Hopo oli iltapäivällä kohtalaisen hyvällä tuulella, mutta aika säpsy, kun löimme siegfriedin selkään romanin kera. Satulavyö ei riittänyt alkuukaan ympäri, mutta onneksi vanha vyö löytyi varustekaapista ja se saatiin viriteltyä vatsan alitse. Näky ei ollut kovin kaunis ja Kari kitisi hetken ratsastettuaan, että heikkuu ja keikkuu ja pahalta tuntuu. Minä vuorostani kokeilen satulaa ja kovahan se on kuin kalliolla istuisi, mutta ainakin ryhti on hyvä ja istuinluut tuntuu.
Tallilta oli aamulla ikuisille laitumille lähtenyt vanha tammuska ja ilmapiiri oli aika alakuloinen. Itsekin pirautin pienet itkut Hopoa silitellen. Ikävää on, että joskus tulee eteen meillekin se hetki, kun muuta ei ole tehtävissä, kuin sanoa hyvästit. Täytyy vain toivoa, että siihen on vielä hyvin pitkä aika