Kari pääsi vihdoinkin tallille. Asioiden tila realisoitui hänelle tietylla tavalla vasta nyt. Kun olet poissa, niin todellisuus ei avaudu ihan samalla tavalla. Asia muuttuu todeksi, kun sen itse konkreettisesti havaitsee. ”Uskon, kun näet” pitää tietyllä tavalla paikkansa.
Hopon jättämästä lumihevosenkelistä oli enää pieni muisto tallilla jäljellä. Yritin antaa Karille omaa aikaa käsitellä asiaa. Hänen iltansa vierähti hevosseurassa ja kotona meillä oli aika hiljaista. Jokainen jaksaa muistuttaa, että aika helpottaa tuskaa, mutta juuri nyt tuntuu, että aika kulkee ihan liian hitaasti ja tuskaa ei lievitä yhtään mikään. Tallissa on valtava tyhjä tila, jonka täyttyminen ottaa varmasti aikaa vuosia. Sella, Urho ja Tatanka tekevät parhaansa, mutta ne kolme eivät yhdessäkään voi Hopoa korvata vaikka ihania ovatkin, kukin omalla tavallaan. Lauman tilanne on nyt muutenkin vähän sekava. Porukalla ei ole johtajaa. Mielenkiintoista on seurata, miten aikovat ratkaista tilanteen. Asetelma on aika usein kuvan kaltainen. Valkoiset ovat reunoilla ja pieni keskellä. Joihinkin asioihin on jo muodostumassa uusi järjestys. Aluksi olin vähän huolissani, että Urho jää yksin, mutta kyllä se tuntuu porukoissa olevan mukana.