Ennusteet lupailivat ensilunta pääkaupunkiseudulle. Ansku ehti tallille jo hyvissä ajoin ja oli ottanut kaikki kolme sisälle harjaukseen. Itse pääsin lähtemään vähän ennen kolmea sutikukkulalta ja näin ollen olimme neljän kieppeillä koko kolmikko tallilla. Ihastelin luksusta, kun hevonen oli tallissa harjattuna. Hopolla oli tosin ollut ongelmia takajalkojen kanssa ja kopina oli ollut taas ihan kiitettävää, kun vieraampi ihminen oli yrittänyt harjan kanssa lähestyä. Se osaa kyllä olla inhottava.
Lunta tupruttelikin jo aika kivasti, kun kiipesin selkään. Kyllä tuntui Hopo oudolta pitkän ajan jälkeen. Lisäksi se oli ärsyttävän säpsynä, kun on nyt viitisen viikkoa ollut liikuttamana. Askel oli pitkä ja letkeä. Ehdin jo ajatella, kun ensimmäinen ravipätkä oli hyvä, että tilanne on korjaantunut. Ohitettiin omenamummi, joka tällä kertaa lakaisi lumia portailta. Vaihdettiin muutama sananen ja Hopo oli kovasti meno päällä. Ravattiin radan mäki ylös ja jouduin toteamaan, että ei liikkunut puhtaasti. Käännyttiin siitä takaisin ja käynnissä taas todella vetävä ja hyvä liike. Raivostuttavaa! Taluttelin viimeisen puoli kilsaa, koska edelleenkään en halua mennä sen sillan yli, jolla kaatuminen tämän kierteen sai alulle. Noh, nyt taas odotellaan ja ihmetellään.
Kentällä Kari ratsasti Sellalla, jolla oli pari yritystä jekkuilla, mutta Kari karsi ne heti pois. Ansku oli Urhon selässä ja hihkui, että siinäpä vasta kiva kaveri. Sopivat kyllä silmämääräisestikin hyvin yhteen. Tosin pääsin naputtamaan liian lyhyistä jalustimista. Mutta vähitellen asiat varmasti hakeutuvat kohdilleen. Meillä oli Karin kanssa kiire ottamaan seminaarivieraita yökylään, joten huutelimme heipat ja Ansku jäi vielä hurmiossaan kentälle pyörimään.
Illalla syötiin ensimmäiset joulutortut Marin ja Heidin kanssa ja jankutettiin taas samoja asioita valmennuksesta. Käytiin läpi heidät treenikirjojaan, katsottiin videoita ja analysoitiin tekemistä. Vahvuuksia ja heikkouksia, vaikka SWOT jäi käsittelemättä. Seuraavalla tapaamiselle sitten jatketaan.