Ei uskoisi, että on lokakuu. Päivä oli aurinkoisen kesäinen, vaikka iltapäiväksi oli luvattu tavatonta myräkkää. Vielä kolmelta Espoossa oli täysin tuuletonta. Kuudelta olin tallilla ja ajattelin ottaa hevoset hyvissä ajoin oletetun myrskyn alta pois. Hemppa ja Urho osasivat jo aika varmoin ottein mennä omiin karsinoihinsa, kun avasin ovet. Hopo sen sijaan ei aikonut tulla sisälle ollenkaan. Se jäi ihan tyynesti tammatarhan puolelle toimittamaan jotain tärkeää juttua. Jouduin lopulta hakemaan sen narun kanssa ja muut pojat hörisivät tallissa hulluina, kun vanha herra lopulta asteli sisälle.
Valio teki tuhojaan pohjoisempana. Meillä ei kummoisia tuulia koettu, mutta vähän ylempänä oli tuivertanut ihan kunnolla. Illalla kuitenkin painoin pään levollisin mielin tyynyyn villiviinien heiluessa, kun tiesin, että hevoset ovat kaikki tahoillaan sisätiloissa. Perjantai-ilta tallilla on tässä elämänvaiheessa yksi parhaimpia juttuja. Ei ole kiiren mihinkään ja saa kaikessa rauhassa kuunnella ja katsella hevosten levollista olemista. Harjailin pojat ja juttelin niille mukavia. Mulla on muuttuneiden työkuvioiden ansiosta aika hektistä ja saan painiskella vähän uudenlaisten tapausten parissa. Elämä ei muutenkaan ihan koko aikaa hymyile, joten turpaterapia on ihan paikallaan ja juuri perjantai-iltaisin nautin siitä erityisesti.
Kari tilasi tallille uusia heinäverkoja. Putkari on myös tulossa ja talliin uudet ovet. Muutama dilemma pitää ratkaista ja vähitellen alkaa valmistella paikkoja tammoja varten.