Kammottavia päiviä. En nukkunut, juonut tai syönyt. Vaikutti aika huonolta ja olikin sitten pakkoa kääntyä poppamiehen puheille. Kuuntelin samat saarna kuin mitä pidän omille asiakkailleni. Ja näinhän se just menee, perusasiat kuntoon, niin muustakin selvitään. Sain unilääkkeet, joiden kanssa uni sitten todellakin tulee. Lisäksi ohjeet juoda se 2 L vuorokaudessa ja syödä viisi kertaa päivässä, vaikka vain nakin kerrallaan. Ja viimeinen ohje oli ehkä mieluisin: ”nyt sitten hankitte sen koira”.
Itkemättä ei lääkärireissukaan sujunut, mutta kävin sentään kotmatkalla kaupassa ja jotain laitoin heti päivällä suuhuni. Varsin usvaisena kolmen vuorokauden valvomisen jälkeen tein vielä iltatallin. Hitaasti, mutta varmasti. Satu ja Pyry tulivat tallilla käymään. Satuhan on yrittänyt pitää mun vahvoissa eväissä, mutta vaikea on pakolla tunkea niitä tuomisia suoraan suuhun. Tötöilivät siinä hetke ja poistuivat. Touhuilin vielä hyvä tovin ennen kuin poistuin. Hopon muistolle olen laittanut lyhtyyn kynttilän. Näin Hopon on aina läsnä liekkinä lyhdyssä.
Kotona otin unilää
kkeen ja vartti siitä oli taju kankaalla. Ei tarvinnut nähdä unia, eikä tiedostaa muutenkaan ypäröivää maailmaa. Kemiallinen uni ei ole parasta mahdollista, mutta antaa se hetkellisen levon ja helpotuksen myös päälle. Näillä mennään nyt tovi.
Mutsi ovelasti taas ujutti itsensä palauttaman lainattuja tavaroita ja samalla keksi ihan just siinä yllättäen, että Iris voisikin jäädä hoitoon. ja kas, innostuin aiheesta ja muka niin kuin itse keksin, että voisinkin ottaa sen tallille mukaan. Ajomatka meni kivasti, tallihomman sujuivat yheistyössä ja kun palailtiin kotiin, niin olin täysin varma ajatukselle, että nyt sen uuden koiran alkaa olla aika tulla taloon. Iris oli ihan parasta terapiaa ja keskiviikkoilta ja sitä seuraava yö meni yllättävän vähällä vetistelyllä.