Heti aamusta kantautui korviin ikäviä hevosuutisia. Hopon ikäkaveri ja monien kisojen kisakaveri oli saanut eläinlääkäriltä sen verran huonoja uutisia, että vanhan herran oli aika siirtyä vehreämmille laitumille. Nopea uutinen ja nopea päätös. Kari kävi illalla vielä vaaria tervehtimässä muutaman porkkanan kanssa. Mä jätin väliin. Ajattelin mielessäni, että vollotuksestani ei ole hyötyä sen enempää hevoselle kuin sen läheisille ihmisillekään. Myöhemmin tuli tieto, että lähtö oli nopea ja kivuton. Tuntui aika pahalta. Iäkkään hevosen omistajina sitä samaistuu näihin juttuihin vahvasti. Selväähän se on, että luopuminen on meilläkin väistämättä jo lähellä. Hopo ei elä ikuisesti, vaikka niin toki toivoisimme.
Caro päästi hevoset ulos. Hopolla oli klippaispäivä. Se on aina yhtä suurta juhlaa. Tällä kertaa ideoitiin, että mitäs jos ajetaisiin vauhtiraidat pihamaalla. Tämä olikin hyvä idea. Äänimaailma on ulkona moninaisempi ja aika kivasti operaatio saatiin suoritettua. Nyt on karvaturria vähän kevennetty ja ihan niin helposti ei tule hiki liikkuessa.
Mä hoitelin iltatallin, kun Kari oli jättämässä hyvästejä ja halistelin omia karvaturpia aavistuksen tavanomaista enemmän. Aika lailla hiljaisissa tunnelmissa ajelimme illalla kotiin.