Vihdoin ja viimein tunnistaja ennätti paikalle. Pikkuruinen Tatanka tunnistettiin rautiaankimoksi. Siitäkin on jo kuultu monta mielipidettä, mutta kuten olen sanonut, jos ei siitä kimoa tule, niin sitten Wytok ei ole isä. Sirutus ja verikoe hoitui helpolla. Eniten kiinnosti vain tunnistajan rapisevat paperit. Tatanka oli super-kiltti, niin kuin se yleensäkin on. Homma siis hoidossa. Varsat pääsivät vielä kentälle vähän kipittelemään puomien yli. Kyllä lapset ja varsinkin eläinlapset ovat hassuja. Tatankasta on meille hirvittävästi hupia ja se jos mikä on terapiahevonen. Parasta terapiaa suruun ja synkkyyteen on katsella varsan touhuiluja.
Myöhemmin Kari siirtyi vielä isojen poikien tallille. Oma hupinsa on niidenkin kanssa. Normaalit rutiinit. Kopistelivat oven takana jo hyvissä ajoin ja pääsivät sitten ajallaan talliin. Lumi vähän piristää, mutta sitä on niin onneton siivu maan pinnalla, että ei voi oikein lumeksi edes sanoa. Vähäkin lumi luo valoisuutta. Ehkä tämä tästä nyt lähtee kääntymään parempaan päin.