Liedossa keskikesän matkaratsastuskarnevaalit. Mainio idea oli järjestää kisat iltapainotteisesti, koska nythän nautitaan yöttömästä yöstä. Olen tätä jo vuosia seueroille ehdotellut, joten ihanaa, että tapahtuma toteutui. Tutut reitit ja tuttu hyväntuulinen meininki. Aina on keksitty vähän jotain uutta ja sen takia Majatalli järjestää kyllä maan parhaat kisat. Ja koko komeuden kruunaa palkinnot. Taitaa olla ainut seura, joka todellisuudessa noudattaa palkinnoille annettua ohjeistusta ja kärkisijojen ratsukot saavat takuuvarmasti rahoilleen vastinetta.
Meidän osalta homma meni niin kuin pitikin. Mitä nyt Urho kuumui aiemman luokan startista niin paljon, että en meinannut saada sitä pidettä aloillaan yhtään ja kun Kari hyppäsi selkään, niin pienimuotoinen rodeaohan siitä syntyi ja väki lakosi alta pois. Maine varmaan kiiri taas uusien harrasjien keskuuteen.
Todettiin alkuverkoissa, että lähtevät omille teilleen, niin pysyvät kuumakallet edes jollain tavalla näpeissä. Urho oli jopa alkumatkasta potkinut! Ihan uusia piirteitä taas ilmaantunut, kun on saanut Sellan vakkariheilakseen. Sella tosin liehitteli kaikkiin suuntiin ja sai Dali-raasun pään sekaisin kuseksimalla nurkkiin. Lopputulosena meillä 30 km:n pikkuluokasta sijat 1 ja 2. Eihän se nyt kamalan kunnioitettavaa ole mennä näihin alempiin luokkiin rohmuamaan palkinopöytää tyhjäksi, mutta tämä oli Lauran eka kisa, ei olisi voinut ylempää aloittaa ja koska meno on ollut kotona aika vaihtelevaa, niin ei voinut myöskään lähteä kisaan yksinään. Eiköhän hän seuraavan kerran mene jo 50 km matkalle.
Raportti päivästä löytyy täältä!