Tämän vuosisadan viimeinen erikoiseksi luonnehdittava päiväys. Vielä jos sai jotain merkittävää tehtyä klo 14:15, niin johan on tähdet kohdillaan. Kari kävi huitaisemassa Urhon kanssa koirakentän lenkin. Kentän kupeessa mutkaisella asfalttitiellä tuli iso kuorma-auto kohtalaisella vauhdilla vastaan. Kari ehti muutaman kerran ajatella mielessään: ounou, ounou, ounou…. Sitten tilanne olikin jo ohi. En suuremmin pistä painoarvoa sille, että ihmiset hehkuttavat ja kehuvat omia eläimiään. Mutta ei voi kiistää, että mukavalta tuntuu, kun hevonen on fiksu ja rauhallisen ihmisen kanssa sekin on rauhallinen. Joskus on saatu palautetta, että valmiita hevosia otetaan ja niiden kanssa niin helpolla päästään. Meidän kolmikosta tämä viimeisin taitaa olla kaikista eniten valmis. Niitä sen pieniä omia erikoisuuksia tosin on, mutta selvästi vaikuttaa siltä, että hänen kuninkaalliset oikkunsa on aika helposti oiottavissa.
Kari ahkeroi vielä tarhoja siivoten ja mä osoitin sitkeyteni hommaamalla passia lentokentällä. Viikonlopun seminaarireissu oli jo hivenen uhattuna, mutta lupa-asiat ovat nyt kunnossa ja matkaan lähdetään. Oikeastaan olen taas ihan innoissani lähdössä reissuun ja tämähän on jo perinne, joka viime vuonna alkoi. Vaihdoin työporukan kanssa tehtävän Pietarin reissun hevosihmisten kanssa tehtävään Viron reissuun. Luulenpa, että en joudu katumaan.