Urheilufoorumi ja lajiseminaari. Lähtökohtaisesti olin alavireinen, sillä en voi millään muotoa käsittää, että ihmiset, jotka lajia harrastavat eivät osallistu tämän tyyppisiin tapahtumiin. Onneksi en ole ainut, sillä komitean ja liiton väki jakavat kanssani ajatusmallin. Tästä tilaisuuden kulisseissa keskusteltiin ja selväksi tuli, että läsnäolo on enemmän kuin merkittävää. Tietenkin meillä jokaisella on päällekkäisiä juttuja ja henkilökohtaisia juttuja ja joskus ei vaan nappaa. Sekin on hyväksyttävää. Mutta siltikin matkaratsastajia olisi helposti pitänyt olla paikalla se tavoittelemamme 40 henkeä. Se olisi ollut jotain.
Noh, mielialani kuitenkin nousi, kun puheenvuorot alkoivat. Olen tietenkin sen verran asioissa sisällä, että tiesin entuudestaan Niemi-Nikkolan selvityksen etenemisestä ja muistakin hankkeista sen verta, että oli kiinnostava kuunnella, mitä miehillä oli tällä kertaa sanottavaa. Liiton sivuilta löytyy pienet tiivistelmät näistä kaikista. Hollannin estejoukkueen kapteeni viimeistään sulatti kyynisen mieleni. Hän oli niin vakuuttava puhuessaan yhteishengestä, tiimistä ja rohkeista valinnoista tukien tiimipelaajia, että unohdin ärtyneisyyteni. Hänen puheensa olivat niin vahvasti sen ideologian takana, jota itsekin kannatan, että sain vahvaa ja vankkumatonta uskoa taas omaan tekemiseen ja niihin linjauksiin, joita itse olen tehnyt.
Lounastauon aikana ehdin käydä sanomassa käsipäivää ja heipat monen tyypin kanssa ja muistin sen, että tätä vartenhan täällä ollaan: tekemässä lajia näkyväksi, verkostoitumassa, vaihtamassa kuulumisia. Paljon onkin jo tuttuja naamoja, joiden kanssa muutama sananen on hyvä vaihtaa. Pidettiin pienen iskuryhmän kanssa nimenhuutoa ja käytiin läpi mihin kukakin menee kuulemaan tietoiskuja. Valitsin vähän huonosti ja jouduinkin käyttämään aika kärkkäitä puheenvuoroja ensimmäisessä etapissani. Tapasimme taas käytävällä matkaratsastajien kanssa ja vaihdoimme pikaiset kokemukset. Sitten kohti uutta. Tässäkin tilaisuudessa Eine pääsi huutamaan, että matkaratsastuskin on paikalla. Tätähän se on, tähän meidän täytyy olla valmiita vielä monta vuotta. Hyvin me hommamme hoidimme, jotka olimme paikalla. Kiinnostavaa oli todeta, että olemme kuitenkin aika hyvin tietoisia siitä, mitä ensi kauden muutokset tuovat tullessaan. Verrattuna nyt vaikka esteen puheenvuoroihin kyseisessä tietoiskussa.
Lopulta oli aika kahvien kanssa siirtyä lajiseminaariin. Ärsyyntymiseni palasi taas, kun etsin kokouspaikkaamme jostain sivukäytäviltä. Mietin jo, että ehkä joku siivouskomero meille on löytynyt. Noh, tila oli toki hyvä, mutta kaukana kaikesta muusta, pienen pieni neukkari. Mutta kun porukka valui sisälle, niin totesin, että ollaan me vaan hiton sitkeää ja intohimoista porukkaa. Kävimme läpi mennyttä ja tulevaa. Sääntömuutokset esiteltiin seikkaperäisesti. Kokouksemme oli erittäin keskusteleva ja henki oli hyvä alusta loppuun asti. Kari piti äärettömän hyvän puheenvuoron näistä kaikista elektronisista leluista, joita meillä nyt on käytössä. Kokous tuntui ymmärtävän sen, että julkisuus on se, mitä tarvitsemme lajille ja mahdollisuus seurata kisoja netissä on sitä julkisuutta, jolla meillä on mahdollisuus tulla näkyviksi sieltä metsän siimeksestä.
Katrin käytti loistavan puheenvuoron seurojen ahdingosta ja siitä, miten rankkaa kisojen järjestäminen on. Marian sattui hyvin paikalle ja viesti meni suoraan hänelle. Hänen vastauksensa oli se, että tehkää enemmän yheistyötä. Ei mikään uusi juttu, mutta luulen, että nyt vähitellen aika voisi olla kypsä. Marjokin oli laittanut pitkän viestin samaan aiheeseen liittyen. Marianin ehdotus oli myös sellainen, että yhteistyötä tulisi tehdä eri lajien välillä. Tätäkin on puhuttu suurissa kokouksissa jo pari vuotta, mutta syystä tai toisesta ei homma ole vielä tuottanut toivottua tulosta. Aloin taas miettiä, että pitäisikö kuitenkin ihan kokeeksi lähteä järkkäämään Savijärvelle kisoja valjakon kanssa kimppaan. Samaan saumaan tuli Annelta viesti Virosta. Sikäläinen komitea oli parhaillaan koolla ja oikeastaan tyrmäsivät ajatuksen FEI-kisoista Suomessa elokuussa. He toivovat kisoja maalis-huhtikuussa. Niin kuin aina ennenkin ja niin kuin muutkin pohjoismaalaiset toivovat. Suomi on vakiinnuttanut asemansa kvaalikisojen pitäjänä. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Mutta ehkä on niin, että tätä kaavaa ei kannata nyt lähteä rikkomaan. Arvokisat ovat asia erikseen, mutta se mitä meiltä odotetaan on kisat vaihtelevissa kevätkelisissä maastoissa, joissa on helppo tehdä tulosta. Tätä jäämme miettimään.
Marian antoi vielä ylistävää kiitosta matkaratsastuksen tiedottamisesta. Pääsen kuulemma pitämään eri komiteoiden tiedottajille benchmarkkausta. Kivaltahan se tuntui, varsinkin, kun päätös on tehty ja pesti loppuu tähän vuoteen. Toivottavasti komiteassa saan uuden haastavan osa-alueen hoitaakseni ja kuka tietää, vaikka joskus palaisin tiedotuksen pariin, mutta nyt sitä vastuuta vähitellen puretaan. Hoidan vielä liiton sivuille kv-uutiset ja ehkä jotain muuta pientä, mutta tiedotteita taitaa tulla enää 1-2 ja sitten se osaltani loppuu.
Komitea palkitsi taas onnistujia. Harmillisen harva palkituista oli paikalla. Vähän yllätyksenä yksi pysti kulkeutui meillekin kotiin ja on nyt jo palkintohyllyllä.Mari ja Heidi soittelivat kotimatkalta ja totesivat, että he haluavat pokaalit ensi vuonna. Naurettiin porukalla. Tavoitteita pitää olla! Ihan hyvällä mielellä lähdettiin kotiin ja toivon, että sain kokouksen vedettyä siten, että kaikilla muillakin oli hyvä mieli. Meillä on mahtavaa sakkia ja todella sitoutunutta. Rahasta on vähän turha rutista, koska sitä ei oikeasti ole. Väsymisestä täytyisi jokaisen seuran pitää sillä tavalla huolta, että ei tehdä enempää kuin jaksetaan. Jos ei kisoja ole, niin sitten niitä ei ole. Jos joku vuosi niitä olisi vähemmän, niin ehkä kilpailijat heräisivät siihen, että joskus täytyy myös olla toimihenkilönä ja järjestävänä osapuolena. Kyllä tämä tästä! Eteenpäin mennään ja kun vaan ihan jokainen sitoutuisi näihin yhteisiin juttuihin, niin mentäisiin vieläkin vauhdikkaammin. Mun piti vielä kokouksen päätteeksi piirtää valkotaululle yksi kuvio, joka selventää sitä, mihin voimavaransa kannattaa käyttää, mutta se jäi piirtämättä ja olisi ehkä mennyt jo henkisen valmennuksen puolelle, joten ehkä seuraavalla kerralla vaikka maajoukkuevalmennuksessa.