Urholla kenttäpäivä. Kari päätti kunnollisena kouluratsastajana hioa vasenta laukkaa, joka on uudelle hevoselle vähän oikeaa haastavampi. Eipä mitään, perinteiseen tapaan satulavyö käytössä vain näön vuoksi. Nelijalkapompussa ylösmenossa toinen jalustin irti ja alastulossa vain toinen jalka jalustimella, jonka seurauksena satula kiepsahti toiselle kyljelle. tämähän ei ole mitään uutta ja Kari oli vielä vakaasti sitä mieltä, että tästä kyllä noustaan. Elämys oli kuitenkin Urholle uusi ja se viritti hienot laukat ja muutaman napakan sivuloikan ja sitten äijää vietiin. Hedu oli onneksi kuullut jylyn ja jyminän talliin ja sattui juuri sopivasti sulkemaan reitin isolle tielle. Urho sitten kirmaili tarhojen suuntaan ja omaan tarhaan olisi mennyt, mutta kun langat olivat kiinni, niin ei onnistunut. Pakomatka loppui kuitenkin lankoihin ja sitten ukkeli olikin jo ihan rauhallinen ja tyyni. Äijä märkä ja kurainen, mutta ei luita poikki tai suurempia ruhjeita. Satula oikoselleen, vyötä vähän kireämmälle ja takaisin selkään.
Meillä oli sitten jo kiire ottamaan vastaan metsän joulua. Kutsu oli käynyt ja roihuilla viitoitettua reittiä kipusimme mäen huipulle, jonne emäntä oli koristellut kuusen ja viritellyt ihanan tunnelman lyhdyillä ja tulilla. Joululauluja kuunnellen matkaratsastusystävien kera siemailimme maistuvaa glögiä ja suussa sulavaa kakkua. Tonttukulkueena taivalsimme takaisin laulaen ja nauraen. Ihana kokemus, joka hienosti aloitteli joulun pyhiä.