Lomani lähenee vääjäämättä loppuaan. Alan stressata kotona ja tallilla edelleen roikkuvista tekemättömistä hommista. Eli suunnistin heti aamusta jatkamaan kesken jäänyttä kalkitsemista. Kariltakin jäi jokunen (lue merkittävä määrä) hommia tekemättä. Nyt sitten jutuu kokemaan voimakasta painostamista. Paljon on vielä tehtävää, että 
syksy voisi tulla. Tamppasin kuivikkeita, jotta saataisiin hyvät joustavat patjat aikaiseksi. Jätin ovet auki ja silmäilin paikat vielä kertaalleen läpi. Suuntasin laitumille ja kävin moikkaamassa hevoset. Tunkivat syliin ja rapsuttelin niitä pieteetillä.
Illalla Kari kävi heittämässä Sellan kanssa tunnin lenkin. Panosti taas siihen, että ohjaa ei tarvitsisi käyttää ollenkaan. Yhteispeli toimi hyvin. Mutta kysehän onnimenomaan yhteispelistä. Jonkun toisen kanssa homma toimii ja jonkun toisen kanssa taas ei. Yhteinen historia on hionut ratsukon yhteen ja silloin sitä ohjassa roikkumista ei tarvita. En pidä siitä, että ratsastuksessa pohje käy tauotta ja heti seuraavalla sijalla on ohjaan ripusttautuminen. Meidän hevosilla ei kellään ole tarvinnut harrastaa kumpaakaan ja jos siihen ratsastaja on sortunut, niin vaikeuksia on seurannut. Ja luulen, että se ihan jokaisen hevosen kanssa on täsmälleen sama juttu.
Ratsastuksen jälkeen Kari vielä viimeisteli kalkitushommat tallilla ja nyt se homma on saatu vietyä loppuun. Litku riitti juuri ja juuri, mutta hommataan lisää seuraavaksi kerraksi. Vähitellen nyt alkaa myös kuivatushuoneen toteutus. Jos syksy on yhtä sateinen kuin kevät, niin tarvetta on.