Vanha kunnon Pöllis. Kiirettä taas heti aamusta asti ja tiukalla aikataululla edettiin. Urho ja Hopo pääsivät lenkille. Urho teki kaikki mahdolliset lisälenkit ja me Hopon kanssa oiottiin. Urho sai olla vetohevosena. Tosi kiva juttu on, että pojat tulevat erinomaisesti juttuun keskenään. Hopo on kai todennut, että uusi hevonen on täysin vaaraton. Siitä ei ole haastajaksi ja sen vuoksi ei tarvitse uhitella. Muutaman kerran Hopo on vähän luiminut ja uusi hevonen on oitis väistänyt, joten asetelma on selvä. Sulassa sovussa voidaan kulkea rinnatusten. Ihan häntään en Urhoa vielä laittaisi, mutta sekään paikka ei tunnu olevan uudelle hevoselle hengenvaarallinen.
Kun lenkki oli tehty, niin oli valtava hoppu kotiin siistiytymään. Kari oikein kävi suihkussa ja mä peittelin kustavilaiseen tyyliin hajuvedellä pahimman eau de tallipojan. Turunen astui ovesta sisälle siinä vaiheessa, kun Kari tuli ulos kylpyhuoneesta ja mä suin ripsiväriä ripsiin. Olimme kaikki hämmästyksessä, että Turtsa oli etuajassa. Grand Marinaan ehdittiin ihan minuutilleen ajoissa ja auto saatiin oven eteen. SRL:n lajiseminaari alkoi kolmen lajin yhteisellä mentaalivalmennusluennolla. Ihan hyvä luento. Ei mitään uutta auringon alla, mutta harvoinhan sitä on. Asiat ovat tuttuja, mutta ne pitäisi muistaa palautella mieliin aina, kun jotain on tekemässä. Hyvää herättelyä siis.
Kun yhteisen osan jälkeen pääsimme matkaratsastusasioihin, niin asiaa oli tietenkin valtavasti ja aikaa hyvin vähän. Kaiken lisäksi meillä oli kiire seuraavaan tapaamiseen. Fred kävi pitämässä aloituspuheenvuoron ja siitä olin aika hyvilläni. Ben toivotti meille myös hyvää jatkoa ja antoi jälleen kerran lupauksen, että kyllä hän joskus vielä matkaratsastuskilpailuihin osallistuu. Puheeksi tulivat myös yhteiskilpailut Savijärvellä. Yhdistetyt NBCH-kilpailut 2017 olisi mielestäni ihan ajattelemisen arvoinen juttu. Käytiin läpi edellisen vuoden tuloksia ja kilpailuja ja seuraavan vuoden suunnitelmia. Säännöt ovat jälleen tarkastettavana ja pientä muutosta on tulossa. Lähinnä pisteytykseen, palautumisaikoihin yms. Merkittävää on myös se, että kilpailuissa tulee jatkossa olla 1 tuomari 15 osallistujaa kohden. Nina kertoili alkavan kauden maajoukkuevalmennuksesta ja arvokisojen kvaalauksista. Kari on B-ryhmässä. Mielestäni Tanjan olisi kannattanut pyrkiä C-ryhmään. Suunnitellut valmennukset kuulostavat hyviltä ja toivottavasti saamme vähitellen maajoukkueen toimimaan joukkueena. Nythän se on ollut vain nippu yksittäisiä ratsastajia satunnaisine huoltajineen. Ei näin pojat, ei näin…. Jotenkin koen suunnatonta tuskaa siitä, että oma työni on ohjata, tukea ja valmentaa ja tässä isona osana on kehittää yhteisöllisyyttä ja ryhmäyttää erilaisia ryhmiä. Kuitenkaan tässä harrastustoiminnassa katselen vuodesta toiseen äärettömän huonosti yhteen pelaavaa porukkaa. On toraa ja eripuraa vaikka kaikkien tavoitteena on viedä lajia eteenpäin ja tehdä asiat niin hyvin kuin vain osaa ja samalla hakea hyviä suorituksia sekä menestystä. Yhteispelillä se olisi niin paljon helpompaa. Miksi yhteinen tavoite ja tahtotila ei riitä kannustamaan meitä tekemään asioita yhdessä?
Jouduimme lähtemään seminaarista pois ennen palkitsemisia, mutta mulla onneksi oli tiedossa palkittavat. Jokainen palkittu oli perustellusti palkintonsa ansainnut. Me paahdettiin baanaa kotiin parissakymmenessä minuutissa. Napsautin uunin päälle ja aloin sytytellä kynttilöitä, sillä vuorossa oli sitä peräänkuuluttamaani yhteisöllistä meininkiä. Oli aika vuotuisen Suonpään karonkan. Luottohuoltajat oli taas kutsuttu glögikattilan ääreen. Katseltiin videoita ja käytiin läpi kauden kisoja. Paljon on taas vuoden aikana tapahtunut. Mahtavia kokemuksia, elämyksiä ja muistoja. Meillä on mahtava porukka ympärillä ja emme ehkä riittävän usein muista kiittää juuri teitä, jotka olette mukana tukemassa ja auttamassa. Suuri kiitos! Olette upeita ihmisiä ja kanssanne näitä juttuja on mahtavaa tehdä. Viimeiset pari vuotta olisivat voineet olla todella ankeita sattuneesta syystä, mutta kummasti on vaan löytynyt tahoja, joiden kanssa tehdä yhteistyötä ja käydä paikoissa, jonne emme keskenämme olisi ikinä lähteneet ja tehdä asioita, joita emme kahdestaan varmasti olisi tehneet. Asianomaiset varmasti tunnistavat itsensä. Ei ole tapana ylisanoja käyttää, joten vaisua se hehkutus kaiketi arjessa on. Kiitollisia olemme kuitenkin kaikesta siitä hyvästä, mitä on kohdallemme osunut ja sitä on paljon. Sanon viikoittain opiskelijoillekin, että jonkin loppu on aina jonkun toisen asian alku. Niinhän se on tässäkin tilanteessa ollut.