Voi Eino, mikä päivä. Yöllä jo tuuli repi kattopeltejä pitkin rannikkoa ja oman osamme toki saimme. Kari piti kiinni suunnitelmasta ja ajeli tallille jo seitsemältä. Juuri kun oli nousemassa ratsaille, niin vessan ovi alkoi puuskassa kolkata ja Urho vähän teputti etuosallaan siihen malliin, että kaikki ei ihan ollut mieluista. Siitä vaan päättivät kuitenkin lähteä matkaan. Siellä ja täällä oli tunnistamattomia ja tunnistettavia lentäviä esineitä. Pressut ja muovit luonnollisesti lehahtelivat ja läpättivät, mutta aivan uskomattoman rauhallisesti hevonen otti vastaan kohtaamansa haasteet. Erityisesti hämmentää se, että hevonen on ollut meillä vasta niin vähän aikaa jo on jo niin luottavainen, että menee ratsastajansa kanssa läpi todella pahojen paikkojen. Se on mutkaton kaveri. Kari taas kehui ja ylisti hevosta, kun ennätti kotiin. Se oli vielä jotenkin tosi liikkiksenä hakenut Karista turvaa, kun palaili lenkin jälkeen takaisin tarhaan ja tuuli oikein tuiversi ja tarhanaapurit pistelivät menemään. Urho otti pari askelta ja kurvasi sitten kiireesti äijän viereen suojaan.
Kari kävi kotona äkkiä suihkussa ja sitten lähdettiinkin jo lentokentän suuntaan. Sieltä ajelin tallille esittelemään hevosia parille potentiaaliselle apuliikuttajalle. Vähän mietin, että mitähän on esiteltävänä, kun tuuli tuntui nappaavan jopa pienen pösön lennätettäväkseen. Urho siellä hirnui tervetuliaisiksi ja Sellakin antoi pienen hörähdyksen. Urholla oli tosiaan vähän virkeitä tarhanaapureita, mutta kohtalaisen kesysti se otti puuskat. Hopon ja Sellan tarha taisi olla kaikista suojaisimmassa paikassa ja niitä ei tuuli tuntunut juurikaan haittaavan. Otettiin hevoset sisälle ja aloin odotella Melliä, jonka kanssa olikin jo alustavasti sovittu, että hän jää ehkä Sellan kanssa kentälle. Laiteltiin Mellin kanssa hevoset valmiiksi. Sella pääsi peppupesuun ja näytti todella huonoa naamaa, kun tarjolla oli vain ja ainoastaan kylmää vettä. Ei sopinut prinsessan pirtaan, että hanuria lutrataan kylmällä vedellä.
Kierrettiin Hoponkin kanssa muutama kiekka kentällä ja sitten lähdettiin maastoon. Sella jäi Tuulin kanssa kentälle. Niinhän siinä kävi, että puuskat olivat tammalle liikaa ja kun Hopokin oli poissa, niin alkoi hörhöilemään. Järkipäätöksenä Melli teki vain pienen liikutuksen ja jätti Sessukan talliin odottamaan Hopoa. Me kierrettiin minipöllis. Tuuli tosiaan pisti kaiken mahdollisen lentämään ja lepattamaan. Metsässä ei tuullut niin paljoa, mutta humina oli huimaava, kun puiden latvukset heiluivat. Puita oli kaatunut ja oksia putoillut kulkureitille. Mulla oli oikein puhelinkin mukana varmuuden vuoksi. jossain vaiheessa ajatelin, että voisin napata muutaman kuvan, mutta tarkemmin harkittuna idea ei ollut hyvä, sillä ohjat oli kuitenkin syytä pitää kädessä. Ei tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, että yhtään ulkoilijaa tai pihatyöntekijää ei nähty. Teemaan sopi, että nähtiin kuitenkin oranssipukuiset sähkömiehet töissään huudattamassa moottorisahaa ja nostamassa sähköjohtoja maasta. Yhden pihamaallaan ihmettelevän isännän näin ja kyselin, ovatko sähköt poikki. Isäntä kertoi, että ovat olleet jo monta tuntia. Jännä juttu kuitenkin, että lähes vieressä olevalla tallilla sähköt kuitenkin toimivat, kun pääsi sinne.
Tallilla oli vähän huolestunut tunnelma, sillä ähkyoireita oli ilmoilla. Vein hevoset tarhaan ja kävin tutkailemassa potilasta. Mitäpäs siitä, porukalla struutattiin kiparia ja parafiiniöljyä kitaan. Jälleen kerran potilas ei osannut arvostaa sen eteen tehtyjä ponnistuksia, vaan pyrki sylkemään suustaan kaiken pois, mitä sinne laitettiin. Vaikka päätä pidettiin varsin pitkään ylhäällä, niin tyyppi panttasi litkuja kidassaan niin pitkään kuin vain kykeni. Huomiotakki oli kyllästetty öljyllä ja pääsikin heti pesukoneeseen, kun palailin kotiin. Mun olikin pakko poistua paikalta, sillä D odotti jo kotona lenkitystä. Myöhemmin sain kuitenkin tallilta tiedon, että tilanne oli menossa parempaan suuntaan ja lekuri oli käynyt. Voi että noi on ikäviä juttuja!