Helleaalto on edelleen ilonamme, vaikka kovin terä on jo taittunut ja ei käy kiistäminen, että syksyä kohti mennään. Aamusella ajelin tallille, sillä odotettavissa oli kuivikekuorma. En muuten ole mikään keräilijäpersoona, enkä varaudu talveen pakastamalla, hilloamalla tai muutenkaan säilömässä, mutta hevosenpito vaatii myös talveen valmistautumista. Ikään kuin on kesä rakennettu pesää, kerätty suojaan ruokaa ja juomaa ja muuta tarpeellista. Viimeinen piirto on kuivikekuorma. Viime vuonna seuraukset olivat aika kalsat, kun rahtari kaatoi puun autoni päälle. Tästä syystä olinkin ilmoittanut, että tällä kertaa en aio olla autoineni paikalla. Näin ollen, aamusella availin portit ja raijasin traikkua vähän kaemmas, että varmasti on tilaa. Ihan varmuuden vuoksi siirsin puihakalusteet syrjään ja retuutin jopa selkäännousujakkaran kaemmas. Lopuksi otin yleissilmäyksen ja totesin, että kumma on, jos johonkin tälläkin kertaa osuu. Lisäksi mielessäni hahmotin selvästi, mihin kohtaan kuorma tulee jättää, jos ei sitä halua puhelimitse varmistaa. Tyytyväisenä siirryin laitumille hevosia tervehtimään.
Kolmikko torkkui alkavassa auringonpaisteessa ihan laidunalueen etuosassa. Nappasin harjan ja muutaman herkkupapanan ja harpoin mukaan porukoihin. Olivat taas leppoisalla tuulella kaikki. Kovasti oli piehtaroitu ja harjattavaa riitti. Erika ehti jo kertomaan, että oli Urhon edellisenä päivänä harjannut, koska se oli niin paksun kuorrutuksen peittämänä. Harjattavaa siinä oli nytkin. Lisäksi sitä oliu purtu ryntäisiin. En ottanut hammasvalosta, mutta epäilen kuitenkin Sellaa. Lisäksi sillä oli ampiaisen pisto persauksissa. Itseäni pisti pari päivää aikaisemmin heinäpellolla amppari ja seuraavana päivänä toinen. Paukama oli Urholla oikeastaan ihan samanlainen. Reppana. Olikohan mennyt makoilemaan ampparin päälle. Ampiaiset ovat kuulemma nyt ärhäkällä tuulella ja sen tosiaan huomaa!
Hevosten seurassa vierähti melkein tunti. Sitten Hopo kyllästyi ja lähti paimentamaan laumaansa vähän kauemmas. Annoin sille vielä porkkanaan piilotetun lääkepillerin. Katselin vielä hetken niiden toimia. Lääniä on melkoisesti ja kun elokuulle mennään, niin tila vaan lisääntyy. Tatankan piti tulla nyt viikonloppuna jo Ridasjärvelle, mutta päätettiin vielä kerran siirtää päivää. Eiköhän parin viikon päästä pirpana ole joukon jatkona.
Ajelin kotiin ja jynssäsin vähän tallikamoja puhtaaksi. Aurinko kuivaa sen minkä kuivaa ja yöksi kannan saunaan. Kari kotiutui ajallaan ja siitä lähdettiin vähitellen takaisin tallille. Sinne oli ilmestynyt kolme tonnia kuiviketta. Viime vuoden käytimme olkipellettiä ja olinkin siihen varsin tyytyväinen. Tällä kertaa Kari tilasi murskattua olkipellettiä. Olen vähän skeptinen asian suhteen. Huokailin komen lavallisen äärellä, kun Töppärät ajoivat pihaan. Olivat kesälomareissullaan ja sain yhden ompeleen toimitettuna suoraan käteen. Se on hienoa, että joillan on taito näpeissä ja vielä intoa askarrella kaikenlaista. Eikä siinä kaikki, Kari sai hoidettua tilanteen siihen, että vieraat alkoivat avustaa kantohommissa. Näin ollen mä pääsin erittäin vähällä ja saatiin kuivikkeet suojaan. Olin kyllä aika kauhuissani, että Kari pisti satunnaiset vieraat hommiin, mutta Karin mielestä siinä nyt ei ollut mitään ihmeellistä. Ei kai sitten. Palailtiin kotiin ja altaan kautta nukkumaan. Talvi saa tallille nyt vaikka tulla. Olemme valmiina. Toivon kyllä, että laidunkauttakin kestäisi vielä ainkin kuukauden verran, mutta valmiina nyt kuitenkin ollaan.