilö- ja tai eläinvahinkoja. Turvonnut sääri ja pieni reikä hokista oli suurin vamma. Reposka kurkisti trikoiden alle ja putsasi haavan. Huvittavaa oli, että sukka oli mennyt rikki, mutta Podiumin talvitrikoot kestivät tällin, vaikka sukat olivat housujen alla.

Illalla syötiin pitsaa ja sippasimme melkoisen nopeasti. Päivä oli kai pienen jännityksen vuoksi aika uuvuttava. Kyllähän tästäkin taas opittiin ja ainakin saatiin hyvä muistutus, että homma on aina päivästä kiinni. Nyt ei vaan pärjätty hevoselle, joka käyttöömme annettiin. Varmasti kaikki riehuminen ja skitsoilu vaikutti suoritukseen ja lopputulokseen. Nyt on kuitenkin kisat tämän vuoden osalta kisattu. Hurraa!