Caro laitteli hevoset aamulla ulos ja me suunnattiin Haudankoskelle. Ja eikö reitin varrella taas toikkaroinut uroshirvi tien pientareella! Päästiin ehjinä ja ajoissa perille. Kamalalla ähinällä väännettiin laituri ylös. Onneksi ei ollut jäänyt yhtään viimetinkaan. Mutta siirtyminenhän johtui oikeastaan Hoposta, joten parempi nyt kuin ei koko talvena. Lisäksi tontin toisella laidalla oli kanootti, jolla faija kävi pelastushommissa viikko sitten. Pulikoi sitten itsekin, mutta sekä pelastettava että pelastaja voivat jo hyvin. Pääsivät jopa paikallislehtiin. Olisi se ollut ihan kammottava juttu, että Irkku olisi jäänyt jäihin! Faija tietenkin kävi tilannetta läpi siinä samalla, kun raijattiin vettä täynnä olevaa kanoottia helvetin jyrkkää rinnettä ylös. Jouduin siinä toteamaan, että saisivat hommata kaupunkiasunnon. Eipä silti, se on varmaan sukuvika, että aina sattuu ja tapahtuu. Ei tarvitse koskaa surra, että elämä on tylsää.
Aika nopeasti oltiin jo matkalla Ridasjärvelle. Tikitin Hanulle viestiä, että me ainakin olemme aikataulussa. Tallilla heitettiin kolmikon kanssa ylävitoset ja tehtiin kiireellä tallihommat siihen vaiheeseen, että illalla ei tarvitse muuta kuin avata ovet. Lisättiin humuveikoille vähän heinää ja kiirehdittiin niinkin eksoottiseen kohteeseen kuin Hyvinkään ABC. Ja oikein mentiin lounastamaan. Mähän en toki ruohonkorsi päässä suostuisi mihinkään ihmisten ilmoille menemäänkään ja Hyvinkäähän on sitä verta maaseutua, että on kai ok olla syömässä heinää päässä ja lantaa turvakengissä.
Ehdittiin jo oikeastaan kavisektorille ennen kuin Team Hanukas kurvasi pihalle. Pitivät vessa- ja herkkustopin ja samalla mä löin kouraan muistitikun Ninan esitykseen ja valtakirjat sekä tiedon Riemuratsukoiden ilmoituksesta lähteä suunnittelemaan 2018 NBCH-kilpailuja. Vaiharina sain pullean säkin Jesus Laurisen uusia vaatteita. En tohtinut niitä edes tutkailla kuin vasta kotimatkalla. Toivotettiin hyvää seminaaria ja kiirehdittiin matkoihimme jo ennen kuin autolastillinen ehti jatkaa matkaa.
Kari pudotti mut kotiin ja lähti sitten takaisin tallille. Keli oli muuttunut aika ikäväksi. Vesi-räntää vihmoi, mutta Kari piti päänsä ja kävi heittämässä Sellan kanssa tavanomaisen 12 km pikataipaleen. Aikaa ei mennyt edes kolmea varttia, mutta molemmat olivat kuin uitettuja pyrähdyksen jälkeen. Kari ehti hetken juoda kahvia ja seurata lajiseminaarin etenemistä ennen kuin keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti vielä hoitamaan yhtä duunikeikka.
Mä yritin myös seurata livelähetystä. Ideana tosi hyvä, mutta tekniikka ei ihan toiminut ja osa puheista meni täysin ohi. Jotain kuitenkin kuului ja näkyi. Noissa kuvauskuvioissa on vaan sellainen juttu, että esiintyjien kuvaaminen on lähtökohtaisesti ihan ok, mutta seminaariväen kuvaaminen on kyllä luvanvaraista. Kaikki kun eivät halua tulla kuvatuksi. Mutta varmaan asia oli seminaariväelle tiedotettu ja jos siellä joku ei olisi halunnut tulla kuvatuksi, niin sitä olisi varmaankin kunnioitettu. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä ja kehittämiskelpoinen idea. Hyvä juttu on sekin, että myöhemminkin voi videoklippejä katsella ja todeta itse, mitä on sanottu. Jos ja kun lajin asiat kiinnostavat, niin klippejä kannattaa katsella. Toivon todella, että ensi vuoden komiteassa on myös niitä peräänkuulutettuja asiantuntijoita. Nyt niitä käsittääkseni olisi aika kivasti tarjolla. Jos ymmärsin oikein, niin tunkua on ja komiteaan hinkuu ainakin yhdeksän uutta jäsentä. Viime vuonna käytäntö oli se, että kaikki halukkaat valittiin. Tänä vuonna on varmaankin käytössä jokin uusi metodi.