Aamulla kiirehdin taas tallille helteen saattelemana. Ehdin tehdä aamutoimet ja istahtaa Kyliksen lihapiirakan kanssa alas, niin Melli ilmaantui paikalle. Sella pääsi harjaukseen ja sai satulan selkäänsä. Ratsukko siirtyi kentälle kärpäsiä ja paarmoja uhmaten. Mä siivoilin vähän tarhoja hien virratessa. Ilma oli todella seisova ja painostava. Melli ja Sella työskentelivät kentällä noin tunnin ja pääsivät ansaitusti suihkuun. Sella kävi nopeasti piehtaroimassa ja sen jälkeen koko kolmikko siirtyi talliin. Ihmettelimme pellolla liikkuvaa sakkia ja pienen jututuksen jälkeen selvisi, että ELY-keskuksen väki oli tarkastuskäynnillään. Laitoimme tallin säppiin, sanoimme hevosille heipat ja poistuimme Mellin kanssa paikalta.
Kotona ehdin muutaman tunnin nauttia ihanasta kesästä, kun Kari kotiutui ja lähdimme takaisin tallille. Kari lähti Urhon kanssa lenkille uusilla töppösillä. Ohjelmaa oli melkoisesti tarjolla, sillä Päivölässä treenattiin. Varmaan ihan viimeisiä läpivetoja, sillä ensi-ilta on perjantaina. Kattilan kannet lentelivät peltoon, Nuolikärppä sinkoili sinne ja tänne ja meteli oli melkoinen. Tämä kaikki oli Urhollo aika lailla liikaa. Se hyppi ja pomppi ja kertakaikkiaan kieltäytyi menemästä mitään reittiä pitkin alueen läpi. Kari joutui jalkautumaan! Muutaman metrin jälkeen tilanne laukesi, ratsastaja nousi selkään ja homma jatkui. Samalla tossut tuli testattua. Pysyivät kyydissä mukana. Muuten lenkillä ei ollut mitään ihmellistä. Urho oli virtava ja meno päällä ja askel lennokas. Tuntuisi, että tossut sopivat sen olemukseen hyvin. Äijä tyytyväinen.
Saapuivat tallille, huuhtaistiin ja sumutettiin ukkeli ja Kari lähti viemään sitä takaisin laitumelle. Ja sitten alkoi draama! Mä lähdin putsaamaan Urhon kamoja. Hopo ja Sella partioivat tallin takana ja Sella huuteli paikalta poistuvat Urhon perään. Ajattelin, että vaihdankin kengät ja otan hanskat valmiiksi, jotta olen heti valmiina, kun Kari tulee takaisin. Olin juuri astumassa ulos, kun kuulin Hopon hirnuvat kiivaasti ja ehdin ihmetellä, että mikähän siellä on menossa. Kun kävelin tallin nurkalle, niin Hoposta näkyi enää pyöreä takapuoli, kun se kurvasi portista ulos. Nopea silmäys tarha-alueelle ja totesin, että Sellaa ei enää tontilla näy. Eli ei auttanut muu kuin pistää juoksuksi.
Ukson hyvään onneeni, mutta kyllä kauhu vähän mieleen hiipi. Kuulostelin, liikkuiko isolla tiellä rekkoja. Hevosia ei enää näkynyt, mutta arvelin, että kuulen kyllä jarrujen kirskuntaa ja tömähdyksen, jos osumia tulee. Ei kuulunut. Kun pääsin itse asfaltille, niin suurin paniikki helpotti. Kysyin talon pihassa suu auki seisovalta ruohonleikkaajalta, että menikö tästä kaksi hevosta ohi. Vastaus oli, että meni ja lujaa.
Kari oli juuri saanut Urhon lankoihin, kun ympäri käännyttyään näki, että Sella pelmahti pellolle muovituskoneen vierestä ja 30 sekkaa myöhemmin samasta lävestä singahti Hopo! Siinä vaiheessa äijä tietenkin arveli, että muija makaa sitten taas tantereessa taju kankaalla. Muutaman kunniakierroksen jälkeen hevoset antoivat kiinni ja Ilmon kanssa veivät ne laidunlohkolle, jossa alkoivat tyytyväisinä mussuttaa ruohoa.
Muutama pyöräilijä oli siirtynyt tien viereen seuraulemaan tilannetta, kun saavuin paikalle. Kyselivät, että tunnenko mä niitä hevosia. Totesin, että tunnen toki. Ihmettelivät vielä, että missä niiden niin kuin pitäisi olla. Vastasin, että just tuolla, missä ne nyt ovat, mutta tarkoitus ei oikeastaan ollut, että tulisivat sinne omin päin. Siinä vaiheessa jo arvasinkin, että tulen saamaan aika tylyn vastaanoton. Lompsin laitumelle kuulemaan kunniani. Tosin, mielestäni kyseessä oli kommunikaatiokatkos. Kari oletti, että laitan portin hänen jäljestään kiinni. Ihan yhtä hyvin hän toki olisi voinut sen itsekin laittaa. Enkä muutenkaan ymmärrä sitä, että aina pitää löytyä syyllinen ja hänen mielellään kivittää. Toki se helpottaa muide oloa. Tässä nyt kuitenkin kävi onnekkaasti, joten kun asiaa on hetken märehtinyt, niin se täytyy vaan sivuuttaa ja miettiä, että jatkossa ne portit oikeasti ovat kiinni. On hyvä ja toimiva juttu, että meillä on portteja ja veräjiä vähän joka suuntaan. Helpottaa elämää ja helpottaa tarhojen monikäyttöisyyttä, mutta aina vaanii tuo vaara, että jossain on langat auki. Jos olisi yksi reitti ulos ja yksi sisälle, niin suuremmalla todennäköisyydellä se olisi aina kiinni.
Katsottiin vielä karkulaisten kaviot. Ei mitään vaurioita, joten todellakin päästiin pelästyksellä. Aika hiljaista oli kotimatkalla ja yöllä en saanut oikein unta. Kun sain, niin näin unta, että Erika irtisanoi meidän laidunsopparin, koska meillä on mahdottomia hevosia. Olin ihan hiessä, kun heräsin.
Liesjärven kisat lähestyvät. Näyttäisi siltä, että kisaajia on aika mukavasti. On taas paljon asioita, jotka mietityttävät tässä vaiheessa ennen kisaa. Niin kuin aina. Paljon pitäisi tehdä ja erilaisiin kompromisseihin pyrkiä. Vaikka tuollakin on kisoja pidetty iät ja ajat, niin aina voi jotain muuttaa ja tehdä ehkä vähän paremmin. Pohjat aavistuksen mietityttävät. Toivottavasti myös nopeusluokka pystyy etenemään haluamaansa tahtiin. Tuomarina kannan tämän tyyppisistä asioista kovasti huolta jo monta viikkoa ennen kisaa ja haluan olla tiiviisti mukana suunnittelussa. Kukin tekee nämäkin hommat tyylillään ja oma tyylin on olla mahdollisimman paljon mukana ja vaikuttaa asioihin jo ennen kisapäivää. Silloin pystyy enää tosi vähän muuttamaan mitään, jos tuomarina näyttäisi siltä, että muutosta tarvittaisiin. Jos sääkin vielä suosii, niin hienot kisat meillä on edessä!