Seitsemän jälkeen lähdin melkein -25 asteen pakkasessa ajelemaan Vammalan suuntaan. Pieni, mutta sitäkin innokkaampi porukka odotti matkaratsastuksen alkeiskurssia. Toivottavasti saivat, mitä olivat tilanneet. Uskon ainakin niin. Perussetti vedettiin läpi ja höysteenä oli paljon videoita, kuvamateriaalia sekä hyvää keskustelua. Uskon ja toivon, että pakkasta uhmanneet ihmiset saivat sellaisen kipunan, että pian nähdään myös kilpailupaikoilla.
Karin piti liikuttaa vähän hevosia, mutta selkä on edelleen kipeä, auto on edelleen jäässä. Hyvää oli se, että saivat haettua tallinaapurista rutikuivaa koivuklapia ja näin ollen saatiin mukavat takkatulet illalla, kun pakkasen edelleen kiristyttyä ennätin kotiin. Matkalla kävin luonnollisesti tekemässä iltatallin. Hevosia sai oikein huutamalla huutaa sisälle. Mitään kiirettä niillä ei ollut. Mulla oli tukka kuuran kuorruttama, kun sain heinät laiteltua ja pojat ruokittua. Talli oli viitisen astetta lämpimän puolella, kun lähdin kotiin.
Sari oli käynyt rapsuttelemassa tammoja ja ihastunut ikihyvikseen. Noh, en osaa kuvitella eläinrakasta ihmistä, jonka sydäntä Tatanka ei sulattaisi.