Mähän en usko mihinkään näihin pahoihin päiviin tai varmoihin päiviin. Ennemminkin 13. perjantai on yleensä ollut ihan hyvä päivä. Tämä viikko on kuitenkin arjessa ollut haastava ja loppua kohden tuntuu sitten vaan paranevan. Yöllä myrskysi niin, että katto meinasi lähteä. Taisi olla talven pahin myrsky näillä leveyksillä. Meillä onneksi sähköt säilyivät, mutta toisin oli esimerkiksi tallilla. Voin vain kuvitella sitä riemua, kun aamulla on kannettu vesiä ja siivottu karsinoita pimein päin. Meille urbaaneille oli jo eksoottista laitella hevosia iltapäivällä valmiiksi otsalamppujen valossa. Kyllä maailma olisi pimeä, jos ei sähkötuikut loistelisi kaikkialla. Kun päästiin selkään, niin pohdiskelin sitä, että vanhoina hyvinä aikoina täällä pohjolassa yö tosiaan tuli silloin, kun aurinko laski. Siinä olikin illalla tunteja aikaa tehdä päreen valossa käyttöesineitä.
Tuttu ratsastusreitti vaikutti todella aavemaiselta. Monessa talossa pidettin takassa tuli ja kynttilöitä oli sytytelty palamaan. Meitä valotti lähes täysi kuu. Sen valossa melkein hahmotti maisemaa paremmin kuin otsalampun kanssa. Mun tuikku oli lisäksi hyytymään päin. Rentouttavaa ja ihanaa oli reippailla Hopon ja Urhon kanssa. Hevoset olivat fiksuja ja rentoja ja meillä oli oikein mukava lenkki. Ketään ei tietenkään nähty ja pimeys haukkasi meidätkin sisäänsä. Urho teki mennen ja tullen kilsan ylimääräisen hölkkäkiepin. Mun silmä ei koskaan ratsukkoa havainnut tulevaksi, mutta Hopo kyllä tiesi jo hyvissä ajoin, että nyt sieltä taas tullaan. Hyvää treenia Urholle, mutta se tuntuu olevan seurahevoselle aika immuuni. Sillä ei ole mitään ongelmaa jättää kaveria, eikä sillä ihan pitelemätöntä halua ole myöskään kaverin perään. Ja kun kohdataan, niin hyvin voi mennä ohi ja jatkaa omaa matkaa.
Pimeässä tehtiin loppuhoidot ja jätettiin hevoset talliin. Sella oli otettu varmuuden vuoksi sisälle lenkin ajaksi. Vaikka maa on nyt ollut jäässä, niin sen hanuri on edelleen riitteessä. Taitaa olla niin kuin ennenkin, että säiläri ei vaan sovi. Harmillista. Nyt kun se on ollut nälkäkuurilla, niin on vähän hoikistunut. Katsellaan jouluun asti näillä eväillä ja sitten mietitään taas uutta, kun liikutus jälleen jatkuu.
Hyvillä mielin ja posket punaisina ajeltiin kotiin. Kari lähti pesemään mun autoa, että päästään siistillä pelillä aamulla reissuun. Mä jo vähän keräilin matskuja. Puoli kasilta Kari soitti ja kertoi saaneensa Tallinkilta tekstarin, jossa kerrottiin, että meidän reissumme on peruttu! Autokannen yhden rampin romahtaminen oli aiheuttanut sen, että autoja mahtuu alakansille vähemmän. Olivat päättäneet, että yhden päivän risteilijät saavat jättää autonsa kotiin. Kari luonnollisesti soitti perään, mutta mitään ei ollut asian suhteen tehtävissä. Seminaarin lisäksi oli tietenkin tarkoitus käydä vielä vähän jouluostoksilla yms. Tanja ja Nina tarjosivat luonnollisesti kumpikin meille kyytiä paikasta A paikkaan B ja päinvastoin. Ihania ihmisiä. Mutta ei me nyt oikein innostuttu lähtemään muiden kyyditettäviksi. Oma kyyti, omat aikataulut jne. Tehtiin päätös jäädä kotiin ja laitettiin Tallinkille korvausanomus sisälle. Eipä siinä puolessa tunnissa paljon parempaan ratkaisuun kyetty. Ärsyttävä homma, mutta ehkä merkit olivat tämän suuntaiset jo keskiviikkona kun totesin, että mulla ei ole edes virallista henkkaria.