Tällä viikolla olen monena päivänä työmatkoilla nähnyt marraskuisella taivaalla aika erikoisen ilmiön, sateenkaaren. Näyttävät hienoilta tummia talvisia sadepilviä vasten. Tänäänkin pilvet vähän rakoilivat ja ajoittain paistoi aurinko. Siitä ei kuitenkaan päästy nauttimaan, sillä tallille ehdittiin vasta taas hämärän jo hiipiessä päälle. Kahdella autolla mentiin. Kari otti puolen tunnin varaslähdön ja siivosi tarhat, ennen kuin ennätin paikalle. Oli hakenut kaksi ekaa hevosta jo sisälle, joten päästiin aika nopeasti ratsaille. Kenttä ei ollut ihan siinä kunnossa, kuin olin toivonut, sillä edellisen yön oli satanut taas kaatamalla. Olin nimittäin asetellut sellaisia ehtoja, että menen uuden hevosen selkään sellaisella kerralla, kun kenttä on kuivahko. Ihan vaan sen takia, että jos mätkähdän sieltä alas, niin en ole yltä päältä kurassa.
Hopon kanssa touhuiltiin ensin puolisen tuntia. Taivuttelin sitä ja kuulostelin muutenkin, että asiat ovat niin kuin pitää. Hyvinhän meillä paapan kanssa yhteispeli toimii. Pianhan sitä on 10 vuotta jo treenailtu. Ravailtiin ihan muutama suora, sillä en viitsinyt sitäkään märässä ja vähän epäluotettavalla alustalla juoksuttaa. Kari touhuili uuden hevosen kanssa samoja juttuja. Sitten hypättiin selästä alas. Kari kiipesi vielä uudelleen selkään ja teki yhden kunniakierroksen. Sinä aikana olin jo ehtinyt kuoria Hopon varusteista ja viedä Sellan seuraksi tarhaan.
Jännitti kyllä jonkin verta pyrkiä uudenhevosen selkään. Olin juuri kuullut, miten entisen työkaverin tyttären hevonen oli kavahtanut pystyyn ja tapahtumaketjun tuloksena tytöltä murtui lonkka ja 5 nikamaa. Ei oikein houkuttaisi. Yritin hengitellä rauhassa. Kari toi hevosen viereen, piti jalustimesta kiinni ja kolmosella mentiin. Humps!
 |
Hevonen ei reagoinut mitenkään ja seisoi ihan nätisti paikallaan. Lähdettiin liikkeelle ja heti sain todeta, että puheet suuresta liikkeestä olivat ylimitoitetut. Hopolla on iso liike, uudella hevosella ei. Tosin, ei se liike yhtä tikittäväkään ole, kuin Sellalla, vaan sekin on siltä ja väliltä. UH on toistaiseksi jokaisella mittarilla mitattuna kahden vanhan välistä. Käynnissä tahti on yhtä nopea, kuin Sellalla ja askel lähes yhtä pitkä kuin Hopolla. Kyllä saa ranka lisää liikkuvuutta, kun tuolla alkaa käyntilenkkejä tehdä. Mä en kyllä oikein innostunut ”dr albanin” kuolaimettomasta suitsisysteemistä. Mun päässä luotto tulee siitä, että suussa on rautaa tai ehkä tosiaan 10 vuoden yteisestä taipaleesta. Totesin, että todella paljon vaadin tunteja UH:n satulassa ennen kuin maastoon lähtisin niiden mitättömien narujen kanssa viilettämään. Muutenkin vaatii nyt aika paljon työtä kentällä, että suhtautuisin hevoseen ja niihin naruihin luottavaisesti. Ravi tuntui hakkaavalta ja kostean kentän vuoksi en paljoa ravaillut. Ei tuntunut hyvältä. Täytyy äijää kyllä hitusen kunnioittaa, että lähti noin vain tuollakin pelillä suoraan starttiviivalle. Varmasti on ollut erittäin antoisaa pari vuotta ratsastaa ja kilpailla mitä erilaisemmilla otuksilla. Tämä oli sitten vaan yksi joukon jatkona.
Puolisen tuntia taivuttelin Urhoa ja haettiin yhteistä säveltä, vähän rentouduttiin molemmat ja homma tuntui jossain vaiheessa jopa aika mukavalta. Kari haki Sellan, joka pääsi myös kentälle pyörimään hetkeksi. Mun mielestä uuden hevosen takapään liikkeessä on jotain pientä huomautettavaa ja hieroja saa varmaankin tulla lähiviikkoina paikalle. Samalla saanee hieroa koko kolmikon ja ei tekisi hieronta pahaa meille ihmisillekään. Mullakin on kaatumisen jälkeen vielä paikat jumissa ja niin saattaa Urhollakin olla, kun pyllähti viikko sitten lastauksessa ja sen päälle pistettiin kipittämään varsin reippaasti 22 km.
Kun oli aika tulla alas ratsailta, niin mua alkoi taas jostain syystä jännittää. Hengittelin hetken jalkoja heilutellen. Lopulta pongasin itseni alas ja maa tuli varsin nopeasti vastaan. Sellainen 5 cm on Hopolla ainakin enemmän korkeutta, joten lihasmuistiin tallentunut pudotus on suurempi, kuin Urhon selästä tullessa. Hevonen seisoi siististi paikallaan, niin kuin sen tietenkin kuuluukin seistä, mutta jostain syystä suhtaudun siihen snadisti epäluuloisesti. Onko sitten sitä itsesuojeluvaistoa, vai mitä? Mukava kaverihan se on ja lempeästi tuuppi mua, kun riisuin varusteita pois. Vein senkin vielä tarhaan ja pian oli Karikin valmis lopettamaan Sellan kanssa.
Kari kävi vielä siivoamassa kentältä parit paskat ja mä virittelin sapuskat. Vieläkään ei olla saatu laskuriin naputeltua arvoja, että saataisiin ruokinta ihan kohdilleen. Uskon, että heinää saa vähentää, sillä vanhat hevoset ovat paksuja ja uudenkaan ei tarvitsisi yhtään pyöristyä, ehkä vähän solakoitua ja tallin heinä on todella ravinteikasta analyysin mukaan. Mennään nyt mutulla, kunnes saadaan katsottua arvot kohdilleen. Eivät ainakaan nälkään kuole.