Päivä jää mieleen varmasti yhtenä kauheimmista. Olin todella mielenkiintoisessa seminaarissa, johon tosin ennätin myöhässä, koska hoitelin liiton asioita puhelimella vielä seminaaripaikan parkkipaikalla. Karilla työkeikka ja intensiivisen päivän päälle kiirehdin käymään tallilla, vaikka Hanna hoiteli varsinaisesti italtallin. Poikkesin vielä tammalassa harjaamassa vauhtikaksikon. Tatankan nenästä norui aavistus räkää.
Ilta opetti sen, että niin hyvät kuin pahatkin asiat voivat tapahtua silmänräpäyksessä tai muutamassa tunnissa. Menetimme rakkaan perheenjäsenen ja elämämme ei enää koskaan tule olemaan samanlainen, kuin se on ollut tähän asti. Kaikki arkinen ja turha kitinä tuntui yllättäen täysin merkityksettömältä.