Kari hoiteli aamutallin. Normimeininki. Puolen päivän jälkeen suunnattiin tallille toisen kerran. Hopo pääsi taas pihanhoitohommiin, kari puuhailia omiaan ja mä pistin ihan demomielessä pienen roskakasan palamaan. Notski alkaa olla niin tuttu juttu, että kukaan ei reagoinut siihen oikeastaan mitenkään. Hopokin nappaili tuoretta ihan mun leirinuotion vierestä. Sitä ei olisi lepattavat liekit voineet vähempää kiinnostaa.
Tatanka otettiin kaviohuoltoon. Homma ei olut ihan loppuun asti suunniteltu, eikä se myöskään sujunut kamalan hyvin. Mun makuun Kari eteni liian nopealla tahdilla ja varsa sai huilitaukoja liian vähän. Riehumiseksihan se meni. Otettiin Hopo talliin kaveriksi, mutte eipä se paljoa tilannetta helpottanut. Pikku-tamma jopa paukautti takasella Hopon karsinan seinään, kun paappa vähän tökki sitä operaation aikana. Johtopäätöksenä oli, että täytyy alkaa ottaa raspauksia vähän useamman. Oikeastaan viikottain tai vähintään kahden viikon välein.
Kaviohuollon jälkeen alettiin laitella Hopoa ja Sellaa ratsastuskuntoon. Maajussilta on saatu lupa, että takapellot ovat taas ratsastuskäytössä. Se on kyllä merkittävä etu. Varsinkin, kun reunoja pitkin kiertämällä saa hyvän 2 km lenkin. Aurinko paistoi ja vaikka on lokakuu, niin T-paidalla ja aurinkolasit päässä pääsi ratsastamaan. Rauhassa mentiin tunnin verran. Tatanka sai siedätystä siihen, että se ei pääse ihan joka kerta mukaan, kun jotain kivaa tapahtuu.
Lenkin jälkeen Hopo pääsi suihkuun. Pohdittiin, että edellisestä shampoo-pesusta taitaa olla jo melkoisen pitkä aika. Jälleen kiittelin sitä, että meillä on oma pieni pesukarsina. Hopo otti tyytyväisenä suihkuttelun vastaan ja huikalla veti saavillisen melassivettä. Yritti jo juoda pesuämpäristä. Kuivattelemaan lähdettiin pellolle. Aurinko paisto, suojaheinä maistui ja paappa kuivahti nopeasti. Kun vaari palasi takaisin tarhaan, niin varsa kiirehti sitä vastaan. Hopolla on juuri se kummisedän rooli, jota sille mielessäni ole kaavaillutkin. Tatanka tuntuu olevan siihen kovasti kiintynyt.
Iltatallia vähän myöhäistin ja ajelin tallille takaisin vasta lähempänä kahdeksaa. Ja niin pitkällä olemme syksyssä, että kahdeksalta aurinko oikeastaan painuu jo mailleen. Mitään kiirettä ei kellään kuitenkaan tuntunut olevan. Varsin maltillisesti tulivat taas kukin vuorollaan. Kun pääsivät sisälle ja myslit oli syöty, niin Sella alkoi lähes heti nukkumaan. Syystä tai toisesta se oli väsyksissä. Sillä tuntui myös olevan kyljet herkkinä, sillä singahdin heti kuuntelemaan suolistoääniä. Se kun on nykyään jokailtainen ja joka-aamuinen toimenpiteeni, jos tallihommissa olen. Äänistä päätellen taitaa kuitenkin olla vain tämän kesän viimeinen kiima alkamassa. Urho oli ottanut kuorrutuksen ja hinkutin sen vielä siistiksi. Muutkin saivat kevyen harjauksen, muutaman ompun ja hyvänyöntoivotuksen. Tatanta oli oikeastaan ainut, joka nautti rapsuttelusta, muut kokivat sen lähinnä häiritseväksi ja pakolliseksi pahaksi.
Illalla tuli vielä ikäviä uutisia yhdeltä hevosystävältä. Hevonen loukannut jalkansa, vanha vaiva uusiutunut ja ikään kuin aika hypännyt takapakkia. Edessä taas pitkä kuntoutus, rahanmenoa ja paljon huolta, surua ja vaivaa. Juuri nyt meillä ei kukaan ole kipeänä ja täytyy muistaa iloita myös siitä! Lähetän tynnyrillisen sympatiaa ja tsemppiä toipilaalle.