Aamulla varhaisella painelemme ratsastustamineissa tallille. Pienen sähläämisen saattelemana saamme hevosen kuntoon. Houkuttelemalla se uskaltautuu pihapiiristä pois ja pääsemme tekemään valmiiksi katsotun lenkin sillä metodilla, että toinen on jalan ja toinen selässä.
Koska Hopo on jo hoksannut, että minulla on aina porkkanaa taskussa, minä kävelen ensimmäisen kierroksen. Ensimmäisenä vastaan tuli harmaa roskalaatikko, sitä piti vähän mulkoilla. Hetken päästä tien molemmin puolin ihmetyttivät suuret tukkikasat. Siitä matka jatkui ja tietenkin seuraavan mutkan takana mörisi metsäkone. Poika jatkoi kuitenkin eteenpäin. Vastaan ehti tulla pari autoa ja yksi tuli takaakin. Siitä seurasi vain se, että vauhtia meinasi tulla lisää. Lenkin loppupuolella parissa pihassa haukkui koira.
Ratsastaja vaihtui ja sama lenkki mentiin uudelleen. Samat pelottavat asiat kohdattiin toistamiseen ja nyt niihin ei tarvinnut reagoida enää mitenkään. Ainoastaan haukkuvat koirat aiheuttivat korvien kääntelyä. Melkein loppuun asti päästyämme näin kauhukseni, että vastaan tuli traktori, joka hinasi perässään pitkiä puun runkoja. Ketjut vaan helisi ja kilisi. Ajattelin, että nyt sitä taidetaan mennä niin että hippulat vinkuu. Ei sitten kuitenkaan. Vähän vastaantulijalle piti hörähdellä, mutta ei sitten muuta.
Tällä kertaa kotimatka sujui hilpeissä merkeissä ja Pauliinalle laitettiin äkkiä viestiä. Pauliina vastasi, että onneksi olkoon, teillä on liikenne-/ maastovarma hevonen. Ai että tuli hyvä mieli.