Hanna puuhaili aamutallissa ja siivosi samalla myös tallituvan ja varustehuoneen. Tallilla kaikki oli rauhallista ja porukka sulassa sovussa. Me aloitimme päivämme varsalasta. Oli sovittu, että ipanat viedään kentälle vähän rallattelemaan. Noh, kakrut eivät ihan hoksanneet, mitä oli tarkoitus tehdä. Niillä on toki tilaa ja mahdollisuuksia irrotella talvilaitumellaankin, joten mitään elämää suurempaa riemua ei ollut havaittavissa. Lähinnä varsoja kiinnosti syödä kentän erikoishiekkaa, joka oli sopivasti maustettu suolalla. Aurinko paistoi hienosti ja saatiin vähän kuvailtua karvapalloja. Tatanka on muutamaa päivää vajaat 9kk vanha. Vuosi on kyllä ollut antoisa. Pieni hevonen on kuin auringon säde. Se saa aina hymyn huulille ja mielen iloiseksi. Nyt kun sillä alkaa olla oikean hevosen elkeitä, niin samalla on tunnistettavissa äidiltä perityt ominaisuudet. Kehittymistä ja kasvua on kertakaikkisen fantastista seurata. Lisäksi meillä kävi onni onnettomuudessa, että päädyimme tammojen kanssa jälleen Mervin hoteisiin. Mervi käsittelee Tatankaa kuin omaa varsaansa ja sen myötä tammasta on hyvää vauhtia kehkeytymässä täyspäinen hevonen.
Iltapäivän puolella ehdittiin omalle tallille. Sella ja Hopo laitettiin puomilla valmiiksi ja noustiin selkään. Sella pääsi taas sipsuttelemaan asfaltille. Sen kaviot ovat vuodessa kovettuneet merkittävästi ja Kari jaksaa niitä kehua. Nähtäväksi jää, millä metodilla jatketaan. Ainakin uho on kova, että rautakenkiä ei kyseiselle tammalla laiteta enää koskaan.
Paineltiin pellolla taas vajaan tunnin verran ja sitten lompsittiin asfaltin kautta takaisin ja pyörittiin vielä lopuksi hyvä tovi kentällä. Kenttä on ollut aika käyttämättömänä. Olen tässä jupissut, että jos sitä ei käytetä, niin otetaan sitten tarhaksi. Mutta toisaalta, kun vierastarha on nyt oman lauman käytössä, niin ehkä mahdolliset vieraat voidaan sijoittaa kentälle, jos ei haluta pienentää omien elintilaa. Vaihtoehtoja ainakin riittää ja se on hyvä.
Neljältä lisättiin vähän heinää ja poistuttiin paikalta. Karilla tuli iltatöitä ja ajelin itsekseni kahdeksan korvilla ottamaan laumaa sisälle. Hevoset ovat omassa pihapiirissä todella levollisia. Niitä on ilo katsella ja seurailla. Pienestä huikkauksesta sisään tulivat ensin Hopo ja Sella. Vähän enemmän sain huudella, niin Urho ja Hemppa kipittivät myös vierastarhan puolelta, kentän takaa kiertäen, talliin. En voi olla jälleen kerran mainitsematta, miten hyvä tuo systeemi on, että tulevat tarhasta suoraan talliin. Ei tarvitse muuta kuin avata ovi ja ohjailla tulokkaan oikeisiin lokeroihin. Ja pääsääntöisesti ei tarvitse edes ohjailla, sillä jokainen tuntee jo oman boksinsa ja hakeutuvat ohjailemattakin omille kupeilleen.
Kollasin vielä hevoset läpi ja toivotin hyvät yöt. Kotona tutkailin Dubain tuloksia. Tonje oli saanut 120km suorituksen, Annelie ikävä kyllä pistetty ulos viimeisessä tarkastuksessa. Leikki on niin kovaa, niin kovaa. Mutta sekin on selvä, että jokainen menestyjä on kokee myös välillä rankkojakin vastoinkäymisiä. Tästä ajatukset siirtyvätkin Juuli Kontion huikeaan tulostasoon, joka on oikeastaan realisoitunut kuluneena kautena. Nuori ratsastaja on iskenyt itsensä vankasti 5*-tasolle. Tänäänkin hän saavutti Pariisin parikilpailussa voiton. Satuin katsomaan ratsastuksen ja se oli kyllä taktisesti ja teknisesti erinomaista. Haastattelussa ratsastaja esiintyi maltillisesti ja varsin nöyrästi. Toki kyseisessä ratsastajalla on arvatenkin perheen tuki takana. Niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Silti takana on valtavasti työtunteja, määrätietoista tekemistä, valintoja, luopumista, epäonnistumisia ja epätoivoisia hetkiä. Vauhtia on pitänyt ottaa välillä uudelleen ja uudelleen, mutta nyt alkaa tulostaso olla sellainen, että Riosta voi olla lupa odottaa mitä tahansa.