Herätys komppaniassa kello kuusi.
Puoli kahdeksalta olimme tallilla jo hommailemassa. Jarko oli pestattu huoltojoukkoihin mukaan. Siinä sitten herra H harjattiin ja suojitettiin, miehet hakivat heiniä ja kannettiin vikat kamat autoon. Sitten ei muuta kuin hevonen kärryyn ja ykkösellä ylös. Kivaahan sinne ei sen mielestä ole mennä, mutta ruunan täytyy tehdä, mitä sen täytyy tehdä.
Kun pääsimme Espooseen, niin Ukko oli hermostunut. Kisapaikalla oli liikaa hässäkkää ja oma hermostuneisuutemme tuplaantui tietenkin taas hevosessa. Vaikka koitin talutella sitä pitkin piha-aluetta ja annoin sen maistella pihanurmea, niin siltikään mikään ei ollut hyvin ja kaikkea piti höristellä ja uhitella.
18km luokassa oli todellinen kuhina, kun lähtijöitä oli 16 ratsukkoa. Hopon piti päästä alussa kärkeen, ettei alkaisi oikutella. Sen mitä näin, niin pääsivät kuuden ekan joukkoon, eli aika keskivaiheille. Kun startti oli ohi, saapuivat paikalle myös Anneli ja Jenna karvaisine kavereineen. Tutkailimme hetken karttoja ja päätimme lähteä reitin varteen pälyilemään touhua.
Seurasimme kisaa kolmessa paikassa matkan varrella. Alussa Hopolla oli ollut ongelmia sopeutua tilanteeseen ja Karikin oli kokemattomuuttaan liian kiltti ja ujo ja antoi tietä ohi pyrkiville. Ekalla taukopaikalla totesin, että aikaa oli kulunut tuhottomasti ja komensin ratsukkoa kiristämään tahtia. Sen he tekivätkin ja viitisen kilsaa myöhemmin olivat päässeet pääjoukosta irti, vaikka kärkiporukka etenia kaukana edessä. Tässä vaiheessa Hopokin oli jo hiffannut, mitä sen kuuluu tehdä ja meni innokkaasti reittiä eteenpäin.
Vikalla väliaikapaikalla oli jos selvää, että kovin kummoisia jäähdyttelyjä eivät ehdi tehdä. Maalissa tämä takaa-ajojoukko oli kärkiporukkaa kaksi minuuttia jäljessä ja käsitin heti, että vaikeuksia tulee sykkeen kanssa. Maalisyke oli 99 ja vaikka kuinka koitimme tehdä suunnitelmien mukaan ei syke meinannut millään mennä alle 60/min. Tilanne oli kuitenkin meille kaikille niin jännittävä ja ympärillä sellainen hässäkkä, että syke ei vaan laskenut riittävästi. Mittauksessa piti kuopia ja huiskia vähän takasellakin, joten pinna oli ukolla kireällä. Lopullinen mittaus sai tulokseksi 58. Niin lähellä, mutta kuitenkin karvan verran yli (sallittu syke 56). Varsinkin, kun yliaikaakin ehti kulua. Reitti oli ollut järkyttävän raskas ja ei tosiaankaan mitään sunnuntaiköpöttelyä.
Vähän apeana vein Hopoa takaisin traikun suuntaan. Jarko kantoi kamoja ja Kari meni vessaan. Kannustusjoukot lähtivät koteihinsa ja aloimme laittaa Hopoa kuljetusvalmiiksi. Hopo oli hyvävoimainen ja meni reippaasti kärryyn mutustamaan heinää. Lyötiin kamat kasaan ja lähdettiin kotiin suunnittelemaan seuraavia kisoja. Kunhan saavät tämän aloitusluokan läpi, niin pidemmillä matkoilla on väljempää, joten ei tule noin älyttömiä massalähtöjä, kuin tämä oli.