Oli sovittu, että noustaan ratsaille tyyliin kahdeksalta aamulla. Noh, noustiin oikestaan sängystä siihen aikaan. Tallilla oltiin ehkä yhdeksältä. Kun siinä saatin kuviot selviksi ja paineltiin Jopolla kaksi päällä laitumille ja suoriuduttiin sieltä takaisin tallin pihaan alkoi kello olla jo lähempänä kymmentä. Mulla oli liina kuuma. Tallissa oli ihanan viileää. Laitettiin urheasti hevosta valmiiksi. Sellan uudet tossukat kiiltelivät auringossa, kun lähdettiin Päivölän suuntaan lenkille.
Homma eteni ihan normaaliin tyyliin. Hopokin oli yllättävän reipas, vaikka arvelin lämmön olevan sille(kin) liikaa. Sella tepsutteli tyytyväisenä mukana uusissa tossuissaan. Sitä tossukoiden olemassaolo ei ainakaan haitannut. Kiusottelin Karia pitkin matkaa, että heiltä oli yksi tossu hukassa. Äijä oli harmistunut.
Päivölän jälkeen siirryttiin raviin. Homma rulasi. Mietittiin, että me voisimme kääntyä ladon jälkeen takaisin ja Sella tekisi kahden kilsan lisälenkin laukoilla. Siinä pätkällä arvatenkin tossut saataisiin koeajettua riittävällä tavalla. Jos tämän lenkin pysyisivät kintuissa kiinni, niin ehkä minäkin voisia alkaa uskoa, että ne toimisivat myös kisatilanteessa. Tai ehkä en kerrasta usko. Tarvittaisiin vielä koeponnistus myös sateessa ja kurassa ja liejussa.
Lähdettiin Hopon kanssa löntystelemään takaisin päin. Muutaman kerran se huikkasi Sellalle perään ja tamma oli vastannut. Katselin, miten Sella lähti laukkaamaan. Mitään ei lentänyt kaaressa peltoon. Kun seuraavan kerran vilkaisin olkani yli, niin näin, että olivat juuri tiukassa 90 asteen mutkassa…. ja äijä jalkautuneena. Hymyilin itsekseni ja totesin Hopolle, että Sella se ei petä koskaan. Ja näinhän siinä oli taas käynyt, että täydestä laukasta kiivas ja kipakka nelipistejarrutus, siitä takajalkojen varassa 180-asteen käännös, jonka aikana ratsastaja jatkaa auttamattomasti liikettä alkuperäiseen suuntaan. Täyspudotus, mutta tiukka ote ohjissa pysyi ja sen suurempaa ohjelmaa ei tullut esitettyä.
Ylös kömpiessä äijä ehti vielä todeta, että neljä tossua oli edelleen kintuissaan. Hyvillä mielin hyppäsi selkään ja jatkoi laukoilla matkaa. Tamma jatkoi kuuliaisesti ja nätisti menoa. Noin puolentoista kilsan jälkeen Sella teki suoralla omin avuin laukanvaihdon. Kari hetken mietti, että mikähän toi oli, mutta koska muuta mukinaa ei tullut, niin jatkoivat matkaansa. Jo kohta olivatkin taas mun näkopiirissä ja katselin, että kivasti tulivat ihan kotrolloituna, joskin rennosti ja innokkaasti. Hopo nappaili villiyrttejä pientareelta ja kohta olivatki taas porukoissa.
Kari ehti muutamalla sanalla kehuskella tossuja ja hevosta, kunnes astelivat meistä ohi ja tarkensin katsettani vasempaan takaseen. Olin sanomassa, että tossun lenksu on jotenkin kierähtänäyt oudosti ja samalla totesin, että eihän siinä mitään tossua enää ollut, pelkkä nilkkarengas. Ja voi sitä sadattelun määrää.
Köpöteltiin kotiin ja saatiin siinä vielä matkalla jotain säpätystä siitä, että olimma ratsastaneet tien väärässä kohtaa. Voi että mua aina korpeaa tuollainen turhanpäiväinen naputus. Tiet ovat kivikovat, joten se on aivan samantekevää, missä kohtaa siinä ratsastaa. Se on selvä, että renkaiten ajouria pyritään aina välttämään, mutta jos hetkellisen kulkee tien reunassa, niin jo joku jaksaa vaivautua huutelemaan. En voi käsittää. Mutta nöyrästi kuunneltiin säksätys ja jatkettiin matkaa.
Purettiin hevoset ja jätettiin ne tallin pihaan. Sellan töppöset olivat kyllä todella napakasti paikoillaan, paitsi se yksi, kadonnut kappale. Kari hyppäsi Rangeriin ja lähti etsimään tossukkaa. Kaksikko nyhti hetken ruohoa ja sitten Hopo tuli jonottamaan tallin ovelle. Avasin oven ja se paineli karsinaansa. Sella yritti tunkea perässä, mutta päättikin sitten kävellä tallin läpi pihattoon. Siinä vaiheessa Hopokin päätti siirtyä pihattoon. Hetken päästä se jonotti taas tallin ovella, mutta hetken päästä pakitti kuitenkin käytävältä takaisin pihaan. Kun se kolmanne kerran kyseli sisälle, niin se asteli karsinaansa ja Sella omaansa. Jäivät karsinoihin nukkumaan.
Kari oli löytänyt tossun puolikkaan noin kilsan päässä siitä, missä oli pudonnut selästä. Eli siinä se oli hajonnut, mutta pysynyt vielä kilsan verran kyydissä ja siitä puolen kilsan päässä Sella oli vaihtanut laukkaa, kun joku kova oli varmaankin osunut kavion pohjaan. Tossu oli ollut keskellä tietä. Ruuvit olivat antautuneet. Toinen niistä löytyi, toinen ei.
Kun äijä saapui tallille, niin otettiin hevoset yksi kerrallaan pesuun. Hopo sai perusteellisen pesun. Se olisi pitänyt pestä kunnolla jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei ikinä. Sellalle oli ostanut uutta Effolin shampoota ja se toimikin hyvin, vaikka hetken kuvittelin lopputuloksen laikukkaaksi. Teki valkoisesta valkoisemman. Ilo oli kuitenkin tälläkin kertaa lyhytkestoinen, sillä tamma piehtaroi intohimoisesti useampaan kertaan, kun taas pääsivät pihalle.
Pistettiin tallissa paikat kuntoon ja myrkytettiin hevoset. Taluteltiin ne tallille ja katseltiin vielä hetki niiden touhuja. Sitten polkaistiin taas kaksi päällä omalle tallille ja kiirehdittiin kotiin laatimaan rekkulaa kuvien kera. Oli miten oli, niin kyllä tossukan pitää enemmän kestää kuin yhden käyttökerran verran. Kari arvelee kyseessä olleen maanantaikappaleen. Mä en tiedä, mitä ajattelen, mutta en sen optimistisemmin asiaan suhtaudu kuin tähänkään asti. Kohtahan meillä on Urhokin kengätön ja jos en niin vankasti olisi laittanut vastaan, niin Hopohan olisi ollut kengätön jo vuosia. Nyt sitten vaan odotellaan, mitä myyjä tai valmistaja vastaavat.