Yötyöläinen paineli punkkaan samoihin aikoihin kuin itse lähdin aamutalliin. Kauhistuttaa Karin valinnat duunien suhteen, mutta kaiketi aikuinen ihminen tietää, mitä tekee. Mulle vapaa-aika ja rennosti vietetty aika, harrastelu sekä puuhastelu on aina ollut niin tärkeää, että en ikinä tekisi viikkoja ka viikonloppuja putkeen töitä, vaan ottaisin arkivapaita, jos illat ja viikonloput menisi hommissa. Tulisin hulluksi, jos koko elämä olisi pelkkää työtä. Toisaalta tämä ajatusmalli kertoo ehkä siitä, että osaltani ruuhkavuodet ovat takana. En kaipaa suuremmin uusia työhaasteita tai uudistavaa koulutusta tai saa mitään hillittömiä kicksejä siitä, että saan jonkun duunijutun natsaamaan. Osaan työni, se on palkitsevaa ja toivon sen sujuvan smoothiesti ja jättävän aikaa muulle elämälle. Toisaalta myös mun töissä on pakko käydä jatkuvasti koulutuksia ja tarkastella omia toimintatapojaan, joten kai sitä uudistusta tulee sen myötä ihan riittävästi. Hyvä ehkä kuitenkin, että emme molemmat ole työnarkkeja, muuten arkiaskareet jäisi aika vahvasti tekemättä. Kevät on mun hommissa stressaavaa ja kiireistä, joten nyt jo on vähän paikat rempallaan. Ehkä seuraavana viikonloppuna saan vähän hoidettua kotihommia. Tai sitten keksin taas jotain muuta mielenkiintoisempaa.
Aamutallin jälkeen herättelin äijää ja siirryimme Porvooseen viettämään äitienpäivää. Sieltä kiirehdittiin vaatteidenvaihdon kautta tallille. Otin Hopon taas pihaan nakertamaan tuoretta. Se oli Hempalle liikaa ja rynni lankoja päin perään. Kekkuloi sitten aikansa. Tuo langoista tuleminen on kyllä äärettömän ärsyttävä tapa. Meillehän syntyi siitä sitten mittava riita, koska sain taas huudot aiheesta. Ja siitä, että olin kuulemma kääntänyt selkäni rynnivälle ja vielä isommat huudot siitä, että oli kuulemma taas ihan milleistä kiinni, että en tullut jyrätyksi sairaalakuntoon. Se on vaan kumma juttu, että mitä ikinä tapahtuu, niin syy on mun.
Loppuaika tallilla ja ilta kotona meni aika hiljaisissa merkeissä.