Aamulla reippaana tallille. Siellä käyminen ei ole erityisen helppoa edelleenkään. Ja nyt mua harmittaa erityisesti Urhon huono liikkuminen. Kova ja muhkurainen pohja haittaa sitä erityisesti. En jotenkin kestä nyt yhtään sitä, että millään eläimellä on minkään sortin vaikeuksia tai kipuja. Toisaalta eilinen päivä oli ensimmäinen, kun mietin jo aamulla, että flunssa taitaa olla vihdoin selätetty ja oikeastaan kolmen viikon päänsärkykin oli selätetty. Joten nyt jotenkin tuntuu, että ehkä tämä tästä jollain tavalla taas siedettäväksi muuttuu ja ehkä joskus vielä jopa iloksi.
Tallilla huomattiin, että en ollut sulkenut illalla takaovea. Se nyt ei sinällään ollut mitenkään kamala asia, mutta tallissa oli vähän tavanomaista viileämpää, mutta toki kuitenkin lähes 5 astetta plussaa. Piippakorvat olivat ihan tyytyväisinä. Saivat kauransa ja Kari laitteli isoille tossun etutassuihin ja sitten oli aika ulkoistua. Urho oli muka lähdössä, mutta sitten ei lähtenytkään. Sella sitten paineli pihalle, Urho perässä ja Tatanka jäi tapojensa mukaan hengailemaan käytävälle. Sitä olisi taas kiinnostanut mielettömästi mennä tutkimaan Urhon ja Sellan karsinat mutta tällä kertaa heitin sille narun kaulalle ja ohjailin ulos.
Pistettiin karsinat iltatallikuntoon ja väkkäritkin kuppeihin, sillä meillä oli ohjelmassa Tiipiin pikkujoulut ja Satu oli lupautunut iltatalliin. Tammat jäivät tallin taakse heinäsäkeilleen ja Urho lähti urheilemaan ja otti omaa rauhaa kiertämällä kentän takaa toiselle puolelle. Toki se tietää, että siellä on monta säkkiä vailla ottajaa. Urho on hyvä aarteenetsijä ja lähtee usein etsiskelemään heinäsäkkejä, kun taas tammat valitsevat lähimmät ja helpoimmat evästyspaikat.
Kun hommat oli tehty juotiin teet ja valoisassa aamussa ajaltiin kotiin. Mun piti käydä vähän jouluostoksilla ja kun pääsin sieltä kotiin niin totesin, että kurkku on kipeä. Mahtava juttu. Juuri kun olen sairastunut saksalaisesta flunssasta iskee päälle suomalainen sisarensa. Jos tämä näin jatkuu, niin jouluna mulla on sitten varmaan jokin intialainen räkätauti.
Kari meni vielä iltapäivällä takaisin tallille. Seurusteli hevosten kanssa ja kankesi maasta irti jäätyneitä paskakasoja. Hänen mielensä ei saa rauhaa, jos tarhoissa on paskaa. Eipä silti, kun siivoustyötä jaksaa tehdä pitkin talvea, niin keväällä pääsee vähemmällä. Tatanka oli keksinyt kivan tempun: kun polkaisee maassa makaavan lapion lapaan, niin varsi ja kahva nousevat ilmaan. Näppärää!
Mä torkuin kotona ja lämmittelin saunaa. Seitsemältä oltiin puhtaina ja raikkaina Ainon parvella. Mukava oli nähdä Tiipiin porukkaa. Eihän me kamalasti sieltä väkeä tunneta, mutta toki tallilaiset Tatankan tunsivat ja iloisen varsan edesottamukset toki kiinnostavat. Ja muahan ei tarvitse paljoa yllyttää, että varsan tekemisistä raportoin. Onhan se meidän ilopilleri ja jos muuten elämässä on haasteita, niin kyllä Tatanka huolet ja murheet aika hyvin karkoittaa. Sitä ja sen touhuiluja katsoessa ei voi olla hymyilemättä, ainakin sisäisesti.