Kaunis elokuinen päivä. Ja kuten niin moneen kertaan on todettu, on perjantai mielestäni viikonpäivistä paras. Työpäiväkin oli hektisyydestään huolimatta monen asian suhteen toiveikas, joten iloisin mielin suuntasin töypäivän jälkeen tallille. Kari ahersi asiakkaan ongelmien parissa.
Vein kotipuun omppuja tuliaisiksi. Tatanka ei ymmärrä omenoiden päälle, vaikka purin niitä omassa suussani pienen pieniksi palasiksi. TÄmähän sopi Urholle, sillä se sai sitten enemmän. Hopolle ja Sellalle kylvin omppuja heittelemällä pitkin laidunta. Saavat sitten iloisia yllätyksi satunnaisesti.
Erika tuli paikalle ja ehdotin, että siirretään Urho ja Tatanka uudelle lohkolle, joka olisi lähempänä Hopoa ja Sellaa. Tuumasta toimeen. Portin edessä oli laaja, mutta matala lätäkkö. Urhokin mietti hetken, mutta asteli yli. Tatanka mietti hetken, mutta totesi että no can do. En jäänyt asiaa miettimään, kierrettiin lätäkkö. Tässä löytyi uusi kohde koulutettavaksi, mutta juuri nyt ei ollut koulutussesion aika.
Kuja uudelle lohkolle oli jännittävä. Molemmin puolin oli hevosia, jotka tietenkin uteliaina tulivat katsomaan tulokkaita. Tatankaa jännitti kovasti. Muutaman kerran se ehdotti, että lähtee lipettiin, mutta pysyi kontrollissa, vaikka lankojen takana hevoset vähän spurttailivatkin.
Kun päästiin uudelle laidunlohkolle, niin kaverukset ottivat muutaman juoksuaskeleen, mutta sitten sopivan pitkäksi ja herkulliseksi kasvanut laidunnurmi vei voiton. Turvat iskeytyivät maahan ja mutustus saattoi alkaa. Hopo ja Sella ryhmittäytyivät lankojen toiselle puolelle laiduntamaan. Urhokin oli tyytyväinen, kun pääsi lähemmäs omaa laumaansa. Laitoin Karille pari kuvaa tilanteen kehittymisestä. Istuskelin laitumen äärellä ja seurailin tilannetta. Rauhallista. Puoli yhdeksältä lähdin ajelemaan kotiin ja pääsinkin suoraan valmiiseen päivällispöytään.