Aamu alkoi jo rutiiniksi muodostuneella aamuratsastuksella. Hopo oli kiltti ja hyvällä tuulella kaikin puolin. Kuumuus sitä vähän häiritsi ja teimme aika kevyen treenin. Lähinnä pyöritin sitä taas pelkällä painolla ja treenailin kevyttä istuntaa ravissa. Väistöt eivät tänään ottaneet onnistuakseen. Usein ne menee huonosti, jos ensin on tehty paljon juttuja pelkällä painolla. En tiedä onkä näillä yhteyttä, vai onko pelkkää sattumaa.
Hopolle ei tarvitse enää antaa herkkuja niin paljon, vaan sille riittää taputus tai kehuva äänensävy. Se vaikuttaa muutenkin kiintyneen meihin ja tunnistaa äänemme ja askeleemme tallin käytävällä. Närppiminen on vähentynyt huomattavasti, se tietää koska saa namia, joten sitä ei tarvitse koko ajan ”kysellä”. Tarhasta haettaessa se antaa aina nätisti laittaa riimun päähän ja kulkee narussa kiltisti.
Valmistelut ovat alkaneet sujua hyvin. Se seisoo kohtalaisen kivasti paikallaan. Ennen ratsastusta se on vähän vielä innokas ja liikehtii sen vuoksi. Ratsastuksen jälkeen se onkin jo tyyni ja antaa ropata huolella. Pään harjaamista ja rapsuttamista se edelleen vähän aristaa, mutta joskus antaa otsatukan altakin kuoputtaa. Jostain syystä se on hyvin tarkka päästään. Luottamus kuitenkin lisääntyy koko ajan molemmilla osapuolilla. Halistelua ja suukottelua se on alkanut sietää paremmin.
Ratsastuksen jälkeen lähdimme hakemaan Ansakujan valinnasta tolppaa. Aioimme häikäilemättömästi kopioida Tiipiin mallia puomista, jossa hevonen laitetaan kuntoon. Meillä on tarkoituksena pitää Hopsua kesällä satunnaisesti kotona laiduntamassa ja maastolenkkien pitstop on ollut jo usein tässä omassa pihassa. Kun tolpat oli haettu, niin Kari antoi lapion laulaa ja moottorisahan soida. Turhia taukoilematta jokusen tunnin hillittömän uurastuksen tuloksena makuuhuoneen ikkunan alla on nyt Hopon oma parsi, vain kiinnitysrenkaat puuttuvat.