Aamulla tarkistettiin taas heti puhelimet ja onneksemme ei mitään viestiä Hyvinkään suunnalta ollut tullut. Ajeltiin tallille, vähän jo rennommassa fiiliksessä. Tallihommat oli nopeasti tehty ja sitten siirryttiin klinikalle. Saatiin raportti yöstä. Aluksi oli tullut vesiripulia, mutta myöhemmin ei sitten enää mitään. Kipari oli kuitenkin lopetettu ja tippaa oli otettu pois. Hopo vaikutti pirteältä. Sitä verta pirteältä, että käänsi hoitajatytölle perseensä, kun tämä oli menossa ottamaan sitä karsinasta. Menin sitten itse. Pientä hämmennystä aiheutti tarina Hyyppärän poliisista, joka kuulemma vaanii suitsettomia hevosia. Kari meinasi laittaa rähinän pystyyn, mutta tyydyttiin kohtaloomme. Mietittiin vaan, että kyllä taas kuultiin ihmisestä, jonka elämän sisältö on onneton, jos aiheesta jaksaa kirjoitella nettiin ja lehtiin. Mutta löytyyhän näitä, vastaavia.
Hopo oli meno päällä ja kun maastoreitille päästiin, niin jouduin pyytämään Karilta apua. Kivuttiin taas mäkiä ylös ja alas ja toivottiin, että suoli saa siitä vähän liikettä. Harmi kyllä paskaa ei tullut. Kun vietiin sitä takaisin, niin mietittiin porukalla jatkotoimenpiteitä. Hevosta ei oltu aamulla rektalisoitu, koska kiinteää paskaa ei ollut tullut ja ummetusmoskaa oli edelleen suolessa liikkumattomana. Inisin vähän, että toivoisin hevosen pääsevän enemmän liikkeeseen. Lupasivat talutella puolen päivän kieppeillä ja soitella taas neljän pintaan tilanneraporttia.
Mieli oli vähän parempi, joten nälkäkin ilmoitteli jo olemassaolostaan. Päätettiin oikein heittäytyä hurjiksi ja mentiin Absille syömään aamuvirkkujen mummojen ja pappojen kanssa. Otettiin vielä suklaata jälkkäriksi. Kotimatkalla päätettiin piipahaa varsalassa. Voi että se olikin hyvä visiitti. Kakrut paineli pellolla menemään ihan tajutonta kyytiä. Tatanka tuli niin villisti vihellyksestä luokse, että kun pisti nelipistejarrutuksen, niin heitti lipat ja meinasi keilata mut vielä kumoon. Ei olla köyhiä eikä kipeitä. Varsojen riemua ja intoa on ihana katsoa.
Mervi ja Jiri antoivat terapiaa. Heidän kanssaan on kyllä hauska jutella. On yhteistä historiaa ja yhteisiä juttuja muutenkin. Aika hilpeinä lähdettiin hetkeksi kotiin huilaamaan. Kari meni nukkumaan ja mä lähdin vähän kolmen jälkeen tallille virittelemään vierastarhaa valmiiksi. Vähän ennen neljää tuli puhelu. Hopo oli paskonut kunnollisen paskakasan. Sain lupauksen siitä, että maanantaina saataisiin hevonen kotiin, jos seuraava yö menisi hyvin. Puhelun jälkeen pillahdin tietenkin itkuun. Helpotus, huojennus, ilo ja onni.
Viideksi menin klinikalle taas taluttelemaan vanhaa herraa ja Kari lähti ottamaan tammoja sisälle. Mervi oli jo ehtinyt soittaa, että olimme tartuttaneet Peneen ähkyn 🙂 Sillä oli lieviä oireita, mutta saivat ne laukeamaan. Kurakuorrutteinen Sella sai seikkaperäisen käsittelyn. Hopo pääsi taas metsälenkille. Otin omat heijastinsuitset mukaan, niin ei tarvinnut enää siitäkään asiasta keskustella. Hevonen oli vedellyt herkkupirtelöitä ja sotkenut itsensä, karsinan seinän ja riimunsa. Ei haittaa. Nappasin sen kaveriksi ja paineltiin pimeään metsään. Paskaa ei ollut nyt tullut eikä tullut mielestäni lenkilläkään. Joku pimeä ratsastaja sen sijaan tuli vastaan ja sitä meidän piti vähän puhista. Kun saavuimme tallille, niin hirnuen ja höristen ottivat kulkijan vastaan. Juttelin hetken vielä lääkäreiden kanssa ja sovittiin aamusoitosta. Kotimatkalla päivitin muutamalle ihmiselle tilanteen. Tässä on ollut taas myötäeläjiä ja heille iso kiitos tuesta.