Seitsemältä mä lähdin tallille ja Kari töihin. Pitkästä aikaa tehtynä aamutalli oli todella terapeuttinen kokemus. Hevoset olivat levänneitä, mutta rauhallisia ja päästinkin ne etuovesta suoraan puomin takana olevalla nurmikolle. Vettä alkoi sataa oikeastaan samanaikaisesti ja kolmikko oli sitä mieltä, että he mieluummin hengaavat tallin käytävällä. Paimenen tavoin paimensin niitä pihalle ja lopulta suvaitsivat siirtyä ulkoilmaan. Hetken nakuttivat nurmea, mutta sitten alkoi rellestely. Juoksentelivat porukalla ympäriinsä. Ihan superhauskaa tutui olevan juoksennella vierastarhan katoksen ympäri ja aina välillä pujahtaa katoksen lävitse. Jatkoivat samaa monta, monta kierrosta. Katselin menoa huvittuneena.
Tein tallihommia verkkaiseen tahtiin ja välillä istuin pihalla ja tutkailin kolmikon touhuja. Hopo ja Sella olisivat oikeastaan halunneetkin syödä, mutta Urho halusi hihhuloida. Ja eihän sen montaa kertaa tarvinnut varsinkaan Sellaa pyytää mukaan. Kyllä hevonen on upean näköinen, kun se liikkuu. Ja varsinki tuollaiset hevosen kokoiset hevoset näyttävät hienoilta. Aamupäivä meni helposti hevosia katsellessa. Puolen päivän jälkeen mulla oli kiire kotiin seuraamaan Lappeenrannassa Jukolan Viestin yhteydessä juostavaa Venlojen Viestiä. Mun urheilullinen taustanihan urheilijana ja velmennukselliseti on vahvasti suunnistuksen parista. Ihan vauvasta asti olen tapahtumassa ollut mukana. Useamman kerran juoksemassa ja senkin jälkeen muutaman kerran yleisönä. Ja jos en paikalle asti pääse, niin sitten television välityksellä.
70-luvun puolessa välissä, kun reittisuunnistuksen parissa homma aloittelin, niin suunnistus oli Suomessa lähes tuntematon laji. Sitä pidettiin omituisena metsikössä rämpimisena. Siinä ei nähty olevan mitään hohtoa ja ennen kaikkea sen seurattavuus koettiin mahdottomaksi. Niin vaan alkoivat radiorastiselostukset, tv-lähetykset ja gps-seuranta, joka lopulta räjäytti potin. Nykyään lajin tietää ihan jokainen ja sen arvostuskin on hyvä. Näen suunnattomasti yhetyksiä matkaratsastuksen ja suunnistuksen välillä. Ehkä siitä syystä matkaratsastuskin on näin vanhoilla päivinä muodostunut minulle rakkaaksi. Luonnossa liikkuminen on se juttu. Ja kilpailullisuus, joka asiaan kuuluu. Huvikseen vaeltelu on oma lajinsa, mutta sekä suunnistus että matkaratsastus ovat kilpaurheilua. Molemmissa lajeissa on hyvä olla mahdollisuus höntsäilyyn, mutta suunnistuskaan ei olisi koskaan noussut kaiken kansan tietoisuuteen, jos sitä olisi vaan saappaat jalassa pienen piirin kesken takametsissä harrasteltu. Suuri yleisö saavutetaan näkyvyyden kautta ja luonnollisesti menestyksen kautta. Todella toivon, että matkaratsastuksen kehityksestä vastaavat tahot hahmottavat sen, että pelkkä harrastelu ei lajille näkyvyyttä tuo. Tarvitaan niitä, jotka kilpailevat tosissaan ja menestyksen kautta tuovat näkyvyyttä joka taas lisää suuren yleisön kiinnostusta. Näin ollen niitä ratsukoita, jotka pyrkivät kv-tasolle tai siellä jo ovat pitäisi jollain tapaa tukea ja kannustaa. Suunnistus lähti suureen kasvuun muutaman menestyksekkään MM-kilpailun jälkeen. Toivotaan siis, että myös matkaratsastus saa pian MM-menestystä ja sen myötä laji nousisi ihan uudelle tasolle. Jos menestystä osataan hyödyntää.
Illalla kävin vielä ottamassa hevoset sisään. Urho hölkötti halukkaasti talliin, mutta Hopo ja Sella olisivat halunneet jäädä pihalle. Yöksi oli kuitenkin luvassa rankkaakin sadetta, joten lassosin ne kiinni ja vein karsinoihin. Saisivat ainakin nukkua vielä toisenkin yön kaikessa rauhassa ilman ötököitä. Ihan tyytyväisinä jäivitä niukoille heinilleen. Mulla meni yö television ääressä tuttuja nimiä bongaten ja hengessä mukana eläen. Hieno laji ja arvostuksensa ansainnut. Toivottavasti ehdän vielä nähdä tämän toisenkin lajin nousun yleiseen tietoisuuteen.