Laitumella lauhkea tunnelma. Pitkin päivää tihkui väliaikatietoja. Urhon suhteen tilanne alkaa normalisoitua. Illalla söivät jo samalta kasalta. Ennätettiin itsekin hevosia tervehtimään. Pitkän kaavan kautta harjailua rapsuttelua ja ötökkämyrkyn sumuttelua. Mulla oli tosi hyvä mieli, kun palailtiin takaisin kotiin.
Toista viikkoa on seurailtu enemmän tai vähemmän aktiivsesti Rion kisoja. Urheilu on toki viihdyttävää, mutta mua luonnollisesti kisat kiinnostavat senkin takia, että niihin kiteytyy myös henkisen valmennuksen merkitys. On helppa ylenkatsoa henkistä valmennusta, pohdiskelua, analysointia ja psyykkaamista ja keskittyä pelkästään fyysiseen harjoitteluun. Nyt kun noita kisoja on katsonut, niin kyllä moni mitali jaetaan henkisen vahvuuden perusteella. Taistelulajit tai vastaavat eivät itsessään kiinnosta mua pätkääkään, mutta tänään oli vuorossa ennakolta odotetut naisten nyrkkeily ja naisten paini. Näissä urheilijoissa oli jo alkujaan havaittavissa suunnaton halu menestyä ja ennen kaikkea voittaa. Kuitenkin, kaikki ei ihan mennyt toiveiden ja odotusten mukaan. Oliko kyse sitten henkisestä puolesta, teknisestä puolesta tai fyysisestä puolesta, niin pettymys oli valtaisa. Niin karua katsottavaa kuin epäonnistumisen hetket ja jälkipuinti onkin, niin olen vahvasti sitä mieltä, että suuren voittajat voimistuvat väkevistä vastoinkäymisistä. Ei ole sellaista huippu-urheilijaa, joka ei olisi monen monta kertaa noussut syvältä suosta. Sitä on vaan purtava hampaat yhteen ja rämmittävä ylös, jos jotain haluaa saavuttaa. Harrastelija voi tympääntyä ja vaihtaa lajia toiseen ja sekin on ihan ok. Mutta jos voittoa oikeasti tavoittelee, niin menestyksen eteen on uhrattava mielettömästi rahaa, aikaa ja kaikkia saatavilla olevia resuja. Isoista tai pienistä vastoikäymisistä täytyy ottaa opiksi, mutta ne pitää sivuuttaa ja jättää taakse mahdollisimman nopeasti. Eteenpäin, aina eteenpäin ja jätetään huonot jutut kyydistä ja otetaan hyvät jutut mukaan. Niin se menee. Suomalaisella sisulla ja sitä sisua näyttivät Mira Potkonen ja Petra Olli. Arvostan. Ei vinguta ja valiteta ja syytellä muita, vaan otetaan vastuu omasta tekemisestä, tehdään töitä ja ei tosiaankaan anneta periksi. Ja kun epäonnistumisia tulee, niin kuin tulee, kun tavoitteet on oikeasti asetettu, niin ne otetaan vastaan, kärsitään ja kärvistellään, itketään ja parutaan ja kirotaan ja sitten kootaan palaset ja rakennetaan jotain entistä vahvempaa. Myös herkkä ihminen voi olla äärettömän vahva, joten en vahvuudella tarkoita mitään tunteettomuutta, vaan tasapainoista ja itseensä luottavaa persoonaa. Voi itkeä voi näyttää tunteita, voi pahoittaa mielensä, mutta tavoitteiden suhteen ei periksi anneta. Mahtavia voimanaisi nuo edellä mainitut. Voimakkaita kaikilla mittareilla mitattuna.