Kello alkoi valottaa ja liverrellä 5:00. Pakkasta oli reippaasti 20 astetta, mutta elettiin toivossa, että sisämaassa on leudompaa ja että lämpö lisääntyy, kun aurinko nousee. Kuudelta oltiin liikenteessä. Jotain pientä piti talliltakin vielä ottaa ja saada hevonen autoon. Hedu tarjoutui auttamaan ja varsin nopeasti Urho oli kyydissä ja auton nokka osoitti 3-tietä. Parin tunnin köröttely oli taas edessä. Juteltiin matkalla, että on todella harmi kun kukaan ei ottanut Paippisten kisaa haltuun, eikä pääkaupungin tuntumassa ole alkavalla kaudella yksiäkään kisoja. Siinäkin mielessä harmillista, kun täällä asuu kuitenkin määrällisesti paljon hevosihmisiä ja Paippisissa on aina ollut hyvät osallistujamäärät.
Mukavasti aurinko alkoi luoda kuulakasta valoa ja pitkiä varjoja, kun määränpää lähestyi. Urho matkusti hyvin. Kohteessa olimme päätteneet ottaa sen sääntöjen vastaisesti heti ulos, sillä viimeksi se hermostui, kun joutui odottelemaan pysähtyneessä kärryssään. Purettiin se tallin edessä ja tilanne meni kohtalaisen kivasti ilman mitään älytöntä tunnekuohua. Otin hevosen talutukseen, juoksutin pienen pätkä ja Kari varmisti liikkeen. Sitten lähdimme jaloittelemaan ja äijä meni hoitamaan kansliaan perusasiat. Kaikki vaadittavat maksut oli hoidettu ajallaan ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Sitä tässä kuitenkin odotellaan, että saadaan yhteinen käytäntö, joka ainakin tuo tulleessaan KIPAn ja sen määräämän maksupolitiikan.
Jouduin toteamaan heti alkuunsa, että pakkasta oli mun makuun liikaa. Enkä pidä hyvänä ajatuksena sitä, että yli -15 lämpötiloissa hevosia juoksutetaan kymmeniä kilometrejä. On siinä riskinsä. Tai oikeastaan siinä, että hikinen hevonen kylmettyy tauoilla tai kisan jälkeen. Olinkin erityisen tyytyväinen tallipaikkaan. Meillä ei olisi mitään mielenkiintoa lähteä kisareissuun näissä keleissä ilman mahdollisuutta viettää tauot tallissa. Tietenkin tästäkin asiasta oli ollut jälleen jotain epäselvyyttä. Mielestäni kutsussa kuitenkin tallipaikkamahdollisuus kaikille tarjottiin ja ihmettelen, että sitä eivät kilpailijat sen enempää hyödyntäneet. Totesinkin, että me emme olisi vaivautuneet, jos ei tallipaikkaa olisi ollut tarjolla. Noh, nämä on näitä.
Hevonen laitettiin valmiiksi ja sain heti palautetta, että olin laittanut juoma-astian väärään paikkaan, sillä Kari astui sinne. Lisäksi olin syyllinen siihen, että hevonen liikehti, kun karsinanaapuri palasi talliin. En kuulemma seissyt oikeassa paikassa. Samaa ystävällistä huomauttelua kuuntelin jo heti aamusta oman tallin pihalla. Urholla oli omenamehuvettä tarjolla, mutta ei se suuremmin maistunut. Kaikessa rauhassa valmisteltiin hevosta, sillä oli valmiiksi ajateltu, että startti tapahtuu käynnissä ja alkuverkat tulevat aika hyvin sen myötä. Selkäännousu oli rauhallinen, mutta Urho kävi kuitenkin aavistuksen kuumana. Viitisen minuuttia ehtivät verkkailla ja sitten saivat lähtöluvan. Urho ja Pedro bondasivat heti, joten matka taittui leppoisasti. Aurinko paistoi, mutta pakkanen pysytteli edelleen 20 asteen tuntumassa.
Olin jo taluttelulenkillä todennut, että pohjat olivat hyvässä kunnossa. Tämän vahvisti se, että pitkän matkan ratsukot tupsahtivat tauolle alle kahteen tuntiin, joten vauhtia oli pidetty yllä. Kun Kari ja Tanja pääsivät Sirontielle, niin totesivat saman. Pohjat olivat oikein hyvät, joten minimiaikaan lähdettiin ratsastelemaan. Hevoset kulkivat tapojensa mukaan reippaasti. Kumpikin veti vuorollaan ja matka eteni joutuisasti. Olin parkissa tutussa huoltopaikassa n. 10 km:n kohdalla. Arviolta tulisivat siihen 40 minuutissa ja näin oli. Huomasin ikäväkseni liian myöhään, että ämpärini olivat jäätyneet kiinni. Karia ei sitten kiinnostanut edes pysähtyä, vaan paineli radan yli Lampisten huoltoon ja pokkana juotti hevosensa siellä. No eipä siinä mitään.
Lähdin ajamaan totuttuun tapaan seuraavaan huoltoon, mutta kun pääsin sinne, niin vilkaisin reittikarttaa ja totesin, että olenkin huoltokieltoalueella. Myöhemmin selvisi, että huoltokielto koski vain lyhyempien luokkien kulkijoita. No eipä mitään. Käänsin auton ja lähdin ajamaan pois. Napsin ratsukoista vielä muutamia kuvia ja ilmoitin, että ei ole mahkuja huoltaa, sillä alueella on huoltokielto. Katselin hetken ratsukoiden menoa. Hyvin kulki. Palailin takaisin Kuumaan. Ratsukot etenivät vähän reilua 15km/h vauhtia ja sykkeet olivat 110-120 tuntumassa. Vastaan tulivat Nea ja Anna tuulen nopeudella ja kevyesti kuin höyhen. Vähän matkaa perässä etenivät Azartas ja Sonja aavistuksen verran raskaammin. Kovaa kyytiä kuitenkin hekin.
Ennätin oikeastaan laittaa vain pienen palauttelupisteemme pystyyn, kun ratsukot jo tulivat. Kari kertoi heti arvelevansa, että syke on. Niinhän se olikin. Riisuttiin hevonen, heitettiin loimi päälle ja lähdettiin kävelemään tarkkiin. Syke oli 52 ja kaikki kohteet A/0. Pedro ilmoittautui paria minuuttia myöhemmin ja kaikki oli kohdillaan myös sillä. Vietiin hevonen talliin. Pidettiin se lämpimänä ja tarjottiin syötävää sekä juotavaa. Princzis nyhti tyytyväisenä heinää, mutta juoma ei maittanut. Kari oli tyytyväinen varustukseensa. Ei ollut tullut kylmä.
Tauolla todettiin, että suojat jäävät toiselta kiekalta pois. Selvästi massiiviset suojat häiritsivät hevosta. Olin vähän pelännyt hivutusta tai muuta köpsähtelyä. Oli kuitenkin liikkunut varsin suoralinjaisesti. Kuolaimeton oli toiminut hyvin. Ekat 5km oli saanut pidätellä, mutta sitten sai antaa ohjaa pois. Tosin ei ollut kovin kummoista alkurysistä ja kiihdytysvaihdetta kahden ratsukon kesken. Ratsastusloimi oli kostunut. Pakkasta oli edelleen liikaa, joten päätettiin jatkaa ratsastusloimen kera ja ottaa vaihtokappale käyttöön. Hevonen saatiin valmiiksi ja ratsastaja selkään paria minuuttia ennen starttia. Tosi rauhallisesti uusi hevonen otti sen, että laiteltiin uudelleen lähtökuntoon ja viivalle. Kun lupa annettiin, niin se lähti reippaasti ja halukkaasti liikkeelle. Oli sovittu, että Kari ei jää odottelemaan, mutta jos Tanja ottaa kiinni, niin sitten jatketaan taas yhdessä. On tosi hyvää oppia Urholle, että se lähtee yksinään liikkeelle, kuten myös se, että se ottaa jonkun kiinni, ohittaa tai tulee ohitetuksi. Kaikkea pitää treenata ja paljon on jo asioita saatu opetettua. Ruotsissa on varmasti tottunut asteen verran suurempiin urheilujuhliin, joten startit joissa on 1-10 kanssakilpailijaa eivät sen sielunelämää järkytä. Se ottaa myös vieraat paikat hyvin vastaan. Vieraisiin ihmisiin se vähän suhtautuu ennakkoluuloisesti, mutta pienen neuvottelun jälkeen sai myös tämä eläinlääkäri suuhun katsoa.
Vahingosta viisastuneena aloin kierrättää ämpäreitä auton sisätiloissa. Hetkessä jäätyivät kannet kiinni ja juoman pintaan kehittyi ihan paksu jää. Omenat ja porkkana jäätyivät oikeastaan 10 minuutissa, jos niitä laitteli yhtään valmiiksi. Kiirehdin sovittuun paikkaan 10km:n kohdalle. Ennätin siinä huvittuneena katsella, miten pari ratsukkoa ylitti radan pakittamalla. Ilmeisesti sitä hämmästellessäni olin muuttanut kameran asetuksia ja reissun loput kuvat ylivalottuivat. Harmi, sillä otin tohkeissani vielä hyviä maastokuvia ja siltakuvia, joita olisi voinut lisäillä Springtime Riden fb-ryhmään. Luonnollisesti sain myöhemmin palautetta tästäkin.
Kari tuli n. 35 minuutissa huoltoon. Pidettiin ihan rauhallinen pysähdys. Kari kitisi, kun ei ollut juotavaa tarjolla. Urho vähän uitteli turpaansa juomassa, jonka oli saanut käden lämpöiseksi lämpölaukussa kuskatun kuuman veden ansioista. Olin varmistanut, että saan huoltaa vielä toisen kerran reitillä, joten laittelin kamat nippuun ja lähdin ratsukon perään. Peppuloimi oli ihan kierroksella, koska kyseessä oli Sellalta lainattu ja Urholle vähän liian pieni loimi. Otettiin pikainen pysähdys, jossa oiottiin loimi ja tarkistettiin aikaisin maaliintuloaika. Meillä oli kaikki kellot eri ajassa, joten vähän meni kikkailuksi. Pidettiin ihan rauhallinen huolto vielä Kuuman risteyksessä. Kari joi ja Urho söi ja sitten jatkoivat matkaa. Kaikki hyvin ja sykkeet laskivat taas tauon aikana 70 iskun tuntumaan. Tuurikin oli mukana, sillä heti kun olivat ylittäneet radan, niin tuli juna. Urhoahan ei junat haittaa, sillä niitä näkevät monta kertaa tunnissa päivittäin. Vaihdoin vielä muutaman sanan seuraluokan kilpailijoiden kanssa ja sitten palailin tuloreittiäni pitkin takaisin. Tanja tuli hetken päästä vastaan rauhalliseen tahtiin. Kiirettä ei oikein ollut, koska yli 15km/h ei voinut kumpikaan maaliin mennä.
Ennätin vielä paluumatkalla soittaa Tiinalle, sillä hän oli ottanut dogsitter-vuoron. Mukavaa oli ollut Dottien kanssa katsella heppakuvia sohvalla. Mihinkään lenkille D ei ollut suostunut, enkä kyllä ihmettele ollenkaan! Maalipaikalla tivasin maalilinjalla kisa-aikaa ja sainkin sen tuomarilta ihan reaaliajassa ja sekunnilleen ja pystyin ilmoittamaan Karille kuumaa linjaa pitkin puhelimitse. Tällä kertaa osattiin ajoittaa maaliintulo jo nappiin. Kari oli näkyvissä, kun aikaa oli 2 min ja sain sen ilmoitettua ihan huutamalla. Ratsukko ylitti maalilinjan 16 sekkaa minimiajan jälkeen.
Syke oli taas heti valmis, mutta Kari alkoi mamoilemaan. Käytettiin lopulta aikaa varmaakin joku 4 min. Oman mittauksen mukaan syke 53, mutta tarkastuksessa se olikin pomsahtanut 60 iskuun. Samaan aikaan tosin selän takana starttasi maasturi mörähtäen ja alkoi peruutella itseään ulos parkista. Juoksutuksessa tai muissa arviointikohteissa ei ollut huomautettavaa. Mukavalta tuntui. Ei mitään siis tajutonta huumaa, varsinkin, kun olin aika paljon saanut noottia pitkin päivää. Mutta kisassa ei ollut mukana mitään draamaa tai vaikeuksia, vaan homma rullasi helposti ja rutiinilla, niin silloin ei toivottu lopputulos ole mikään taivaita aukaiseva. Se on rutiinisuoritus.
Vietiin hevonen talliin ja tehtiin loppuhoitelut. Annettiin sen syödä ja huilailla. Ennen palkintojenjakoa otin sen vielä talutteluun ja juoksutin pieniä pätkiä. Liikkui ihan normaalisti. Käytiin pokkaamassa ruusuke ja alettiin valmistautua kotimatkaan. Riitelyn merkeissä meni lastaaminen ja ottikin hetken aikaa. Kotimatka meni rauhallisesti, Urho matkustaa hyvin, mutta mukavampaa sen mielestä tietenkin olisi matkustaa kaverin kanssa. Mietittiin, että suojat ovat etusissa ihan ok, mutta täytyy tilata Podiumilta vähän kevyemmät versiot ja varmasti myös vaihtokappaleet. Urho tarvitsee myös omia loimia, sillä kun matkat pitenevät, niin vaihtovaatteita tarvitaan enemmän. Ja Kari tarvitsee uuden huoltajan. Päivän paras ehdotus oli, että jos mä saan noottia ja kritiikkiä asioista, joihin en voi edes mitenkään vaikuttaa, niin mun pitää se vaan kestää. Noh, illalla syötiin kuitenkin pizzaa ja mä kippistelin sille, että oli mun vika huoltokeikka Karin apuna. Maailmassa on aika paljon helpompiakin huollettavia ja varmaan ahkerampia huoltajiakin.
Urho teki kuitenkin hienon työn ja tästä sen on hyvä jatkaa kevään mittaan.