Perjantai
Keli oli kohdillaan, jopa vähän kuumaa näin syksyiseen ajankohtaan sijoitettuna. Oltiin hyvissä ajoin liikenteessä ja tavaratkin pääsääntöisesti mukana. Tunnelma muutenkin hyvä. Uusi auto teki vaikutuksen heti kotipihalla, kun äijä rehvakkaasti kähäytti ilmastoinnin päälle.
Tallilla haettiin Urho talliin. Oli ajateltu, että pestään koko hevonen, mutta Karin mielestä se ei ollut likainen. Harjailin sitä hetken ja esitin eriävän mielipiteen, mutta päädyttiin sitten sellaiseen ratkaisuun, että pestään vain häntä. Puhdasta tuli ja sitten alettiin lastaushommiin. 3-5 minuuttia ja hevonen oli kopissa. Sillä on omat toiveensa, jotka nyt on opittu. Melkeinpä voisi sanoa, että kerta toisensa jälkeen homma menee paremmin. Ja näin sanottua varmasti seuraava kerta onkin sitten ihan mahdoton kuuden tunnin sessio.
Ajomatka sujui joutuisasti. Hyvinkäällä pysähdyttiin pikaisesti. Melkein puhuin puhelimessa koko matkan ajan, kun oli taas niin paljon hoideltavia asioita kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Urho matkusti rauhallisesti. Se on kiva hevonen ottaa reissuihin mukaan. Tyyni ja hillitty, tiettyyn pisteeseen asti.
Majapaikka löytyi helposti. Vastassa oli korrekti nuori mies, joka suvereenisti esitteli meille kuviot ja hevoselle oli tarhakin valmiina. Meitä vähän huvitti, kun nuori isäntä viittoili heinävarastot ja kauralaarit. kerroin, että olemme aika omavaraisia hoidon ja ruokinnan suhteen. Jätettiin hevonen tarhaan heinille ja kiirehdittiin Pirttisillan tilalle. Siellä ahkerat työmuurahaiset touhuilivat ja matkalla nähtiin jo reittimerkkejäkin. Majapaikkamme väki osasi neuvoa sujuvan oikoreitin ja matka kesti vajaan vartin. Vaihdoimme pikaiset kuulumiset ja aloimme pistää paikkaa kuntoon. Kannettiin jopa seuraavan päivän vedet valmiiksi. Kari ronttasi kellot kansliaan ja sitten meillä oli jo kiire takaisin tallille.
Laiteltiin hevonen ratsastuskuntoon ja Kari hyppäsi selkään. Tallin väki kertoi hyvän lenkin ja ratsukko kävi heittämässä vajaan tunnin lenkin. Kaikki askellajit käytiin läpi ja hyvältä tuntui. Sitten kevyt pyyhkäisy, iltapöperot, buusterit, heinät ja vedet ja hevoselle heipat.
Oma aittamme oli vajaan 100 metrin päässä, joten nopeasti olimme majapaikassa. Syötiin iltapalaksi aamulla pyöräyttämääni juusto-kinkkupiirakkaa ja hörpättiin colaa päälle. Ilmoitin perästä tulevalla huoltojoukolle vähän aikatauluja ja suunniteltiin vielä vähän tulevaa päivää. Tabletilta katsottiin tennistä ja ennen kymmentä multa katkesi jo filmi. Näin ollen aamulla herätys ei tehnyt tuskaa.
Lauantai
Heräsimme ajoissa ja söimme kevyen aamupalan. Kamat lyötiin nopeasti nippuun ja todettiin, että saapaskeli. Uhkea usva verhosi maisemaa. Kun lähestyimme tallia, niin hörinä vaan kuului ja heräilivät tietenkin kaikki. Napattiin Urho mukaan ja lastattiin vähän kauempana pihasta. Ei ollut taas mitään erimielisyyttä. Hetken sain houkutella ja Kari pari kertaa pyöräyttää narua, niin polle oli kopissa. Sai syödä siinä puolet aamukauroistaan ja sitten lähdettiin hiljakseen ajelemaan kohteeseen. Matka meni hyvin ja vähän hämmästelimme, kun emme olleet edes ensimmäiset Pirttisillan pihassa.
Omaan silmääni kilpailukeskus näytti oikein toimivalta ja ennen kaikkea tilavalta. Inhoan ahtaita sumppuja, joten tämä avara alue oli oikein mieleen. Juoksutin hevosta pätkän ja Kari katsoi, sitten vaihdettiin rooleja ja vietiin hevonen tarkastukseen. Ell kehui hevosta kokeneeksi, koska se käyttäytyi hienosti, juoksi hienosti ja sykettä oli vaikea edes löytää. Se oli 44 ja meidän mielestä vähän yläkanttiin. Starttilupa oli lunastettu joten Kari kantoi viimeiset tavarat ja me Urhon kanssa tutustuimme paikkoihin ja nappailtiin märkää ruohoa. Nostettiin teltta täyteen harjaansa ja tässä vaiheessa Pauliina ja Matias saapuivat paikalle. Aika kunnioitettavaa kiinnostusta asiaan, kun ajelivat päivän aikana 500km vain huoltamaan ja auttamaan meitä. Take away -kahvimukit oli kummallakin kädessä ja heti alkoivat työn touhuun. Kantoivat vähän varusteita autoonsa ja Pauliina talutteli hevosta. Porukalle mentiin reittiselostukseen, joka olikin napakka ja selväpiirteinen. Kartat ihan oikeat suunnistuskartat, joten ainut ongelma reitin seuraamissa oli ikänäkö.
Väkeä oli virrannut paikalle ja kaikkialla oli hyvä tekemisen meininki. Olin aika keskittynyt omaan tekemiseen, joten suuremmin en ehtinyt seurailla muiden kuvioita. Meillä oli tarkoitus saada Kari puolelta selkään, että ehtisi verkata kunnolla, koska tarkoitus oli lähteä sitä jo perinteeksi tullutta 20km/h alkuvauhtia ja sen jälkeen tasoittaa tahtia ja edetä omaan tahtiin kuitenkin niin, että koko porukka ei ole vedettävänä. Koska alkuvauhti tiedettiin kovaksi, niin sovittiin, että huollan n. 15km:n kohdalla, Pauliina ja Matias n.25km:n kohdalla ja siinä se. Ensimmäisen lenkin mitaksi ilmoitettiin 35km. Se olisi kahden tunnin pieti.
Startti tapahtui ajallaan ja Kari lähti liikkeelle mielestäni jopa vähän aiottua räväkämmin. Ja eikös siinä lähtenyt koko porukka peesiin. Parin kilsan päästä porukka vähän alkoi rakoilla. Kari ihmetteli, että porukat vetelee ihan tyytyväisenä 20-23 km/h vauhteja. Urholla sykkeet vähän päälle sadan, joten päätti pistää vähän vielä lisää vauhtia ja sykkeet n. 115 iskuun. Kuuden kilsan kohdalla porukka hajaantui, koska muut varmasti tulivat järkiinsä ja näin ollen saatiin se toivottu ero aikaiseksi. Kaitsu ja Repe pysyivät kuitenkin tiukasti peesissä. Kari vähän hämmästeli, että sitkeä on ukko ja sitkeä on hevonen, mutta alkoi vähitellen pudottaa vauhtia. Sykkeet olivat edelleen hyvää tasoa ja koko lenkin aikana maksimit olivat korkeimman mäen päällä 140. Alamäkiosuuksilla putosivat aina alle sadan. Helppoa menoa siis kaiken kaikkiaan.
Reitin varrella kohtasivat myös valtavan lammaslauman. Tästä oli vähän jo pientä piikkiä tullut ennakkoon, että kuinkahan Urho selviää lampaista ja ylämaan karjasta. Karjaa eivät nähneet, mutta lammaslauman läpi pistelivät kuin vettä vaan, eikä silmäkään muljahtanut, vaikka lampaitai sinkoili ympärillä kaikkiin mahdollisiin suuntiin.
Odottelin huollossa n. 15km:n kohdalla ja siihen tulivat noin 20km/h vauhdissa. Märkä hevonen oli ja huuhdeltiin useammalla pullolla. Toppuuttelin jo vähän tahtia. Huollossa syke putosi heti 80 iskuun. Kaitsun kanssa jatkoivat matkaa. Minuutin päässä tuli Elina ja hänen prinssinsä ja joku toinen. Seuraavaan porukkaan oli 5 minuuttia eroa. Mielestäni ihan riittävä ja se olisi jo riittänyt. Ilmoitin asiasta seuraavaan huoltopisteeseen.
Huollon jälkeen matka jatkui ja tulivat pitkän suoran alkuun. Suoran puolessa välissä traktori peruuttaa ison peräkärryn kanssa ja alkaa kääntää sitä ladon taakse. Lähestyivät laukoilla traktoria ja Kari ajatteli, että traktori kääntyy ja antaa tietä, joten jatkoi laukoilla. Traktori puikahtikin takaisin eteen ja lähti kaahaamaan karkuun. Äijä ajatteli että onpa hyvä, niin ei roiku perseessä sitten, jos kerta on sama matka. Ajoi eteenpäin ja äkkiä stoppasi keskelle tietä. Metsästä tuli kaivinkoneen kauha, joka nosti jo täydelle lavalle lisää maata. Tässä vaiheessa ratsastaja ajatteli että voi hemmetti, taisi tulla ongelmia. Kauha alkoi kadota takaisin metsään ja traktori painoi kaasun pohjaan. Koska edessä oli jyrkähkö ylämäki, niin traktori ei oikein kiihtynyt kuorma päällä. Viuhahtivat siitä kaivinkoneen kauhan ohi, äijä moikkasi konekuskia ja painelivat traktorin perään. Suunnilleen turpa peräkärryn takalaidassa pistelivät vielä mäen ylös, kunnes traktori sai taas kierroksia koneeseen ja vauhtia niin että hevonen jäi jälkeen. Tämän kaiken aikana ja jälkeen äijä ajatteli että on tässä kyllä kylmäpäinen hevonen alla. Ja tietty myhäili itsekseen. Leijui, niin kuin joissain piireissä puhutaan.
Kärkikaksikko oli kuitenkin pitänyt vielä jonkin aikaa hyvää vauhtia yllä, sillä Elinan tietojen mukaan jossain vaiheessa ero olisi ollut jo 9 minuutin luokkaa. Loppua kohden tahti kuitenkin tasaantui, sillä haluttiin viedä hevonen suoraan tarkastukseen. Pauliina ilmoitti, kun ratsukko oli ohittanut heidän kohtansa. Kovasti olivat kannustaneet ja siellä oli myös todettu, että heti hevosen pysähdyttyä syke oli 70. Hyvältä vaikutti, sillä meno oli helppoa ja letkeää. Molemmille. Viilentelivät vähän ja usuttivat ratsukkoa eteenpäin.
Matkan edetessä jollain pihalla haukahti koira tai tapahtui jotain muuta yllättävää. Urho päätti vähän kiristää tahtia ylämäkeen ja Repe teki jonkun sortin tanssiliikkeen. Kari kuuli takaansa jotain kummallista ja vilkaisi taakse päin. Kaitsu siellä roikkui hevosen kyljellä ja hevonen pisteli täyttä laukkaa menemään. Ei muuta, kuin pelit seis ja Urho poikittain tielle. Välittömästi tämän jälkeen kilpakumppani muksahtikin kanveesiin. Vähän otti kipeästikin, mutta ukko selkään ja ja matka jatkui.
Odottelin taukopaikalla ja samalla toivottelin Tanjalle onnea omalle matkalle, jolle lähti urheasti suokkipäivän hengessä suomenhevosella. Startti oli Tanjalla 12:00 ja odotin Karia tauolle samaan aikaan. Juuri kun saivat lähtöluvan, niin äijä tulikin talutellen saman suoran päähän. Eli aika tarkkaan oltiin suunnitellussa vauhdissa. Eka lenkki oli tarkoituskin tulla noin 17km/h, jotta toiselle lenkille voi höllätä ja tulla kävellen maaliin tarkalleen minimiajassa.
Tarkastukseen mentiin suoraan. Syke oli heti valmis. Siirtyminen maaliviivalta tarkastuspaikalle vei 1-2 minuuttia ja juuri sen verran homma otti aikaa. Pauliina ronttasi satulaa ja Matias tarjoili paria viilennyspulloa ja homma oli siinä. Ehdin ehkä pari kauhallista heittää vettä kauhalle, kun jo mentiin. Syke oli 60 ja kaikki arviointikohteet A. Huomattiin itse, että oikeassa takasessa oli joku nirhauma ja esittelin sen eläinlääkärille. Nopea ja ammattimainen tarkastus eläinlääkäriltä ja siitä nopeasti tauolle. Syötävää ja juotavaa molemmille. Urholle maistui väkkärisekoitus ja kostea tuore, mitä taukopellolla kasvoi. Olin sitä mieltä, että siitä se saa vettä niin hyvin, että en kantaisi huolta juomattomuudesta. Se oli myös yöllä juonut hyvin.
Kari saatiin kymmentä vaille lähtöajan selkään. Verkkasivat hetken ja lähtivät liikkeelle. Olisi pitänyt olla videokamera, sillä lähtivät hienoa koivukujaa ja Urho paineli harja hulmuten hienoa hidasta, mutta eteenpäin vievää laukkaansa. Näytti hienolta. Kaulaa oli kuutisen minuuttia, joten juuri sopivasti. Me olimme Pauliinan kanssa taas sopineet huolloista. Minä ottaisin ensimmäisen stopin ja Pauliina Matiaksen kanssa toisen. Ihan ajankäytöllisistä syistä haluttiin ottaa lyhyelle 15 km lenkille kaksi huoltoa ja tein omavaltaisen päätöksen ja lisäsin vielä kolmannen.
Eka huolto otettiin n. 6km:n kohdalle. Kaukaa jo näin, kun laskettelivat tulemaan. Tehtiin ihan rauhallinen huolto. Muutama omena upposi hevoselle ja äijä joi. Huljuteltiin ja viilennettiin huolella ja niistin Urholta nenän. Paikalla oli vähän yleisöäkin, jolle selitin, mistä on kyse. Sovittiin Karin kanssa, että kävelee hetken ja päästää mut ohi ja sitten huolletaan muutaman kilsan päästä uudelleen. Muistutin vielä, että matka hupenee, joten vauhtia pitäisi entisestään laskea. Olivat tulleet n. 16km/h vauhtia.
Uusi huolto 9km:n kohdalle. Kaikessa rauhassa ja toppuuttelin edelleen. Kun aloin tehdä lähtöä, niin muut autot saapuivat paikalle. Eli olivat jo varsin lähellä. Oli ajateltu, että vikat 2km tullaan ihan käynnillä ja tasan 15km/h vauhdilla maaliin. Olin esittänyt kaksi toivetta, ei maalilaukkaa, ei maalilinjalla kyttäämistä.
Kolmas huolto joku 3-4 km ennen maalia. Kannustus oli kovaa ja oltiin aika luottavaisia, että Kari pääsee yksinään maalilinjalle, koska kaikkien on pakko hidastaa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Takajoukot ajoivat karkulaisia kiinni ja joukko kasvoi ja tiivistyi. Ottivat Karin kiinni pari kilsaa ennen maalia. Äijällä ei hermo pitänyt, että olisi luottanut laskelmiimme ja jatkanut kävelemistä. Sen sijaan liittyi joukkoon tummaan ja hölköttelivät tempoillen kohti maalia. Ja siinähän se sitten oli. Huono juttu oli kuitenkin se, että aikaa oli 10 minuuttia käyttämättä. Eipä mitään, ensin pyörivät tiellä, mutta onneksi joku päätti, taisi olla Kaitsu, että mennään kapeasta kohdasta ohi ja kaikki siirtyivät maalisuoran pellolle pyörimään. Ihän älytön loppuratkaisu ja mulla vähän oikein syke hakkasi, kun pelkäsin, että lähtevät pellon päästä laukoille koko porukka. Oli sovittu, että jos tähän mennään, niin laitan hälärin muutaman sekunnin ennen aikaa. Siirtelin jo huolissani Turusen jälkikasvun sivummalle. Onneksi hivuttautuvat metri metriltä lähemmäs maaliviivaa ja lopulta olivat paririvissä linjan takana. Kilpailijat seurasivat itse kelloa ja astelivat rauhallisesti maalilinja yli. Kari piti mielestään huolen, että oli ensimmäinen tai toinen. Olin myös katsovinani, että ekana tuli Urhon iso pää linjan yli.
Ja sitten vasta alkoikin hulina. Tiimit hosuivat kaikkiin suuntiin. Meillä oli hevonen heti valmis, mutta Kari oli hätäpäissään kaatanut annetut vedet sään päälle, ei kaulalle. Ei muuta, kuin suoraan sykkeeseen. Kari ilmoitti meidät ekana, Elina käveli linjan yli ekana. Sykkeeseen päästiin heti ja muut sitten vuorollaan. Meillä on vähän eriävä havainto siitä, mitä se syke oli, mutta reilusti hyväksytty kuitenkin. Mielestäni se oli sama, kuin alkutarkastuksessa, ja hengitystiheys neljä vähemmän. Ihopoimun palautumisesta tuli B ja kaikesta muusta tuli A. Yksi B kuitenkin tarkoitti sitä, että mestaruutta ei tulisi, joten peli oli sillä selvä.
Pestiin hevonen ja Kari alkoi musta kiehkura pään päällä kantamaan kamoja. Pauliina ja Matias auttoivat ahkerina ja olimme varsin pian lähtövalmiina. Taluttelin hevosta ja se nappaili ruohoa ja nautti olostaan aurinkoisessa säässä. Pikantti lisä hatutukseen seurasi, kun todettiin, että trailerista oli rengas puhki. Eikä mitenkään ihan vähää, vaan sihinä kuului paikka-aineesta huolimatta koko ajan.
Kesken pähkäilyn Kari kiirehti palkintojenjakoon. Urho käyttäytyi taas hyvin ja otti tyynesti vastaan neljännen sijansa ja ruusukkeensa. Sitä ei harmittanut yhtään. Porukalla siinä puhuttiin, että ei tämän tyyppisissä kisoissa kyllä mitään järkeä ole, kun kaikki voivat huoletta mennä maksiminopeutta kyseisen matkan. Toisena vuonna peräkkäin tilanne on sama, joten muutosta on varmaankin syytä harkita.
Kari joi vielä pikaisesti kahvit ja mä siinä vaiheessa ilmeisesti jätin järkkärin johonkin. Hevonen saatiin taas parissa minuutissa koppiin, joten siltä osin reissu oli erittäin onnistunut. Kävin vielä kiittämässä järjestäjiä ja lähdettiin kotiin. Matkaeväänä oli juustonaksuja ja vaniljacolaa, joten tunnelma kohosi varsin nopeasti. Mietittiin myös, että kaikkien vaikeuksien jälkeen hevonen on nyt siinä kunnossa, että se helposti menee 50km tai 65km keskinopeudella 15km/h ja ylikin. Jalka tuntuu kestävän ja moni antoi päivän aikana palautetta, että se näyttää todella hyvältä ja näytti kaikissa tarkastuksissa hyvältä. On kuitenkin ihmisiä, joiden arvioinnit ja sanomiset arvostaa vähän toisten sanomisia korkeammalle, joten niitä lausahduksia vaalitaan. Sellaiset kommentit, kuten amatöörimäistä ratsastusta, jätetään ihan omaan arvoonsa. Kuittiahan tässä on totuttu ottamaan vastaan ja varmasti myös annettu, joten se menee ihan kilpailutoiminnan piikkiin, mutta positiiviset kommentit antavat aina intoa jatkaa ja kehittää tekemistä.
Kotona meitä odotti iloinen talliväki ja saimme kovaa kannustusta kaikesta huolimatta. Urhokin otettiin lempeästi vastaan Hopon ja Sellan osalta, kun se pääsi takaisin laitumelle omiensa seuraan. Tallilla vaadittiin Karilta kakkua kaikesta huolimatta. Tapana kun on menestyksen jälkeen hoitaa tarjoilua. Jotain suklaista tai pirtsakkaa. Nähtäväksi jää, minkä Kari valitsee. Mä ehdotin mutakakkua, koska sehän muistuttaa vähän epäonnistunutta ja lässähtänyttä, vaikka on kuitenkin älyttömän hyvää.
Mietin vielä illalla, että talliin olisi pitänyt jättää enemmän yöksi juotavaa, koska kippo oli tyhjä ja arvelin, että Urho ei kovaäänisestä automaatista juo. Ja tietenkin Karin olisi pitänyt malttaa tulla käyntiä vikat 2km, niin olisi välttynyt siltä, että joutui muiden kanssa maalialueelle pyörimään. Haluaisin kuitenkin sen ratsastajan näissä meidän kotikuvioissa nähdä, jonka pää olisi siinä vaiheessa pitänyt. Pauliina ja Matias olivat suunnaton apu ja homma toimi hyvin. Tosin ovat enemmän sparraajia, kuin toppuuttelijoita, joten nopeuskisoissa heidän vahvuutensa varmasti tulisi esille parhaiten. Ei muuta, kuin kohti uusia haasteita.
Maanantai
Illalla julkaistiin tulokset evästyksellä, että muutoksia on. Sieltä saatiin sitten lukea, että Urho oli toinen. Ei suuria tunteita, paitsi ehkä ihmetys, miten tässä näin kävi.
