Reilu vuosi sitten järjestettiin ihan omaksi iloksi Blossom Castle Free Ride, vapaamuotoinen yhteislenkki. Tuolloin Tanja ja Valedro lähtivät kesän siedätyksen jälkeen ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa vieraaseen maastoon ja hyvinhän se meni. Silloin päätettiin, että tästä tehdään perinne ja muistellaan ”tapahtuman” merkeissä hyviä hetkiä. Harmillista kyllä yhteislenkin järjestäminen venähti näin myöhälle talveen ja tietenkin pohjat ovat nyt tosi kovat. Vielä viikko sitten tilanne olisi ollut ihan toinen. Takaisku oli myös se, että Tanja ei sairastelun ja stressaavan duuninsa johdosta päässyt karkeloihin mukaan. Myös Miva joutui jättäytymään pois, mutta Kari, Melli, Tiina, Mira ja mä lähdimme porrastetusti uhmaamaan kovia pohjia. Pasi oli lupautunut huoltajan ja kuvaajan rooliin ja tekikin hommansa mallikkaasti!
 |
Puhe oli ollut, että startataan klo 11. Koska Tanja ei tullut ja muut olivat tästä lähistöltä, niin vähän rukattiin lähtöaikaa. Toivottiin kaiketi, että hienoinen auringonpaiste pehmentäisi vähän teiden pintoja. Ja ehkä vähän pehmensikin. Eilisen syväjäätymisen johdosta vedettiin ihan kiltisti kalsaria kinttuun ja teknistä alusasua myös yläkroppaan. Tallilla juotettiin hevoset jo ennen lenkkiä erittäin miedolla, mutta kuitenkin lämpimällä melassivedellä. Nyt alkaa olla se aika. 11:20 hypättiin selkään. Perinteen mukaan otettiin muutama lähtökuva. Tanja kaipaili myöhemmin peukutuskuvia ja kuulemma viittasimme vain kintaalla. En tiedä, miten unohdettiinkin ne peukutukset! Johtui varmaan paksuista rukkasista, jotka meillä kaikilla oli käsissä. Ratsujako oli sellainen, että Melli ratsasti Sellaa, Kari Urhoa ja minä Hopoa.
 |
Matka eteni hitaasti, mutta varmasti. Sellan piti vetää kulkuetta, mutta se ei sitten jostain syystä maistunut sille ollenkaan. Hiipimällä eteni, mutta jos vaan Hopo meni keulille, niin heti alkoi teutarointi. Pääsääntöisesti etenimme käynnillä, mutta väliin mahtui muutama ravipätkäkin. Näimme, miten Pasi lähti liikkeelle kohti ensimmäistä kuvauspaikkaansa. Saikin odottaa meitä melkein tunnin. Väitti kuitenkin, että aika kului hyvin ja mukavaa oli. Pasista saisi kyllä oikeasti hyvän huoltajan. Ollaan vähän puheltu, että kunhan Sellan treenit taas alkaa, niin Melli saa lähteä pikkuluokkaan mukaan. Pasi voisi olla ihan ässä huoltaja Mellille ja Sellalle. Aika näyttää.
 |
Hölköteltiin pari kilometriä eteenpäin ja villihevostilan kupeessa oli ensimmäinen huolto. Ei oikein juoma maistunut, mutta Urho sentään vähän uitti turpaansa ämpärissä. Huollon jälkeen Kari ja Urho lähtivät omille teilleen kohti Ilolaa, viitisen kilsaa kulkivat keskenään ja Urho irtautui kavereista ihan ilman itkua. Jos nyt vaan kaikki menisi hyvin, niin tällä kertaa ihan oikeasti olisi ainakin päänsä puolesta aika valmis hevonen käsissä. Fysiikan puolella olisikin aika paljon tehtävää, mutta jos pää pelaa, niin moni asia helpottuu. Tosin tämän lenkin yhteydessä Karikin on taipunut sille kannalle, että martsari on ehdoton ja suuhun on saatava rautaa. Kun kanssahevoset vaihtuvat, matka pitenee ja vauhti kiihtyy, niin hevonen aika lailla menisi sitä vauhtia, mikä sille itselleen sopii ja se vauhti on pääsääntöisesti aina kovempaa kuin ratsastaja haluasi. Oli askellaji mikä hyvänsä.
 |
Mellin kanssa me kierrettiin Riitan kieppi hölkötellen. Kumpikin hevonen saattoi lopettaa pienimuotoisen kiukuttelun, kun kolmas pyörä oli joukosta poissa. Ratsastuskeli olisi ollut kyllä ihan täydellinen ilman kovia pohjia. Alustavasti oli sovittu, että kierretään hiekkakuopat metsän kautta. Ensin vähän eksyttiin, mutta aika nopeasti päästiin oikealle polulle. Aika märkiä kohtia oli reitillä sekä lisäksi kaatuneiden puiden ylityksiä. Sella tietenkin panikoi, kun sen tassut ihan pikkaisen kastuivat, kun jää petti se upposi liejuun. Yhtä puun ylitystä pelkäsin, että pyrkii hyppäämään, mutta sievästi meni astumalla yli.
Kun päästiin asfaltille, niin kuulosteltiin lähenevää jylyä. Jäätiin hetkeksi poikkitielle odottamaan. Arvelin, että sieltä tulee joku metsäkone. Kun ei mitään kuitenkaan tullut ja jyly jatkui, niin päätettiin, että mennään vaan. Ja eikö siinä käynyt niin, että juuri joen ylityksessä alkoi vastaan tunkea iso traktori joku härveli perässään. Onneksi olimme Hopon kanssa edellä. Jouduin varmuuden vuoksi viittomaan traktorikuskille, että vauhdit alas. Hirviö pysähtyikin hetkeksi, mutta katsoi kai tilanteen niin rauhalliseksi, että alkoi kuitenkin hiipiä meitä kohti. Hopolle tapahtuma oli samantekevä, mutta Sellaa kyllä jännitti. Juuri kun traktori oli kohdalla se teki pari pientä etujalkapomppua, mutta sitten se oli siinä. Kehuttiin tammaa kovasti. Kunhan nyt vaan päästäisiin sen kanssa taas oikeasti liikkumaan, niin se voisi unohtaa nuo hölmöilyt, jotka jo kerran on saatu pois. Ja liikunta olisi siinäkin mielessä tärkeää, että tamma edelleen vaan lihoo ja lihoo. Nyt on laskettu heinän tarve jo varsin alhaiseksi, mutta kai sitä täytyy entisestään pudottaa. Kohta Selleri alkaa olla jo sairalloisen lihava ja liikuttamalla sen laihduttaminen veisi vuosia.
 |
Samaan aikaan toisaalla Kari sai Miran ja Tiinan seurakseen. Emma iski silmänsä Urhoon, mutta ei se silti valtavan rivakasti viitsinyt kinttujaan liikuttaa, sillä välimatka venähti heti kohtalaisen pitkäksi, kun Urho otti muutaman askeleen. Sillä on kyllä jalat kuin hirvellä. Pasi oli taas passissa ja tarjoili melassivettä. Urho ei ollut kovinkaan kiinnostunut, mutta vierailevat tähden tyhjensivät ämpärin halukkaasti. Myös tämä kolmikko valitsi samaisen metsäpätkän.
Kari ehti jo soitelle meille (tallipuhelimella tallipuhelimeen) kun olimme pikkutallin kohdalla. Loppumatkamme sujui leppoisasti. Tallilla oltiin kahden tunnin ja vartin taivalluksen jälkeen. Matkaa oli kertynyt 16,5 km. Tarjoilin hevosille melassivettä. Kannatuksen vuoksi ottivat muutaman huikan. Sella pääsi perspesuun. Alan olla aika kypsä siihen, että se pieree vettä. Paska on löysähköä, mutta vesi lentää. Nyt alkaa maa olla kova, joten ehkä se tonkiminen ainakin loppuu. Katsotaan sitten, miten edetään. Kun sain takajalat, hännän ja kriittisen alueen puhtaaksi ja lähdettiin viemään hevosia ulos, niin johan sitä paskavettä heti roiskusi.
Laittelin safkat ja astelin ulos ja autoon. Yritin soittaa Karille, mutta ei vastausta. Vähän huolestuneena soittelin Tiinalle. Muutama sananen ehdittiin vaihtaa, niin ukko harppoi tallista ulos. Olivat samalla askeleella menneet toisesta ovesta sisään, kun mä olin tullut ulos. Urholla oli matkaa taittunut 25 km ja aikaa kului 2:45. Äijä oli ihan tyytyväinen, joskin vähän hikinen, koska meillä oli oikeasti ihan liian vahva vaatetus parin pakkasasteen keliin. Mä lähdin kotiin sytyttelemään saunan pesään tulia ja Kari jäi vielä siivoilemaan tarhoja.
Kiva päivä ja Tanjan kanssa jo sovittiin, että tammikuussa tehdään samainen yhteislenkki ja vuoden päästä BCFR jälleen uudelleen. Toivottavasti silloin hevosia on mukana vieläkin enemmän.