Joensuun turnee 28.-29.11.09

Lauantaina lähtö on ennen kuutta ja auto täynnä MR-rekvisiittaa satuloista ratsastus-trikoisiin. Hyvissä ajoin saavuttiin majapaikkaan ja vähän ennen kahta valtasimme luentotilan tavaroinemme. Kahdelta saapui innokas ja tiedonhaluinen hevosväki paikalle ja pääsimme vauhtiin. Aika kului hyvässä seurassa kuin siivin ja keskustelu soljui vuorovaikutteisesti ihan äärestä laitaan, mutta pääasiassa pysyimme aiheessa. Neljä tuntia aikaa kului matkaratsastuksen ihmeellisessä maailmassa ja sitten väki kaikkosi kukin tahoilleen. Oma tulkintani oli, että paikallaolijat saivat, mitä tulivat hakemaan.

Kun puheet oli puhuttu, niin Terja ja Mari veivät meidät tutustuman Oiva Pölösen talliin. Hevosia oli joka lähtöön ja ensimmäistä kertaa näimme livenä falabella-minihevosen. Se oli kyllä hassu. Ei juurilaan Dottieta korkeampi, mutta himpun verran rotevampi. Ja sehän meinasi ottaa multa heti hatkat, kun menin karsinaan sitä ihmettelemään ja jätin oven auki. Itämaiden ihmeitä on toinen toistaan uljaampia. Moni tulee aika aliravittuna ja muutenkin meikäläisen mittapuun mukaan vähän rähjäisenä, mutta hyvällä ja säännöllisella hoidolla ne saadaan aika nopeasti myyntikuntoon. Ja talon isäntä on siitä metka tapaus, että ei ihan jokaiselle kysyjälle hevosta edes myy.

Tuvassa joimme teetä ja kahvia ja kyytipoikana tarjottiin isännän leipomia viinereitä. Keskustelu soljui mukavasti, mutta yllättäen isäntämme keksi kysyä, että olemmeko syöneet hevosta. Kerroimme, että meetwurstissa, mutta emme muuten. Siinä ei kauaa nikoteltu, kun kylmäkaapista haettiin etelän vieraille säilykepurkillinen ehtaa hevosen lihaa ja haarukat kouraan. Eihän siinä nyt auttanut muu, kuin rohkeasti tuikata lihamöykky suuhun ja pyöritellä sitä siellä. Kari kertoi myöhemmin, että laatta meinasi lähteä, mutta sai sen jotenkin estettyä. Itselläni ei ollut mitään ongelmaa, mutta se johtui aika pitkälle siitä, että uskoin meitä viilattavan linssiin. Muutama pala siinä vielä maisteltiin ja kummasteltiin makua. Sitten avattu purkki pistettiin meille evääksi ja toinen purkki vielä kotiin tuotavaksi.

Yläkerran myymäläpuoli jäi meiltä näkemättä, mutta toivottavasti pääsemme paikalle vielä toisenkin kerran ja silloin voidaan rauhassa laajentaa varustevalikoimaamme. Hevoskamaahan ei voi koskaan olla liikaa. Mielenkiintoinen kohtaaminen ja mielenkiintoinen, varmasti myös ristiriitainen mies. Jotenkin tuli mieleen Koit, johon tutustuimme Virossa kolmisen vuotta sitten.

Matkalla kohti majapaikkaa kävimme hakemassa paikallisesta pizzat. Tuokaan toimitus ei sujunut ilman yllätystä, sillä pizzan pyörittäjä halusikin ihan välttämättä näyttää meille kyyhkykokoelmansa. Pizzerian pihamaalla oli leikkimökin näköinen pieni tönö, joka osoittautuikin kyyhkyslakaksi. Mies on tuonut maahan kyyhkysiä Makedoniasta. Ne olivat todella hienoja ja värikkäitä. Päivisin kuulemma lentelevät kymmenien metrien korkeudessa ja yöksi hän komentaa ne pieneen majaan yöpymään. Siellä ne kököttivät omissa kolosissaan ja muutama kiisteli höyhenet pöllyten parhaasta paikasta. Kummastelimme ja ihastelimme lintukokoelmaa. Ihmisillä on erikoisia harrastuksia ja tuokin oli yksi niistä, eikä tosiaankaan huonoimmasta päästä.

Pizzojen parissa jatkoimme iltaa ja juttelimme Suorakkalaisten kanssa vielä puolilleöin, jonka jälkeen uni maistui makoisalta ja aamulla pistimme kimpsut nippuun ja lähdimme kotimatkalle ja tälläkin kertaa päätimme, että kyseisiin maisemiin palaamme vielä uudemmankin kerran joko hevosten kera, tai ilman. Jatko jäi siis auki, mutta sitä takuuvarmasti seuraa.