Jotain kamoja keräiltiin jo illalla. Aamulla kuitenkin todettiin, että iso osa oli keräämättä ja kiire oli jälleen kerran melkoinen. Suurin mekastus ja käsien heiluttelu tuli siitä, kun flexicurve oli totaalisesti kadonnut. Kari pönki mun työhuoneessa ja mä hänen. Kummallakin oli vakaa käsitys siitä, että toinen on sen jemmannut johonkin. Ei löytynyt, ei, ja herätettiin sitten hätäpäissä pari ulkopuolistakin ihmistä. Myöhässä päästiin liikkeelle ja sitten piti vielä käydä tallilla. Motarilla Texu sai aika paljon monoa ja ilmoittelimmekin Tanjalle, että myöhässä tullaan. Tanja totesi, että eipä hätää, he hoitavat Tiinan kanssa toimistomuodollisuudet ja käyttävät hevoset tarkastuksessa. Tyylikkäästi me ajettiin vielä tutkatolppaan Marskin salonkivaunun kohdalla, kun tuijotettiin kumpikin sitä vaunua, eikä huomattu tolppaa saati rajoituksen vaihtumista.
Oltiin kilpailukeskuksessa kolme minuuttia vaille yhdeksän (lähtö 10:00). Tanjan porukka oli piirun verran perässä, joten saatiin katsoa pidemmän luokan starttaaminen ja käydä vessassa. Hevoset tulivat paikalle varttia yli yhdeksän. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun osa porukasta juoksi toimistoon. Sitten hevoset ulos kopista, muutama askel ravia ja tarkastukseen. Valedrolla kaikki oli aata ja hevonen näytti oikein hyvältä.
Nopeasti pistettiin hevoset valmiiksi. Pientä riuhtomista kamojen kanssa, että mikä kuuluu kenellekin. Meillä oli sillä tavalla kiire, että haluttiin edes vähän pelivaraa selkäännousuun. Valto on kehittänyt uuden tempun. Se ei millään olisi antanut laittaa kuolaimia, tai ottaa niitä pois. Tanjan apua tarvittiin siihen hommaan ja omppua. Kun selkäännousun aika tuli, niin näytöstyylisesti Valto pyöri muutaman kierroksen itsensä ympäri Kari jalka jalustimella ja sitten hops vaan selkään. Tämän jälkeen yksi kontrolloimaton singahdus ja isompi kaari, mutta sitten homma alkoi rauhoittua. Eläinlääkäri oli todennut, että hyvinhän se meni. Sama vet on ollut jo muutamassa kisassa katsomassa räjähtävää selkäännousua. Homma sujuu jo kotona ihan hyvin, mutta kisapaikalla on vähän enemmän jännitteitä. Mutta tottuuhan se, kun tulee vaan toistoja toistojen perään.
Ehtivät hetken pyöriä ympyrää. Menin lähtöviivalle norkoilemaan. Koitin komentaa, että eivät menisi stilettisepeliin survomaan. Kun lähtölupa annettiin, niin ihan rauhallisesti lähtivät liikkeelle. Kanssakilpailijat kai kuitenkin tajusivat, että kannattaa antaa tuon kaksikon taivaltaa ihan keskenään. Ja jos eivät heti alkuunsa ymmärtäneet, niin hevoset ja ratsastajat tekivät sen varmasti selväksi. Kumpikaan kun ei siedä sitä, että roikutaan ihan kintereillä. Jotenkin toivoisi kyllä, että kanssakilpailijat aina arvostaisivat sitä, jos ratsastaja suusanallisesti kertoo, että ihan hännässä ei kannata roikkua.
Oli ennakkoon sovittu, että kilpailu viedään läpi 13-14 km/h nopeudella ja alun kivisilta kierretään. Reittiselostuksessa otin ohjeet vastaan pidin ennen starttia briiffauksen ratsastajille. Sovittiin, että jäämme antamaan viittomia siihen kohtaan, jossa lähtevät siltaa kiertävälle reitille. Kalilei tulikin paikalle ensimmäisenä, sillä muut eivät olleet tulleet yli aiemmastakaan sillasta. Kari vähän harmitteli, että ei ennättänyt Valton kanssa Kalilein imuun, sillä Valto olisi toisen hevosen perässä ylityksen tehnyt, mutta olivat vähän sivussa, joten välitön vetoapu jäi käyttämättä. Muutama minuutti hommassa tuhraantui, mutta sitten Kitka talutettiin yli ja muut menivät perässä.
Otettiin eka nopea huolto kiertotieosuudelle. Paikkaan oli matkaa n. 5km ja olivat käyttäneet aikaa 20 minuuttia. Nopea huolto, Valedro vähän käytti huulia melassivesiämpärissä ja kumpikin sai Tiinalta pari porkkana ja omenaa suuhunsa. Saatiin vähän huijattua Valtoa ja Kari onnistui nappaamaan aurinkolasit mun kuupasta ja asettelemaan ne omaan päähänsä. Sitten matka jatkui. Totesimme, että suoraan menneet eivät olleet vielä omalta osuudeltaan tulleet. Kuinka ollakaan tyypit ratsastivat jälleen riemukkaasti harhaan. Kaipailivat kuulemma kääntymismerkkiä ja kun sitä ei tullut, niin painoivat suoraan. Siinä ehtivät sitten sillan kautta tulleetkin pyyhältää ohi, kun palailivat käsiään levitellen harharetkiltään. Pablo totesikin, että ihan reilua toisaalta antaa tasoitusta, kun toiset valitsivat haastavan sillan.
Lähdettiin kohti seuraavaa huoltopaikkaa. Valitsimme reittiselostuksessa neuvotusti sellaisen vaihtoehdon, että ajelimme reittiä vastaan läpi lammastilan yms. Tie oli sitä verta töyssyinen, että kyllä tyrät rytkyivät. Ikävän paljon oli terävää soraa. Pohjalliset olisivat olleet ihan paikallaan. Kosteat kohdat olivat olleet todella kosteita ja ratsastajille oli ylitysten jälkeen aina huoli siitä, olivatko kengät edelleen jaloissa. Tällä kertaa oli onni myöden. Tanja oli kyllä todennutkin, että molempien starttinumerot ovat hänen onnennumeroitaan ja meilläkin on kokemusta, että 7 on erinomainen lähtönumero. Homma eteni reitillä toivotulla tavalla.
Seuraava huolto oli 16km:n kohdalla. Valto oli aika hikinen ja olisin niin toivonut, että voitaisiin vähän huljutella hevosia, mutta tällä kertaa se homma ei ollut ohjelmassa. Olen jo ideoinutkin, että aloitettaisiin se niin, että juottoämpäristä huollon päätteeksi otettaisiin äyskärillä vettä ja kaadettasiin kaulalle. Kun se alkaa sujua, niin sitten vähitellen selästä käsin virutellaan. Kyllähän ne siihen tottuvat, mutta treenaaminen pitää aloittaa vähitellen ja ihan pienimuotoisesti. Näillä keleillä ja vielä aika paksulla karvalla kuuma tulee väistämättä. Valto taas vähän joi ja porkkanaa/omppua saivat kumpikin. Hevoset olivat virtavia edelleen.
Otettiin 4-5km:n välein muutama lisähuolto, jotta alkaisivat juomaan. Valedro joikin aina vähän, Safeer ei niinkään. Kun lammasfarmin läpi piti mennä, niin jäimme vähän odottamaan ja ottamaan irtohevosia kiinni. Tyypit tulivat koko alueen läpi ihan reippaasti, mutta oikeastaan ihan viimeisten pikkuruisten lapsilampaiden luona Sämpy löi ensin liinat kiinni ja Vallu tietenkin heti perään. Tyypit olivat kuin bambit jäätiköllä. Jalat sätkivät kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja korvien välissä pyöri vimmatusti, että mitä ihmettä noi on. Lampaita oli tosiaan kymmeniä, jos ei satoja, joten ihan jännittävä niitä oli ihmisenkin katsella. Valto siinä taisi ensin ottaa tilanteen haltuun ja jatkoivat matkaa. Mitään vaaratilanteita ei ollut tarjolla, mutta pieni hassunkurinen hetki kuitenkin.
Huollettiin vielä kerran ja todettiin, että matkaa on nelisen kilometriä, joten voivat rauhassa hidastaa ja tulla tauolle niin, että päästään suoraan sykkeeseen. Näin kävikin. Käyttivät lenkkiin aikaa 2h 10 min (30 km + 1 km eksymislenkki), eli todellinen keskinopues 14,3 km/h. Kari tiesi jo taluttaessaan, että sykkeet ovat hyvät ja huusi tieltä, että satulat pois ja tarkastukseen. Näin tehtiin, kumpikin oli reippaasti alle 60 iskun. Vallu sai suolistoäänistä ja ihopoimusta beetä, muuten kaikki oli aata. Sämpy juoksutettiin kahdesti ja sai liikkeestä vielä aata, mutta alakanttiin. Totesin Tanjalle, että se kannattaa ainakin uusintajuoksutuksessa juoksuttaa ihan täysillä, sillä liike näyttää epämääräiseltä, kun lönkyttelee. Tahdikkaasti juostessa liike on hyvä. Hyvillä mielin mentiin tauolle. Kari kipitti vessaan ja hevoset saivat syötävää. Valedro veteli hyvällä halulla mössöään, joka olikin ihan suotavaa, jotta suolistoäänet saataisiin taas selvästi kuuluviksi.
Nopeasti meni tauko. Kari oli ajallaan selässä, vauhdikkaasti jälleen, mutta pienemmällä sätkytyksellä, kuin ensimmäisellä kerralla. Tanjalla ei ollut suurta kiirettä ja Tiinan kanssa vaihdettiin aihesta muutama sananen silmää iskien. Vähän siinä oli vielä varusteet hukassa yms. Kari huuteli jo talon nurkalta, että 15 sekkaa aikaa. Sämpy sai pistää juoksuksi, sillä Vallu ei enää ihmeemmin odotellut, vaan lähti kiltisti reitille, kun Kari niin pyysi. Ehdinkin huutaa Tanjalle, että Kari jättää, jos ei nyt pidä kiirettä. Aina kannattaa vähän uhkailla.
Toinen lenkki meni ihan ensimmäisen kaltaisesti. Saivat kulkea keskenään, mutta Kitka tuli aika nopeasti selkä edellä vastaan. Hevoset eivät olleet enää ihan niin tuoreita, kuin ensimmäisellä lenkillä. Kuumuus varmasti aiheutti vähän pehmentävästi, sillä lämpöä pitkälti päälle 20 asteen. Toinen lenkki oli ratsastajien mielestä vähän puuduttava: asfalttitietä oli paljon ja mitään uutta kivaa ei ollut tarjolla. 14km lenkin taittoivat reippaaseen tuntiin. Kari taas tullessaan huuteli, että sykkeet ovat hyvät. Niin olivatkin. Otettiin satulat pois ja mentiin sykkeeseen. Vähän hermostutti tyyli, että kesken tarkastuksenkin eläinlääkäri lähti mittaamaan toisen hevosen sykettä. Toisaalta tietenkin hyvä, että sykkeet oikeasti mitataan silloin, kun ilmoitus tulee, eikä vartin päästä, mutta silti oli häiritsevää. Mun mielestä vaikka steward voisi kahvalla mitata sykkeen, jos eläinlääkärillä on edellinen tarkastus kesken. Jotain tuohon tarkastuskuvioon pitäisi kehitellä, kun kahden eläinlääkärin käyttäminen ei ole taloudellisesti mahdollista.
Sykkeet olivat tarkastuksessa kummallakin matalat. Valedro on vähän petrannut ja ero Safeerin ei ollut enää kuin muutama isku. Vallun suolistoäänet olivat jälleen aata. Ihopoimu oli c, vaikka se oli matkalla juonut hyvin. Safeen sai liikkeestä beetä ja juoksutettiin taas kahdesti. Oli aika halistelun. Vaikka pieni ja mitätön kilpailu, niin monessa mielessä tällä oli suuria merkityksiä. Tanja sai vakuutta sille, että voi ihan hyvin siirtyä seuraavaan luokkaan, kunhan nyt siedätetään hevoset veden kanssa lutraamiseen. Me taas saatiin positiivinen kokemus ja luonnollisesti hyvä mieli, kun homma meni rutiinilla ja suunnitelmien mukaan. Nyt pitäisi vaan katsoa, koska on hyvä ajankohta lähteä 60-70km:n kisaan.