Aamu sarasti vähän pilvisenä, mutta ennen kuin tallihommat oli tehty, punersi taivaanranta jo lupaavasti. Alkuperäinen suunnitelma oli nousta ratsaille jo aamusta, sillä iltapäiväksi oli lumisadetta luvassa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Tiipiillä siirryttiin kammottavasta turpeesta ihanaan puruun. Mepa on tehnyt Fortumin kanssa diilin ja paska lähtee hyötykäyttöön. Arvostan. Vihdoinkin saatu järki tähän asiaan. Siirtymävaihe vaati sen, että Kari kiirehti ennen puolta päivää kärräämään kahdesta karsinasta turpeet pihalle ja purun tilalle. Kun homma oli tehty, niin veteli vähän talkookeittoa naamariinsa ja kävi sen voimalla Sellan kanssa lenkillä. Lähtö pihapiiristä ei tuota enää kellekään suuria tunteita. Maitoa kehittyy edelleen, vaikka Tatanka ei ole kohta viikkoon käynyt tissillä. Vähitellen aletaan olla valmiita seuraavaan siirtoon. Sellan siirtoon Ritasiin.
Tammakäynnin jälkeen lähdettiin uudelleen Ridasjärvelle. Sopivasti alkoi sataa. Pistettiin hevoset valmiiksi ja sovittiin, että saan n. 12 minsan etumatkan. Hopo oli aika reippaalla tuulella ja ehdittiinkin metsäpätkälle ennen kuin Urho ja Kari meidän saavuttivat. Hopo hörisi matalasti jo 5 minuuttia ennen kuin itse havaitsin perästä tulevan ratsukon.
Lumisade oli niin piikikästä, että silmiin sattui. Peltojen välissä vastatuuli tuntui varsin navakalta. Urho meni vetohevoseksi ja Hopo köpötteli vanavedessä. Sovittiin, että Urho kiertää peltolenkin kahdesti ja Hopo kerran. Irtautuminen aiheutti suureksi hämmästyksekseni ongelmia. Passagea mentiin ja jouduin oikein ottamaan pysähdyksiä ja peruutuksia ja toteamaan, että pitääkin taas mennä kentälle pyörimään. Niin se vaan menee, että kerran opittu ei pysy ikuisesti, jos asioita ei tasaisin väliajoin muistutella mieleen.
Kun päästiin peltoaukealle, niin yritin tihrustaa, missä valkoinen ratsukko etenee. Näkyvyys oli heikko. Lasit menee ihan sekaisin lumesta ja sateesta, joten linssit heittivät tummiksi. Sade sumensi ulkopinnan ja satuin vielä hönkimään sisäpinnat huuruun. Lopulta kuitenkin näin, missä viilettivät tuulen nopeudella. Vähän kurtistin kulmiani, sillä menivät mielestäni liian lujaa. Aloin huolestua, kun huomasin, että vastaan oli tulossa traktori säilärikuorman kanssa. Mietin mielessäni, että toivottavasti Kari oli ymmärtänyt, että vastaantulevaa liikennettäkin saattaa olla. Laskeskelin, että saattavat kohdata yhdessä 90 asteen mutkassa, joka ei ehkä olisi paras mahdollinen paikka traktorin ja laukkaavan hevosen kohtaamiselle.
Huoleni oli kuitenkin turha. Kari oli tiedostanut ekalla lenkillä tulevan kohtaamisen ja kun kuljetus tuli vastaan, niin väistivät metsän puolelle. Ei suuria tunteita tai vaikeuksia. Hetken päästä olivat taas jo meidän kannassa ja jatkettiin yhtä matkaa kohti kotia. Tuuli oli puhaltanut tiet paljaiksi ja mentiin aika maltillisesti. Urholla oli kiire kotiin, Hopolla ei. Tutkailtiin Urhon liikettä. Selkään se tuntui uuden kengityksen jälkeen hyvältä, silmään se näytti samalta köpötykseltä kuin yleensäkin. On se harmi juttu. Koskaan ei voi hevosen rakenteellista vikaa täysin pyyhkiä mielestään pois. Se tulee vaikuttamaan aina kaikkeen, mitä kaverin kanssa tehdään.
Tallilla hevoset pyyhittiin lämpimällä vedellä ja laitettiin vielä hetkeksi ulos nakertamaan heinää. Laiteltiin tallissa kaikki kuntoon ja hengähdettiin hetki. Hevoset tulivat tyytyväisinä sisään ja saivat sapuskansa. Lyötiin ovet säppiin ja ajeltiin vielä illan korvalla moikkaamaan tammoja. Tammalassa kaikki hyvin. Mua säälittää pieni tyyppi yksinään isossa karsinassa. Sella on oma itsensä, mutta mielikuvissani varsa on vähän alakuloinen. Harjasin ja hinkutin sitä ja tarjoilin nameja. Sella sai saman käsittelyn. Iloitsin valkoisesta, puhtaasta purusta.
Illalla kotona vedettiin jo päättynyt kisavuosi loppuun ja kirjasin pääkohdat tavoitteiden perään. Samalla lyötiin lukkoon alkanut kausi. Urhon kanssa on sama tilanne kuin tähänkin asti, että harvakseltaan kisataan. Sellaa vähitellen tuodaan takaisin, mutta tuskin sekään kisoja kummemmin tulee kiertämään. Pääpaino on ulkomailla. Kyllä nämä kotimaan kisat on nyt aika lailla nähty. Pitäisi tulla uusia kilpailukeskuksia ja uusia reittejä, jotta mielenkiinto riittäisi. Tähän ajatukseen edellinen kisakausi päätettiin ja mikään ei ole sen suhteen talvikuukausien aikana muuttunut. Tanjan kanssa juteltiin viikolla, että pitäisikö Ypäjällä järkätä porukalla kisat. Mielestäni pitäisi. Uusi komitea, joka lupasi suuria muutoksia voisi vaikka muuttaa sen asian, että kisat ovat aina samoissa paikoissa ja samoilla reiteillä. Kilpailutoiminnan kehittäminen näyttää olevan useamman ihmisen vastuulla, joten odotellaan merkittäviä muutoksia kisojen märässä ja laadussa.