Caro laitteli hevoset pihalle, joten Karikin sai nukkua vähän pidempään. Olin arponut pitkin viikkoa, että jaksanko lähteä Jämsään seuran vuosikokoukseen ja ihmisten imoille. Ihan viimemetreille asti vaihtelin mieltäni. Lopulta kuitenkin päätin, että lähden matkaan. Ajattelin näin, että jos saan pidettyä itseni kasassa hevosporukassa, niin pystyn tekemään sen myös työpaikalla.
Puolen päivän jälken Kari lähti tallille ja minä lähdin Jämsänkoskelle. Aurinko jopa vähän näyttäytyi! Karin koko päivä meni hevosia rapsutellessa ja tallihommia tehdessä. Äijä raaputti tarhoja taas sellaisella pieteetillä, että pääsi kotiin vasta lähempänä yhdeksää. Omien sanojensa mukaan ei saanut kuin yhden lohkon silmää miellyttävään kuosiin. Illan pimeinä hetkinä kävivät vielä Tatankan kanssa pienellä lenkillä tihkusateessa. Varsan on ihanan rohkea ja selväpäinen. Sen uskaltaa kyllä sanoa nyt jo. Se on oikeastaan aina ensimmäisenä tutkimassa uusia juttuja ja ei ole ensimmäisenä lähdössä lentoon kun jotain tapahtuu.
Tallilla puuhaamalla Kari varmaan tekee omaa surutyötään. Muuta terapiaa ei suostu ottamaan vastaan mihinkään vaivaan. Jotenkin tallillaolo on lohdullista, vaikka se toisaalta juuri nyt on myös ahdistavaa, kun reilu 1/4 on poissa. Olen itse todennut, että vaikeimmat hetket on mennä sinne jä lähteä sieltä.
Meikäläinen lasketteli parissa tunnissa kohteeseen. Siellä oli iloinen porukka vastassa. Ulkopaikkakuntalaisena sitä saa aina hyvän vastaanoton ja muutenkin pienessä, mutta väkevässä ratsastusseurassamme on erinomainen henki. Tanja T sen hyvin illalla kiteytti, että tietää taas kerran valinneensa seuransa oikein. Näinhän se menee. Riemuratsukot on meille ehdottomasti paras seura. Siellä on sitä osaamista ja kannustusta tarjolla, joka on meille merkityksellistä. On hyvä, että seurat profiloituvat ja erilaisille toimijoille on tarvetta. Meidän seurassa toimnita on tavotteellista ja tähtäin on kaikilla edetä niin pitkälle kuin mahdollista. Toiminta on pienimuotoista, mutta omia jäseniä tukevaa. Ja ennen kaikkea, porukka puhaltaa yhteen hiileen.
Vuosikokouksessa käytiin läpi mennytttä ja tulevaa. Lajiseminaarista ja tulevasta komiteasta keskusteltiin myös. Luonnollisesti haluaisimme lajikomiteaan ihmisiä, jotka näkisivät asiat tavoitteellisen harrastamisen näkökulmasta. Kävimme keskustelua tulevasta kävelytyskoneesta ja sen käytöstä sekä mahdollisuudesta järjestää 2018 PM-kisat Jämsässä esimerkiksi yhdessä Varman kanssa. Sellainen vaihtoehto tuntui kokousväestä sietämättömältä, että järjestysvuorosta luovuttaisiin. Kotimaiset ratsukot kuitenkin tähtäävät kotikisoihin. Onhan se täysin eri asia kisata kotimaassa kuin lähtä jonnekin muualle. Tämä pitäisi ihan jokaisen ymmärtää ja näin ollen koko kotimaisen mr-väen pitäisi oivaltaa, että kv-kisojen järjestäminen on äärettomän tärkeää koko lajille ja sen kehitykselle. Toivon, että jos RieRat ottaa jälleen haasteen vastaan, niin koko harrastajakunta on talkoissa mukana tavalla tai toisella.
Seuran aktiivit olivat loihtineet herkullisen joulupöydän ja vaikka kyseessä oli lähinnä aikuisten juhla, niin lahjapöytäkin pullisteli lahjoista. Jouluherkut maistuivat ja iloinen pulina täytti hienostuneen juhlatilan. Viikkoon en ollut suuremmin hymyillyt, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun ohjelmallinen osuus alkoi oli pakko naurahdella esiityjien oivalluksille. Morvan NBCH-kisoista on jo aikaa, mutta edelleen nauratti Morvan kadonnut sähkökela!
Seura palkitsi myös vuoden onnistujat. Onhan se huikea juttu, että seurassa on n. 30 jäsentä ja kv-tasolla tällä kaudella on kisannut 4 ratsukkoa! Se on yli 13 prossaa jäsenistä. Riippuu nyt taas ihan siitä, millä mittarilla halutaan mitata, mutta ainakin jollain mittarilla seuramme on parasta A-ryhmää. Tanja L, Tanja T, Anne ja Kari saivat siis huomiota osakseen. Koska Kari oli poissa, niin pääsin edustamaan. Pienikin on huomioiminen antaa asianomaisille hyvän mielen ja siitä syystä nämä vuoden lopulla tapahtuvat palkitsemiset ovat merkittäviä. Linda sai tsemppispalkinnon ja se tulikin tarpeeseen, siillä tyttö ehti jo hetken mökättää.
Lahjat jaettiin perinteisin menoin. Kyllä pienet lahjat tekevät aikuisetkin iloisiksi. Tonttu toi minulle paketin, joka piti sisällään ihanan hevosmukin. Siitä tuli heti mun suosikkimuki, josta jatkossa juon aamuteeni. Lindalla kävi huono tuuri ja sai oman kuvauksensa mukaan paskanruskean harjan. Olisi kelvannut, jos olisi ollut pinkki. Pienen kärvistelyn ja melkoisen vaihtelurumban jälkeen paskaruskea harja päätyi äidille ja muutaman mutkan kautta Lindan omistukseen saatiin Polle-muki. Kaikilla oli lopuksi ilmeisen hyvä mieli.
Kun aloin tehdä lähtöä, niin Mummeli halusi ihan pakolla lähettää Karille evästä. Otin mukaan karjalanpiirakoitan ja kakkua. Muutenkin Karia kaivattiin kovasti, mutta ymmärrettiin myös, että tilanteiden johdosta Kari valitsi toisin. Vielä sain tarkat ohjeet ajaa varovasti. Kuulemma reitille sattuu yksin maan vilkkain hirvikolarirysä. Näin ollen ajelin aika pitkälti rajoitusten mukaan. Yksi pupu ja yksi supi sattui reitille, mutta kevyellä kaasujalalla tilanteet olivat helposti hallittavissa. Pientä tihkusadetta kertyi tuulilasiin, mutta muuten ajokeli oli hyvä ja olin kotona jo ennen yhtä. Kannatti lähetä, niin kuin ajattelinkin. On vaan niin vaikea repiä itseään sieltä surun ja murheen suosta ja lähteä ihan toisenlaisiin fiiliksiin.